Sateiset suunnistustreenit

*Projektin kustantaa Evoke Natural Goods ja varusteet sponsoroi Suunto, Salomon ja Petzl

Viikon päästä on Jukolan viesti. Lähtölaukaus pamahtaa klo 23 ja pimeyteen ampaisee meidän joukkueen ensimmäinen juoksija monen muun otsalamppupäisen suunnistajan kanssa. Vatsanpohjasta kouraisee pelkkä ajatus. Jännittää! Uusi ja tuntematon pelottaa aina, kun ei oikein tiedä miten siellä hommat sujuu. Kuinka eri juttu on suunnistaa Jukolan viestissä kuin iltarasteilla?

Olin viime vuonna Jukolan viestissä töissä ja silloin päätin, että seuraavalla kerralla olen mukana itse juoksemassa. Siksi päätin organisoida tällaisen projektin. Koko kevään olemme harjoitelleet joukkueemme kanssa suunnistamista. Aloitimme harjoitukset kevättalvella lumisessa metsässä ja torstaina suunnistimme kesäisessä sateisessa Sipoon metsikössä. Projektin matkan varrelle on sattunut monenlaista haastetta, mutta torstain treenit osoittivat, että meillä on tosi hyvä tiimi ja tulemme suoriutumaan Jukolan viestistä hienosti, jos ei ajallisesti, niin ainakin jos onnistumista mitataan naurun ja läpänheiton määrällä.

Suunnistus on ihan mahtava laji. Suunnistaessa saa olla metsässä, juosta poluilla ja joka kerta suunnistaessa saa onnistumisen kokemuksia ja oivalluksia.

Torstain treeneissä jokainen sai omen tähtihetkensä ja oivalluksensa. Itselläni se tuli yhdellä rastilla, kun luulimme menneemme rastin ohi, mutta olin omasta mielestäni varma, että näin ei ollut. Siinä jokainen lähti vähän eri suuntiin katselemaan ja mä päätin, että menen sinne missä rasti mun mielestä on ja siellähän se oli. Olen oppinut luottamaan itseeni. Katson karttaa ja maastoa, koitan malttaa rauhassa ajatella. Tuossa on tuo kallio, tuossa kivi, tuossa menee oja – mun on pakko olla tässä. Ei se sen vaikeampaa ole. En tuijota karttaa yksityiskohtaisesti ja etsi jokaista kiveä, vaan tulkitsen karttaa ja maastoa aika suurpiirteisesti. Itselleni tärkeintä on pysyä rauhallisena ja luottaa itseeni ja siihen että osaan. Jos menen paniikkiin ja alan epäilemään omaa sijaintiani, siitä ei tule yhtään mitään. Silloin voin olla varma, että eksyn enkä löydä yhtäkään rastia.

Viimeisimmät treenit olivat ihan täyttä kultaa. Tulimme kaikki Sipoon perukoille keskeltä kiireitämme. Olimme joutuneet pykimään Helsingin ruuhkissa aivan liian kauan ja tulimme siitä syystä jokainen hiukan myöhässä. Vettä tuli kuin aisaa, mutta heti metsänlaitaan päästyämme jokaisella oli nauru herkässä eikä yhtään harmittanut päästä metsään.

Nella oli unohtanut peukkukompassinsa kotiin eikä meinannut millään päästä tutuiksi laattakompassin kanssa. Muistan itse projektin alussa ihmetelleeni peukkukompassia, mutta nyt kun siihen on tottunut, niin se lähtee kyllä jatkossa myös vaelluksille mukaan. Niin näppärä ja helppo.

Kastuimme treeneissä pikkuhousuja myöten hiestä ja sateesta. Metsä tuoksui ihanalta eikä kastuminen haitannut yhtään. Oli lämmin ja meillä oli tosi kivaa kimpassa.

Viikon päästä katsotaan miten meidän käy. Hyvin meidän käy.

Projektissa mukana olevat blogit: Aamukahvilla, Kaukokaipuu, Hilla Stenlund, Team Salamavaara ja meigä.

Kuvat: Jesse Väänänen