Osa 1: Junaseikkailu
Viime kesänä lähdin tyttöjeni kanssa Himokselle mökkeilemään. Olimme varanneet junaliput anivarhaiseen junaan, että ehtisimme perille hyvissä ajoin. Jämän juna-asemalta oli useamman kymmenen kilometrin matka mökille, joten siskon mies oli jättänyt meille auton juna-aseman parkkipaikalle ja avaimet konnarin koppiin Helsinkiin töihin lähtiessään. Meidän piti saapua juna-asemalle noin kymmenen aikaan aamulla. Jämsän juna-aseman kohdalla olin tyttöjeni ja kamojen kanssa junan ovella, mutta ovi ei useista napin painalluksista huolimatta avautunut ja juna jatkoi matkaansa seuraavalle. Lapset meinasivat mennä paniikkiin ja tihrustivat itkua. Minä ajattelin, että onneksi olemme lomalla eikä haittaa, vaikka tähän tuhrautuu aikaa. Otetaan tämä seikkailuna. Kaikki selviää kyllä. Etsimme käsiimme konduktöörin, joka pahoitteli sattunutta tilannetta, selvitti meille sopivan jatkoyhteyden Jyväskylästä ja antoi vielä vouchereita ravintolavaunuun. Esimerkillistä asiakaspalvelua.
Jyväskylässä meille ilmestyi uusi jännitysmomentti, nimittäin Jämsän asema on kylmäasema ja konduktööri, jolle autonavain oli jätetty, oli luvannut olla asemalla noin kahteentoista saakka. Meidän junamme oli lähdössä Jyväskylästä vasta tuolloin. Etsimme asemalta saman konduktöörin käsiimme ja kysyimme voisimmeko saada asemalla olevaa henkilöä mitenkään kiinni. Kylmäasemalla ei ole mitään kiinteää puhelinta, joten emme saaneet sinne yhteyttä. Huonolta näytti.
Hyppäsimme junaan, josta pääsimme tällä kertaa Jämsän asemalla pois. Kiiruhdimme asemarakennukselle ja portaita kiivetessäni ovi avautui ja sieltä astui ulos mies. Kysyin, että onko sinulla tietoa autonavaimista, jotka on jätetty tänne. “Joo, olin juuri lähdössä juhannuksen viettoon ja seuraavan kerran tänne olisi päässyt vasta viikon päästä, tulitte ihan viimehetkellä.” Voi helpotuksen määrää! Tuulettelin oikein isoon ääneen lasten kanssa ennen kun hyppäsimme autoon ja hurautimme mökille.
Olipahan seikkailu, jonka varmasti muistaa pitkään. Konduktööri kommentoi, että “mukava olla avuksi, kun ette huuda ja raivoa”. En usko, että huutamalla ja ilkeydellä pärjää tässä elämässä kovinkaan pitkälle, vaikka välillä tulee monenlaisia tunteenpurkauksia. Kiva oli myös saada ystävällistä, ymmärtäväistä ja avuliasta palvelua! Niin metsä vastaa…?
Osa 2: Norwegian ja portti nenän edestä kiinni
Jälleen anivarhainen lähtö. Hyppään bussiin kodin vierestä jo klo 5.15. Lento lähtee klo 6.55 kohti Kemiä, vaikka Ouluun on matka. Oulun lentoasema on jostakin syystä tämän kesän kiinni. Saavun lentoasemalle melko viime tipassa, mutta kuitenkin sen verran aikaisin, että ehdin. Jonotan turvatarkastuksessa vain muutaman minuutin ja pääsen suoraan kävelemään portille 19, joka on aivan toisessa päässä terminaalia. Portille päästyäni äimistyksekseni huomaan, että portti on suljettu. En ole kuullut ainuttakaan kuulutusta lennostani eikä taululla lukenut, että koneen lastaaminen on jo päättynyt. Perääni ilmestyy ensin pariskunta ja hetken päästä vielä neljän hengen porukka ja kaikki ovat yhtä ihmeissään. Olin portilla 15 minuuttia ennen lennon lähtöä. Kohta putken päästä raahustaa mies, jolle viittilöin epätoivoisesti. Näen, että kone seisoo vielä siinä putken päässä ja pyydän, voisiko mies päästää meidät koneeseen. “Ei onnistu, paperit on tehty ja se on myöhäistä nyt.” En ala inttämään, mutta myöhästyneen pariskunnan nainen käy melko kuumana. Kysyn virkailijalta mitä vaihtoehtoja on jäljellä. “Eipä oikein mitään. Varaat seuraavan lennon, jos haluat. Rahoja ei saa takaisin eikä hyvitystä uudesta lipusta.” Voi ei! Oulussa on huomenna isän 60-vuotisjuhlat, joita en halua missata. Pyydän virkailijaa katsomaan seuraavan saman yhtiön lipun hinnan – 159 euroa. Joo, ei meikäläisen kukkarolle, joka on tyhjä kuten aina. “Finnairin lennoista sinun täytyy kysyä Finskin tiskiltä, niitä minä en voi selvittää.” No onpa ihme, muuten oletkin niin avulias ja empaattinen. Ei pahoittelua, ei ymmärtäviä sanoja, ei mitään. Ymmärrän, että säännöt ovat sääntöjä ja oma moka, kun tulin niin tiukalla aikataululla, mutta olisin silti toivonut saavani edes jonkinlaista asiakaspalvelua.
Kävelen Finnairin tiskille kysymään seuraavan lennon hintaa. 290 euroa. ? Joo ei. Löntystelin kyrpiintyneenä takaisin lähijunaan ja tunnekuohussa unohdin leimata matkakorttini. Tajusin sen tietenkin siinä vaiheessa kun vaunuun astuu lipuntarkastajat. Äkkiä ostin tärisevin käsin mobiililipun ja PELASTUIN. Lipuntarkastusmaksu tästä olisi vielä puuttunut. Ostin junasta lipun kaukojunaan. Lippu maksoi 56 euroa ja pääsen illaksi Ouluun.
Onneksi junamatka oli hauska, vaikka istumapaikkaa loppuunmyydystä junasta ei enää löytynyt. Ainoa vapaa paikka oli invapaikka, joka tarkoitti, että pitää istua lattialla. Jo Tikkurilan kohdalla nämäkin paikat täyttyivät lastenvaunuista. Loppumatka sujui mukavasti ravintolavaunussa. Ensin tein työt alta pois ja sitten keskityin seurusteluun. Uusia kohtaamisia, hauskoja keskusteluita, väittelyitä ja paljon naurua.
Kotiinpaluulennolle sentään ehdin, joskin 20 minuuttia myöhässä.
