Olen ihan unohtanut kertoa täydellisestä hiihtolomastamme. Olimme tammikuun lopussa viikon Saariselällä lomalla. Ajatus lomamatkasta tuntuu nyt todella kaukaiselta ja tulevat lomat saavuttamattomilta. Puhumattakaan kovista pakkasista ja hiihtämisestä. Siitä huolimatta laitan nyt lomatunnelmat jakoon. Jospa tämä postaus toimisi pienenä hengähdyshetkenä tämän kaiken epävarmuuden keskellä.
Nyt tuntuu myös hullulta, että juuri Saariselällä meidän siellä ollessa todettiin Suomessa ensimmäinen koronatartunta. Silloinkin korona pelotti, mutta kaikesta huolimatta se tuntui kaukaiselta. Suhtauduin tuolloin hengityssuojaa käyttäviin matkustajiin huvittuneesti, vaikka samaan aikaan mietin itsekin, että olisiko sen käyttö nyt perusteltua. Aika paljon on suhtautumiseni muuttunut sen myötä, kun asiasta on saanut lisää tietoa ja ymmärrystä.
Lomat lomina
Tehdään nyt kuitenkin pieni virtuaalimatka Lappiin. Saariselällä oli tammikuussa kovat pakkaset. Kaamos oli juuri taittunut ja valon määrä lisääntyi joka päivä. Nautimme luonnon rauhasta ihan älyttömästi.
Kaikki aiemmat Lapin reissumme ovat olleet vaellusreissuja. Tällä kertaa majoituimme Metsänpirtti-nimisessä mökkeröisessä, jonka Rami oli varannut Saariselän keskusvaraamon kautta. Teimme mökiltämme joka päivä hiihtoreissuja maastoon, iltaisin luimme kirjoja, saunoimme ja nautimme toistemme seurasta.
Matkustelu on tullut elämääni Ramin myötä ja olemmekin näiden viiden yhteisen vuoden aikana ehtineet tehdä useita yhteisiä matkoja. Olemme käyneet aurinkolomilla ja syksyisin Lapin vaelluksilla. Meidän ensimmäisestä yhteisestä lomasta asti olemme pitäneet lomat lomina. Olen satunnaisesti kirjoittanut blogipostauksia lomareissuiltamme, mutta ne postaukset voi laskea yhden käden sormilla.
Ilman puhelinta rentoutuu parhaiten
Olen vihdoinkin oppinut lomailemaan ja rentoutumaan. Tämän opetteleminen ei ole ollut helppoa. Helpointa se on ollut niillä lomilla, jolloin olemme vaeltaneet puhelinyhteyksien ulottumattomissa. Muistan ensimmäisen vaellusreissumme, jolloin olimme viikon erämaassa puhelin suljettuna. En ollut koskaan ollut noin pitkää aikaa ilman puhelinta. Kokemus oli mullistava! Tietysti se tuntui aluksi vaikealta, mutta vähitellen kun puhelinriippuvuus hellitti, niin nautin läsnäolosta ja ympäröivästä maailmasta aivan eri tavalla kaikilla aisteilla.
Ensimmäisen vaellusreissumme jälkeen olen pyrkinyt lomailemaan aina niin, että todella olen irti arkisista askareista, koska se takaa onnistuneen loman ja aidon rentoutumisen. On ollut mahtavaa huomata, että viikossa tai kahdessa ei jää kauheasti mistään paitsi. Tietysti erämaassa yhteyksien ulottumattomissa saattaa miettiä sitä pahinta, että juuri tuona aikana jollekin perheenjäsenelle sattuu jotakin, mutta työasiat rullaavat varmasti eteenpäin ilman minuakin ja somemaailmassa ei jää mistään paitsi.
Some ja blogi on ollut minulle harrastus, ajanviettotapa ja työ viimeisen kymmenen vuoden ajan. Siitä on todella vaikea irrottautua muuten kuin laittamalla puhelin kokonaan pois. Olen opetellut rentoutumaan ja viettämään sellaista aikaa, jolloin en suorita lainkaan. Ennen suoritin koko ajan. En levännyt koskaan vaan hyödynsin kaiken ajan tekemällä jotakin tuotteliasta tai kehittävää. En ymmärtänyt, että levätäkin täytyy ja joutenolo on yhtä tärkeää kuin se jatkuva eteenpäin pyrkiminen. Onko ihme, että uuvuin?
Nykyään en syyllisty lepäämisestä, kirjan lukemisesta, telkkarin katsomisesta tai siitä, että istun paikoillani ja neulon. Tai etten tee yhtään mitään. Nykyään nautin siitä.
Osaan nykyään lopettaa työpäivän ajoissa enkä iltaisin enää palaa työasioiden pariin. Olen ymmärtänyt palautumisen merkityksen kantapään kautta. Olen kerran uupunut pahasti. En halua enää leikkiä tulella uudestaan. Vaikka minulla on tällä hetkellä todella mieleinen työ, jota teen suurella innolla, en siltikään halua lipsua siihen, että tekisin töitä koko ajan. Aivot ja keho tarvitsevat aikaa palautua. Pystyn antamaan töissä parhaan osaamiseni, kun työn vastapainona on mielekäs arki, joka saa akkuni latautumaan aina uudestaan täyteen.
