Ensimmäisen vaelluspäivän ilta on aina tietyllä tavalla vaikea ja ristiriitainen. Mielessä risteilee hirveästi kysymyksiä. Ajatus poukkoilee tulevan vaelluksen ja arkisien asioiden välillä. Yhtäkkiä epäilyttää riittääkö matkaan pakatut vaatteet. Hankalien tunteiden rinnalla kuplii ilo ja odotus.
Vuorokausi matkustusta
Lähdimme keskiviikkoiltana tekemään matkaa pohjoiseen. Ensin hyppäsimme Pasilasta Rovaniemelle lähtevään yöjunaan, seuraavana aamuna matkamme jatkui bussilla ensin Ivaloon ja sieltä toisella bussilla Näätämöön. Vaikka matka oli pitkä ja se kesti kauan, niin maata pitkin matkustamisessa on se hyvä puoli, että mieli ja keho pysyy mukana matkanteossa. Pitkän matkan aikana ehtii eri tavalla rauhoittua ja asennoitua tulevaan vaellukseen. Lentämällä sitä vain yhtäkkiä on kohteessa eikä pää pysy siinä vauhdissa mukana.
Torkahdin juuri ennen saapumistamme Näätämöön. Rami tuuppasi minut hereille. “Ollaan noin viiden minuutin päästä Näätämössä, tai itse asiassa taidetaan olla jo.” Bussi jätti vähän iltakuuden jälkeen meidät Näätämön K-Marketin pihaan. Kävimme siinä viimeisen kerran vesivessassa, pakkasimme rinkat kunnolla ja lähdimme kävelemään kohti metsää. Ylitimme joen autotiesiltaa pitkin ja kohta käännyimme Vätsärin erämaahan suuntaavalle mönkijäuralle. Ei tarvinnut montaa sataa metriä kävellä, kun maisema oli jo erämaista. Vain autotien äänet muistuttivat asutuksen läheisyydestä.
Ensimaistiainen Vätsäristä vakuuttaa
Ilta oli kauniin aurinkoinen ja yllättävän lämmin. Lähdin liikkeelle fleecessä, mutta sen sai aika nopeasti riisua pois ja jatkoin matkaa t-paidassa. Mieliala oli korkealla, suorastaan hilpeä. Julkaisin perinteisen viimeisen heippa-kuvan somessa, lähetin lapsille ja perheenjäsenille viestit ja laitoin kännykän lentokonetilaan.
Tuntui aivan ihanalta viimein olla tässä: aloittamassa vuoden odotetuinta reissua! Aikomuksenamme oli kävellä vain lyhyt matka, että ehdimme laittaa leirin ennen pimeän tuloa. Rinkka tuntui yhtäkkiä paljon kevyemmältä kuin kotoa junalle kävellessä ja askel tuntui kevyeltä.
Kävelimme vajaat neljä kilometriä Anna Greetan järville, josta rupesimme katselemaan sopivaa leiriytymispaikkaa. Saimme hetken aikaa haeskella sopivaa paikkaa. Puita oli kyllä, mutta ne olivat joko pieniä tai riippumattoleirin kannalta väärän etäisyyden päästä toisistaan. Lopulta löysimme mukavan leiripaikan läheltä järven rantaa. Siinä oli selvästi leiriydytty ennenkin, koska maassa oli nuotion jäänteet ja roskaa, puussa puoliksi poltettu tukki ja öljykanisteri. Sellaista.
Ensimmäisen vaelluspäivän ilta on aina tietyllä tavalla vaikea ja ristiriitainen. Mielessä risteilee hirveästi kysymyksiä ja olo on levoton. Ajatus poukkoilee tulevan vaelluksen ja arkisien asioiden välillä. Yhtäkkiä epäilyttää riittääkö matkaan pakatut vaatteet. Hankalien tunteiden rinnalla kuplii ilo ja odotus.
Teimme pienen nuotion häätääksemme lämpimän illan mukanaan tuomia hyttysiä. Tein iltaruuan ja koitin saada mieleni rauhoittumaan. Tuntui turvalliselta ja kotoisalta päästä riippumattoon nukkumaan. Kuluneen vuoden aikana tehdyt lukuisat lyhyet lähiretket ovat tuoneet hommaan rutiinia ja varmuutta, josta nyt on apua. Luotan omiin erätaitoihini, ja se tuntuu hyvältä.
Pitkä päivä väsytti ja kömmimme aikaisin riippumattoihimme. Luin hetken aikaa kirjaa, mutta uni korjasi aika pian.
Päivän reitti
Näätämö–Anna Greetan järvet
Matka: 3,74 km
Kesto: 1:07
