1. vaelluspäivä: Espoosta Kiilopäälle
2. vaelluspäivä: Kymmenen päivän vaelluksemme toinen päivä
3. vaelluspäivä: Saunomista ja auringonlaskun ihastelua Luirojärvellä
Luirojärvi – Sokosti – Luirojärvi – Pälkkimäojan laavu
Heräsimme Luirojärvellä aurinkoiseen aamuun. Aamutoimet noudattivat tuttua kaavaa: vedenhaku, kahvit ja puurot tulille. Emme olleet lyöneet päivän suunnitelmaa lukkoon ja pallottelimme erilaisia vaihtoehtoja. Vaihtoehtoina oli käydä Sokostilla ilman reppuja ja palata Luirojärvelle tai että pakkaisimme leirin kasaan ja kipuaisimme Sokostille ja sieltä alas kohti Muorravaarakkaa.
Aamupalanuotiolla pohdiskelimme muiden vaeltajien kanssa vaihtoehtoja meidän päivän suunnitelmaksi. Kenenkään mielestä Sokostille kiipeäminen rinkkojen kanssa ei ollut hyvä idea, joten kallistuimme lähtemään sinne vain vesipullon ja patukoiden kanssa. Loppupäivän suunnitelmat jätimme avoimiksi.
Pääsimme melko nopeasti lähtemään, koska aamutoimiin ei tänään kuulunut leirin kasaaminen. Kartta ja kompassi kouraan ja Sokostia kohti. Emme ole aiemmilla reissuilla olleet kovin innokkaita “huiputtajia”, mutta ajattelimme, että onhan se nyt Sokostilla käytävä.
Sää oli upea. Aurinko lämmitti sen verran, että takit piti riisua sitä mukaa, kun kartan korkeuskäyrät piirtyivät tiheämmin. Joka kerta on mahtava havainnoida sitä, miten maasto muuttuu sitä mukaa mitä korkeammalle kiipeää. Luirojärveltä lähdettiin jälleen kosteikon laidasta ensin metsään ja siitä vähitellen kohti korkeuksia. Ensin puut kutistuu, sitten on enää varvikkoa ja lopuksi pelkkää kiveä.
Sokostille kipuaminen todella oli melko vaivalloista, etenkin se ihan viimeinen nousu. Viimeinen rypistys piti mennä lähestulkoon nelivedolla. Huipulla tuuli tietysti navakasti ja piti vetää takki päälle. Maisemat olivat hienot, mutta ei todellakaan reissun hienoimmat. Rami soitti huipulta isälleen ja minä viestittelin perheelleni kuvaterveiset ja sain lapsilta vastauksen, että kaikki on hyvin. ❤️Ainoa asia, jota vaelluksella välillä murehdin, oli se, että jos lapsille sattuu jotakin eikä minuun saada yhteyttä.
Otimme huipulta parit kuvat ja lähdimme pudottelemaan alas vähän pidempää reittiä Jaurutuskurun kautta. Harmittelin hiukan videokameran muistikortin täyttymistä, mutta kuvasin puhelimella maisemat huipulta, jotta saimme vaellusvideollemme myös maisemat talteen.
Sokostin reissuun meillä meni neljä tuntia, kun ihastelimme kaikessa rauhassa maisemia. Palasimme Luirojärvelle iltapäivän puolella nälkäisinä. Laitoimme lounaan järven rannassa ja päätimme ruuan jälkeen ottaa pienet päivälevot ja päättää sen jälkeen loppupäivän kohtalosta.
Nautinnollisten päiväunien jälkeen päätimme, että lähdemme jatkamaan matkaa kohti Pälkkimäojan laavua. Laavulle oli arviolta viisi kilometriä matkaa ja maasto näytti kartalla helpolta. Karttaan meni jälleen hermot, koska kartassa näkyviä risteyksiä ei koskaan tullut. Tuli ärsyttävä fiilis, koska kartassa ei ollut sitä polkua, jota kuljimme ja maastossa ei ollut karttaan merkittyä polkua. Maasto oli kuitenkin ihan tunnistettavaa, eli ei tarvinnut epäillä eksymistä, mutta ärsyttävää se oli joka tapauksessa.
Matka tuntui pidemmältä kuin olimme ajatelleet. Teimme pienen harharetken poromiesten tiluksille ennen kuin löysimme polun, joka vei Pälkkimäojan laavulle. Saavuimme Pälkkimäojalle pari tuntia ennen pimeäntuloa. Laavulla oli kolmen miehen seurue, joiden kanssa rupattelimme nuotion ääressä iltaruoan verran.
Siirryimme hetkeksi viettämään iltaa kahdestaan ennen pimeäntuloa. Istuimme telttamme viereen ojan penkereelle. Katsoimme parasta elokuvaa: virtaavaa vettä. Ilta oli kaunis ja lämpimämpi kuin olisin odottanut. Maisemassa oli ihanaa erämaatunnelmaa, mielestäni tässä oli enemmän taikaa kuin Sokostin huipulla. Tuntui ihanalta, että reissua oli vielä lähes viikko jäljellä. Joka ilta viimeinen ajatukseni oli kiitollisuus siitä, että saan olla juuri siinä, juuri sen vieressä tuhisevan ihmisen kanssa.
Päivämatka:
Luirojärvi – Sokosti – Luirojärvi 11 kilometriä
Luirojärvi – Pälkkimäojan laavu 6 kilometriä
Kilometrit yhteensä: 55 kilometriä
