Ensimmäisen vaelluspäivän kertomus
Toisen vaelluspäivän kertomus
En jaksanut lukea kovin kauaa illalla ennen kuin silmät painuivat taas väkisin kiinni. Katsoin viimeisen kerran kelloa klo 21.30. Nukuin yön jostakin syystä todella katkonaisesti tai siltä se ainakin tuntui. Painajaiset sekoittuivat ympäristön ääniin ja säpsähtelin hereille. Unissa oli susia ja uhkaavasti käyttäytyviä kanssavaeltajia.
Sinnittelin riippumatossa noin yhdeksään asti ennen kuin pissahätä pakotti nousemaan ylös. Herätin Ramin kuulemma aivan liian pirteänä. Maanittelin häntä kanssani vedenhakureissulle siinä onnistumatta. Leiripaikkamme vieressä oleva hiekkaranta oli sen verran matalaa, ettei siitä saanut otettua vettä, vaan täytyi kävellä pienen matkan päähän hakemaan vettä.
Vuontisjärven ranta on unelmien kangasmetsää hiekkarantoineen. Kiittelimme illalla moneen kertaan itseämme, että jaksoimme vaihtaa leiripaikkaa tuulelta suojaiseen paikkaan. Tuulen suhina kuului kyllä puissa vielä aamullakin, mutta tuuli ei osunut leiripaikkaamme lainkaan eikä tarvinnut kuunnella tarpin lärpätystä. Vedenhakureissulla tuuli tuntui taas ihan kunnolla ja rantaan oli kertynyt vaahtoa tuulen seurauksena.
Rami oli ihan oikeassa pirteydestäni. Touhusin aamutoimia hyvällä tuulella ja olin aamupuuhissani Ramia edellä. Meidän aamurytmit poikkeavat hieman toisistaan. Rami keittää aamulla aina ensimmäisenä kahvit ja syö aamupalan vasta myöhemmin. Minä syön taas aamupalan heti ja nautiskelen kupin pari kahvia kaikessa rauhassa. Annoin Ramin puuhastella omaan tahtiinsa ja lueskelin sillä aikaa kirjaa ja kirjoittelin päiväkirjaa. Meillä ei ole aamuisin mikään kiire lähteä liikkeelle vaan yleensä nostamme rinkat selkiimme vasta puoliltapäivin. Rakastan tätä kiireettömyyttä.
Saimme leirit pakattua jo vähän yhdentoista jälkeen ja lähdimme kulkemaan karttaan merkittyä polkua Tuulijärven suuntaan. Polun piti kartan mukaan mennä Tuulijärvelle saakka. Aamulla kipeältä tuntunut lonkankoukistaja laittoi mietteliääksi. Kaikenlaiset vaivat pelottaa vaelluksella aivan eri tavalla kuin kotona. Heti mieleen tulee se pahin – että joutuu keskeyttämään reissun. Otin heti buranan. Onneksi otin, sillä kipu jäi matkan edetessä taka-alalle ja onnistuin jossakin vaiheessa unohtamaan koko asian. Kivun ollessa päällä mieli on aika synkkä eikä päähän mahdu oikein muita kuin huonoja skenaarioita.
Olimme ajatelleet, että tänään ei paljoa tarvitse suunnistaa, jos seuraamme vain polkua, mutta homma ei ollutkaan ihan näin yksinkertaista. Polku hävisi vähän väliä näkyvistä ja porojen polut hämäsivät. Piti siis olla koko ajan tarkkana. Maasto oli polullakin kuljettuna raskasta ja polulta harhautuessa kulkeminen oli todella raskasta. Huomasin meissä sen eron, että minä skannailen maastosta koko ajan polkuja kun taas Rami kulkee mieluummin mahdollisimman suoraa tietä vaikka tunturin yli, kun taas minä valitsen mieluummin helppokulkuisen vaihtoehdon.
Päivä oli todella kuuma ja hikinen. Haaveilin koko päivän siitä, että viimeistään perille päästyämme pulahtaisin uimaan. Tämän päivän kävely osoittautui jälleen odotettua paljon raskaammaksi ja viimeinen kilometri tuntui jo lähes ylivoimaiselta. Päätimme erään pienen puron ylityksen jälkeen, että leiriydymme ensimmäiseen sopivaan leiripaikkaan. Sopiva paikka löytyi Tuulijärven pohjoispuolelta pieneltä niemeltä.
Kuten olin unelmoinut, ensitöikseni riisuin vaatteet ja menin uimaan. Vasta sen jälkeen oli leirin pystytyksen vuoro. Rami seurasi esimerkkiäni ja kävi myös pulahtamassa. Uiminen tuntui aivan ihanalta. Se virkisti juuri sillä tavoin kuin olin haaveillut. Pystyttelimme leiriä kerrastoasuissamme ja ihastelimme kaunista iltaa.
Laitoimme vielä pienet tulet, jonka ääressä söimme iltaruuat. Emme taaskaan jaksaneet kovin kauaa istuskella, kun oli pakko päästä lepäilemään. Sinnittelin puoli kymmeneen asti hereillä. Sitä ennen sain sentään reissun ensimmäisen kirjan luettua loppuun.
Päivän reitti
Vuontisjärvi–Tuulijärvi
Kesto: 6 h 13 min, josta liikkeellä 3 h 41 min
