Minä olen juoksutiimini heikoin lenkki

*Mainos: Den Lille Nøttefabrikken

Kevät on mun lempi vuodenaika ja kaikkiin keväisiin on jo useamman vuoden kuulunut olennaisena osana juoksu. Erityisesti tänä keväänä olen niin iloinen, että olen päässyt taas ottamaan juoksuaskeleita.

Keräsin muutama viikko takaperin juoksutiimin osana Den Lille Nøttefabrikken -yhteistyötä. Nelihenkinen tiimimme treenaa toukokuun 19. päivä juostavaan Helsinki City Marathonviestiin.

Maru, Tommy, minä

Olemme nyt treenanneet tiimimme kanssa kaksi kertaa Tommy Ekblomin johdolla Eläintarhan urheilukentällä. Niin monena keväänä olen aloittanut jonkin juoksuprojektin ja aina projektien aikana on tullut tepsuteltua yleisurheilukentän mondoa ympäri ja ympäri. Yleisurheilukentän tunnelma nostattaa pintaan monenlaisia juoksumuistoja aiemmilta vuosilta. Yleisurheilukentillä on tullut vietettyä aikaa kaatosateessa, auringonpaisteessa, navakassa tuulessa, helteessä, rakastuneena, vihaisena… Usein kentillä näkee myös niitä samoja vakiokasvoja tekemässä omaa juttuaan. Kentällä tulee kodikas fiilis.

Tommyn valmennusotteista huomasi heti, että nyt on kyseessä kaveri, joka todella tietää mistä puhuu. Jos joku ei tiennyt, hän on yksi kaikkien aikojen Suomalaisista estejuoksijoista 3000 metrillä. Saimme heti ensimmäisellä treenikerralla melkoisen tietopläjäytyksen juoksusta, ja mä kun luulin tietäväni jo paljon juoksusta.

Molemmilla treenikerroilla aloitimme huolellisilla alkulämmittelyillä. Haluan nyt kirjata itseäni varten muistiin ja samalla muistuttaa teitä muitakin lämmittelyn merkityksestä. Mitä enemmän ikää tulee, sitä huolellisemmin olisi syytä lämmitellä. Heitän tämän ihan vain omien tuntemusteni pohjalta. Lämmittelyn vaikutukset voi halutessaan ihan kokeilla ja todeta itse mikä vaikutus lämmittelyillä on ja miltä tuntuu, jos lämmittelyt skippaa kokonaan. Keho on niin paljon vastaanottavaisempi varsinaiseen treeniin, kun se on ensin valmisteltu hyvin tulevaan. Tämä myös ehkäisee urheiluvammojen syntymistä ja vähentää palautumisongelmia.

Meidän lämmittelyt menivät jotakuinkin näin: vajaa kilometri juoksua, jonka jälkeen teimme erilaisia loikkia ja liikkuvuutta, kiertoliikkeitä, koordinaatiota, tasapainoilua ja viimeisimmässä treenissä teimme myös erilaisia aitakävelyjä.

Varsinainen juoksutreeni koostui molemmilla kerroilla eri mittaisista kiihtyvistä vedoista. Jos juoksukauden on aloittanut talvella peruskestävyysharjoittelulla, niin tässä vaiheessa kautta kuntoa saa nopeasti kohoamaan entisestään lisäämällä treeniin ärsykettä eri pituisten vetojen muodossa.

Kunpa minulla olisikin nyt alla ehjä peruskestävyyskausi, vaan tänä vuonna ei ole. Olen silti ikionnellinen, että ylipäänsä kykenen juoksemaan ja olen edelleen luottavainen, että jalkakin tuosta vähitellen tokenee, kun etenee jalan tuntemuksia kuunnellen. Mutta onneksi muu tiimi tuntuu olevan paremmassa tikissä! 🙂 Sain kasaan ihan huippukivan tiimin. Jokainen tiimin nainen on juossut enemmän tai vähemmän viime aikoina. Treenien perusteella päätimmekin, että minä juoksen viestissä sen lyhimmän osuuden.

Viestijuoksun osuusuudet ovat: 15 km, 8 km, 7 km ja 12 kilometriä.

Mä jotenkin niin sytyn tällaisista projekteista ja yhdessä tekemisestä. Näistä saa jotenkin ihan eri tavalla motivaatiota ja virtaa kaikkeen tekemiseen. Ihanaa tutustua uusiin kivoihin ihmisiin. Mitäs sitä tämän jälkeen keksisi?

Tommy Ekblom

Kevään treenien edetessä olen myös panostanut entistä enemmän välipaloihin. Tästä kirjoittelin myös edelliseen postaukseen. Yhteistyön aikana minut on pidetty hyvin pähkinöissä, joka on edesauttanut minua muistamaan välipalat ja huomaamaan myös välipalan syömisen vaikutukset olotilassa. Nälissään ei ole kiva tehdä yhtään mitään. Pieni on the go -pussi on niin helppo ottaa mukaan. Sen voi syödä sellaisenaan tai ripotella jogurtin päälle, chiapuuron päälle tai salaattiin tuomaan vähän lisää potkua. Myös minun treenaavat tyttärenikin ovat tykästyneet näihin pieniin pähkinäpusseihin.

Nyt treenit jatkuvat ennen koitosta, mutta sitä ennen käymme vielä ainakin kerran treenaamassa yhdessä.

Suurin osa kuvista: Oskari Sarjakoski

*Juoksutiimillemme lenkkarit sponsoroi New Balance. Malli on 890v6, joka soveltuu hyvin puolimaratontreenaamiseen.

2 thoughts on “Minä olen juoksutiimini heikoin lenkki”

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *