Maraton mielessä

Eilen oli taas fysioterapia. Sieltä lähtee aina niin hyvällä mielellä pois. Kuntoutus etenee tosi hyvää vauhtia. Mulla on jo liikunnan suhteen paljon vapauksia. Saan juosta, pyöräillä, uida, saan jopa tehdä kevyesti hauiskääntöjä ja ojentajia, mutta samaan aikaan pitää varoa tekemästä mitään äkkinäistä tai raskasta. Olkapäällä en saa vieläkään käyttää voimaa. Yritin taas kysyä, että enkö mä voisi mennä jo töihin, koska olo on näin hyvä ja käsi rauhallinen, mutta vielä ei kannata. Hävettää kertoa kavereille, että käyn jo juoksemassa, jos en kuitenkaan ole vielä töissä. Sain fyssarilta tähän vastaukseksi, että sairasloman tarkoitus on saada käsi siihen kuntoon, että sillä pystyy tekemään töitä niin, ettei tarvitse enää jäädä sairaslomalle. Käsi ei ole vielä siinä kunnossa, että sillä pystyisi tekemään täyttä työviikkoa. Asia selvä, minä vielä kuntoutan ja nautin viimeisistä sairaslomapäivistä. Ajattelin, että ensi viikon olen vielä kotona ja sitten soitan lääkärille ja pyydän lyhentämään sairaslomaa.

Nyt alkaa kuminauhajumppa, eli kuntoutus alkaa olla loppusuoralla.

Nyt kun ajattelee tätä koko hommaa taaksepäin, niin kaikki on mennyt tosi hienosti, paremmin kuin olisin ikinä osannut toivoa. Silti en halua enkä uskalla mennä tutkituttamaan vasenta olkapäätä. Se siis loukkaantui viikkoa ennen leikkausta kompuroidessani rappukäytävässä. Olkapää on mennyt koko ajan vain pahemmaksi. Sen verran rankka kokemus tämä on kuitenkin ollut, että jo pelkkä ajatus toisesta leikkauksesta hirvittää. En nyt jaksa murehtia sitä asiaa enempää, tutkitutan käden sitten jossakin vaiheessa.

Tylsääkin tylsempi pukeutuja, mutta otin silti kuvan eilisestä asusta, koska kerrankin pukeuduin muuhun kuin verkkareihin tai trikoisiin.

Nyt haluan kertoa teille vappupäivän onnistuneesta juoksulenkistä. Se oli toinen juoksu leikkauksen jälkeen. Juoksu sujui ihan kuin ennen. Ensimmäisen lenkin inhottavat tuntemukset pysyivät loppumatkaa lukuun ottamatta poissa. Ilma oli ihanan aurinkoinen ja lämmin ja mä niin nautin! Harmi vaan, että sykemittaria mulla ei ollut, koska sykemittarin sykevyö napsahti poikki tiistain treenissä. Juoksin 12,5 kilometriä, vaikka tarkoitus oli juosta noin kymmenen kilometriä. Mulla nämä reittiarviot menee välillä vähän metsään. Kerran siskolle vakuuttelin, että kyseessä on 12 km lenkki ja juoksimme sitten reilut 17 kilometriä. 😀

Lenkillä pärjää jo näin kevyissä vaatteissa, olisi pärjännyt ohuemmallakin paidalla.

Suihkuun mennessä sukasta löytyi ylläri, ihan perus juoksijan varpaat. Jos otan kynsilakat pois, paljastuu totuus, osa kynsistä on mustunut.

Tuo lenkki kyllä kirkasi mun tämän vuoden tavoitteen. Mä juoksen sen maratonin syyskuussa! Olisin voinut juosta lauantain puolimaratoninkin (HCR), jos haluaisin. Kysyin sitä fyssarilta. Kuka olisi arvannut, että pystyn viiden viikon päästä leikkauksesta juoksemaan 12,5 km? En minä ainakaan. Tai että pystyisin juoksemaan puolimaratonin? Sitä en vielä tiedä pystyisinkö oikeasti, mutta uskon vahvasti. Ollaan tänään lähdössä mökille, joten HCR jää väliin, mutta voihan sitä mökillä käydä juoksemassa vaikka puolimaratonin, jos haluaa.

Vappujuoksu

Matka: 12,6 km

Kesto: 1 h 11 min

Nyt mun tekee mieli käydä ostamassa uusi sykemittari. Oon haaveillut Garminista jo pitkään, joten nyt voisi olla aika siirtyä siihen… Mies ei ihan ymmärrä näitä mun viirauksia. Mutta kyllähän jokaisella juoksijalla pitää Garmin olla! Eikö pidäkin?