Välipäiväulkoilua

Kuten ennen joulua arvelinkin, että välipäivinä tekee mieli vähän liikuskella ja niinhän siinä kävikin. Tapaninpäivänä halusimme lähteä pitkästä aikaa käymään Nuuksiossa. Sää ei ollut yhtään jouluinen, vaan enemmänkin syksyinen, tosin joulusta tai talvesta meitä muistutti ohut lumipyry retken alussa ja lopussa.

Puolentoista tunnin patikoinnin jälkeen kuopus (8 v.) ihmetteli, miten reitti tuntui tällä kertaa lyhyeltä. Viime keväänä samalla reitillä tuo tyttö oli omien sanojensa mukaan niin väsynyt, ettei muistanut enää omaa nimeään. 😀

*Mun ulkoiluvaatteet Salomon (saatu blogin kautta)

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *