Maanantaisen blogikirjoituksen seurauksena Anna otti minuun yhteyttä ja pyysi eilen, että lähtisin hänen kanssaan illalla Kuusijärvelle uimaan. Suostuin heti, sillä tiesin, että hän on uinut paljon altaassa ja avovedessä ja kisannut triathlonissa. Ensin meidän oli tarkoitus mennä pyörällä matkat, mutta Jasmiinakin lähti uimaan ja tarjosikin meille autokyydityksen Kuusijärvelle.
Pukkarissa oli hauskaa, nimittäin kaikkien kassista ilmestyi täsmälleen samanlainen märkäpuku. Silakkakolmoset. Uimalakki päähän ja uimalasit silmille ja veteen. Lähdin normaalisti uimaan vapaata kohti ensimmäistä poijua. Hetken uituani hengitysrytmi sekosi, toisin sanoen hengästyin liikaa, mutta en ensin tajunnut sitä. Meinasi tulla epätoivo. Onneksi puku kelluttaa niin paljon, ettei tarttenut pelätä, että voimat loppuu. Anna kärsivällisesti odotti mua ja antoi vinkkejä. Paras vinkki kuului näin: “ui ihan rauhassa veto vedolta ja ajattele, ettei sun tarvitse mennä ollenkaan eteenpäin”. Oon uinut aiemmin aina altaassa ja kyllä se vaan on erilaista.
Suomessa luonnon vedet on sen verran tummia, että pään laittaminen veden alle jotenkin pelottaa ja lisäksi kylmät virtaukset säikäyttää ja hengitys salpautuu = rytmi sekoaa. Kuten eiliseen postaukseen kommentoitiin, että navigointi on hankalaa avovedessä. Niin se tosiaan on. Anna tosin helpotti mun eilistä navigointia, sillä hän ui koko ajan mun oikealla puolella. Mä hengitän aina oikealta ja Anna hengittää vasemmalta, niin se meni kivasti noin. Mun ei tarvinnut käytännössä navigoida ollenkaan. Yritin silti vähän totutella siihen, että torstaina mun täytyy ihan itse selviytyä siitä radasta.
Avovedessä mun uintitekniikka oli aivan susisurkeaa. En oikein pystynyt keskittymään itse uimiseen, vaan keskityin hengittelyyn ja totutteluun. Musta tuntuu, että kelluttavan puvun vuoksi unohdin potkia kokonaan ja kauhoin vähän miten sattuu. No, se oli ensimmäinen varsinainen avovesiuinti, joten ehkä se tästä paranee. Eilen uin vähän alle kaksi kilsaa.
Nyt on paljon rauhallisempi mieli torstaita ajatellen, tosin vasen olkapää ärtyi melkoisesti uinnista. Itse uinnin suhteen pitää vain pysyä rauhallisena ja uida sitä omaa tahtia ihan kaikessa rauhassa. Kiitos Annalle ja Jasmiinalle treeniseurasta ja opastuksesta, ilman eilistä treeniä olisin ollut pulassa torstaina! Pitää muistaa torstaina totutella siihen kylmään veteen rauhassa ennen starttia, etten sitten panikoi ja lähde liian tohkeissaan uimaan ja niele sitten litrakaupalla sitä suolavettä. 😀
Tuo olkapää sitten… Se on ollut oikeastaan koko vuoden vähän väliä kipeä. Se on ollut jo pidempään sellainen epävarman tuntuinen ja se kuvattiin silloin aikanaan kun oikea olkapää leikattiin. Päivää ennen oikean olkapään leikkausta kaaduin rappukäytävässä ja tempaisin porraskaiteesta kiinni, etten kaatuisi ja jäin roikkumaan käden varaan. Siitä lähtien tuo käsi on temppuillut. Tänä vuonna olkapää aloitti varsinaisen kipuilun kaaduttuani luistelukentällä käden päälle. En oikein tiedä mikä siinä on. Pitäisi ehkä käydä fysioterapeutilla kyselemässä jumppavinkkejä. Leikkaus ei nimittäin ole pätkääkään houkutteleva ajatus ja uskon vakaasti, että oikeanlaisilla jumppa/kehonhuoltovinkeillä käden saa kuntoon. Anna teippasi eilen olkapään ja nyt vain toivon, että se vähän rauhoittuu. Tänään aion pyöräillä vain työmatkat, muuten luvassa on urheilujen osalta lepoa. Huomenna on sitten kisa ja perjantaina suuntaan työreissulle Lappeenrantaan Jukolan viestiin. Ensi viikko onkin lomaa!! Lähden lasten ja kaikkien lasten mun puolen serkusten ja niiden äitien (=siskojen) kanssa Himokselle. Ihanaa! Treenit ja bloggaaminen jää varmaan vähän vähemmälle lomalla. Instagramiin ja snäppiin tulee varmaan tasaisesti jotakin.
Instagram: @endorfiinikoukussa
Snapchat: @elinamie
Hauskat kuvat!
Avovesiuinti kuulostaa kyllä pelottavalta, minusta ei siihen olisi. Mökilä meillä on ihana ranta vyötärönsyvyiseen asti, mutta sitten näkee että menee mustaksi ja syvenee niin nopsaan, että en vaan pysty uimaan ponttoonille.
Tsemppiä kisaan ja ihana lomaa!