Vietin rentouttavan viikonlopun merellä kolmen ystäväni ja äitini kanssa. Nämä ystäväni ovat olleet elämässäni jo teinivuosista saakka. Minulla on vain kourallinen ystäviä. Tuttavia ja kavereita onkin sitten pitkä liuta. Olen sosiaalinen ja avoin, mutta ihan lähelleni ja sydämeeni asti en päästä moniakaan.
Tekee todella hyvää olla sellaisessa seurassa, jossa ei tarvitse miettiä mitään. Voi luottaa, että kelpaa itsenään. Ei tarvitse miettiä omaa olemistaan, ei sanomisia, ei mitään. On vain. Ei tarvitse selittää omia taustoja tai omaa ajatusmaailmaansa. Voi sanoa mieleen pulpahtavien ajatuksien hännät ääneen ja siitä saattaa syntyä hedelmällinen keskustelu. Voi heittää urpoimmat kommentit häpeilemättä, joille voi nauraa niin holtittomasti niin, että pissat meinaa karata housuun. Välillä voi istua ihan hiljaa ja katsoa kauas laineille auringon painuessa saaren taakse. Puhua vakavia, pohtia kiperiä elämän kysymyksiä ja seuraavaksi taas pelleillä ja piereskellä.
Ruuhkavuosien keskellä ystävyyssuhteiden hoitaminen saattaa helposti unohtua, mutta kuten kaikkia ihmissuhteita, myös ystävyyssuhteita kannattaisi muistaa hoitaa. Itselleni ystävyyssuhteet on mieletön voimavara. Ystävien kanssa saa peilata omia ajatuksiaan. Ystäviltä saa rohkaistusta ja kannustusta, myötäiloa ja -surua. Oon tyytyväinen ja onnellinen, että saimme tällaisen viikonlopun järjestettyä. Nyt on taas virtaa suorittaa arkea.
Meren äärellä ja saaristojen syleilyssä kaikki sometouhotus tuntuu kaukaiselta ja turhalta. (En mä silti somesta irti pääse edes merellä, vaikka haluaisin.) Minulle nämä irtiotot ja hetkessä oleminen on varsin terveellistä vastapainoa kaikelle kiireelle ja suorittamiselle. Tällaisten viikonloppujen ansiosta osaan laittaa asiat parempaan tärkeysjärjestykseen.
Kaiken lisäksi rentouttavan viikonlopun jälkeen pää toimii terävämmin ja ajatus on paljon kirkkaampi päänsärystä huolimatta.
