Matkasimme viime viikon torstaina lentäen Ivaloon. Saavuimme Saariselälle jo puolen päivän tienoilla. Kävimme ostamassa retkikeittimiin kaasut, teimme viimehetken tarkistukset rinkkoihin ja söimme Nesteen baarissa tukevat lounaat jälkiruokineen. Kolmen aikaan hyppäsimme etukäteen tilaamaamme taksiin.
Rami oli suunnitellut reittimme ja oli päättänyt, että lähdemme liikkeelle puiston pohjoisosasta Aittajärveltä. Olimme kerran ennenkin lähteneet sieltä liikkeelle. Matkaa Saariselältä Aittajärvelle oli alle 50 kilometriä, mutta matkaan kului tunti, sillä Aittajärvelle vievä tie oli sen verran huonossa kunnossa, että välillä vauhti lähes pysähtyi kun täytyi kierrellä kuoppia. Taksikyydille tuli hintaa 90 euroa.
Aittajärveltä lähtö mahdollistaisi sen, että pääsisimme nopeasti upeisiin maisemiin ja pääsisimme näkemään sellaisia paikkoja, joiden näkemiseen menisi Kiilopäältä lähdettäessä paljon kauemmin aikaa.
Olimme päättäneet, että jäämme ensimmäiseksi yöksi Aittajärven laavun läheisyyteen ja aloitamme varsinaisen matkanteon vasta seuraavana päivänä. Kaikilla aiemmilla reissuilla olemme lähteneet matkustamisen päätteeksi heti kävelemään ja ensimmäinen vaelluspäivä on aina tuntunut todella raskaalta. Siitä oppineena päätimme ottaa ensimmäisen päivän aivan rauhassa.
Ensimmäinen ilta oli ihana. Fiilistelimme hiljaisuutta ja luonnon rauhaa. Sytytimme nuotion ja istuskelimme sen äärellä. Iltasella ennen pimeäntuloa saimme seuraksemme imatralaiskolmikon, isän kahden aikuisen pojan kanssa. He olivat seuraavana aamuna lopettelemassa eräreissuaan ja jäivät laavulle yöksi. Vietimme heidän kanssaan hauskan illan ja vielä aamunkin.
Ensimmäinen vaelluspäivä
Ensimmäisenä päivänä aioimme kävellä noin 13 kilometriä Aittajärveltä Sudenpesälle. UKK:n karttaa voi tutkia täällä. Meidän tämän päivän reittiä voi tutkailla täällä.
Meille tyypilliseen tapaan heräsimme vasta kun olimme nukkuneet kellon ympäri. Yöllä oli satanut melko reippaasti, mutta unet olivat makoisat ja mulla oli päänsärkyä lukuun ottamatta hyvä ja ennen kaikkea onnellinen fiilis. Tuntui ihanalta lähteä vaeltamaan ja päästä viimein luontoon oikein kunnolla. Tällä kertaa en ollut vaellukselle lähdettäessä yhtään ylikireä ja stressaantunut, vaan hyväntuulinen ja levännyt. Viime kevään talvivaelluksesta jäi vähän huonot muistot sen takia, koska olin silloin henkisesti niin huonossa jamassa.
Teimme aamupuuhia imatralaisten kanssa samaan aikaan. He olivat vielä menossa katsastamaan lähellä sijaitsevaa kolttakylää ja me valmistauduimme ensimmäiseen kävelypäivään.
Ensimmäisen päivän reitti alkoi melkein heti Suomujoen ylityksellä. Ylitimme joen karttaan merkitystä ylityskohdasta (tosin meidän kartassa ylityskohtaa ei ole). Ylityspaikka on laavulta katsottuna muutaman sata metriä joen vartta itäänpäin. Ylityspaikka oli merkattu joen pohjaan kiinnitetyin oranssein merkein.
Ylityksen jälkeen sukelsimme ihanaan vanhaan metsään, jossa oli ihanat tuoksut ja äänimaisema. Vanhat lahot puut narisivat toisiaan vasten ja sateen jälkeen metsässä oli ihana puhtaan metsän tuoksu. Tuntui siltä kuin olisi kotiin tullut. Ihana metsä ja ihana Urho Kekkosen kansallispuisto, jonka kartta on jo aika hyvin painunut mieleen. Oli niin kevyt ja onnellinen olo.
Koko päivä kuljettiin maantiekurua pitkin, joka oli pientä loivaa nousua ja se huipentui tiukempaan nousuun ja lopuksi laskettelimme mäkeä alas Sarviojan varteen Sudenpesän varauskammin pihaan.
Laitoimme leirimme Sudenpesän varauskammin pihaan. Tuvassa majoittui vanhempi pariskunta, joka ei jostakin syystä edes tervehtinyt meitä koko aikana. Siirryimme viettämään iltaa ojan varressa olevalle tulipaikalle ja pyrimme olemaan häiritsemättä pariskuntaa.
Ilta oli kolea ja vietimme sitä nuotion ääressä lämmitellen. Nukkuma-aika koitti auringon laskettua.
Päivän reitti: Aittajärvi – Sudenpesä
Matka: 12,7 kilometriä
Vaelluksen kesto: 3 h 40 min
Nousumetrit: 333 metriä
