Ilmajoogaa ja joogatietokoneita

Sain eilen illalla Sofialta yllärinä pyynnön lähteä seuraavana aamuna kokeilemaan ilmajoogaa. Kutsussa mainittiin Lenovo, mutta ilmajooga kiinnosti enemmän. Pölähdin aamuysiltä Esport Bristoliin, jonka sokkeloista löysin parit tutut kasvot ja yhdessä suoriuduimme saliin, jossa tarjoiltiin aamupalaa. Hämärän salin perukoille oli laitettu esille erilaisia tietoteknisiä härveleitä. Lamppu syttyi – ainiin Lenovo!

Tämä on siis läppäri, jonka kansi kääntyy kokonaan taakse.

Olen tainnut joskus mainita, että rakastan erilaisia hifistelyvehkeitä. Olen aina ollut kaveriporukasta se, joka vaihtaa puhelimensa ensimmäisten joukoissa uusimpaan malliin. Tykkään tutustua uusiin sykemittareihin ja muuhun elektroniikkaan. Mähän sitten ihan mehuissani ihmettelin niitä kaikkia uutuuksia ja imeskelin smoothieta samalla. Lenovon tuoteperheestä löytyi tabletti, jossa on projektori. Siis hei, vähän kuin videotykki, jonka voi viedä mihin tahansa. Haluun! Mut se mihin mä rakastuin, oli Yoga-niminen läppäri, joka vääntyy joka suuntaan ja toimii tablettinakin. Jouduin luovuttamaan työsuhteen päättymisen yhteydessä ihanan nopean MacBook Airin ja tämä mun oma, kohta viisi vuotta vanha, MacBook Pro hidastuu hidastumistaan, niin väistämättä on käynyt mielessä uuden koneen hankkiminen. Joulupukki, kuuletko? 😀

Tuo kaunis nainen mun vieressä on Sanni – Sanni Sunny -blogista

Tuote-esittelyjen jälkeen pääsimme vihdoin joogaamaan. Olen halunnut kokeilla airyogaa siitä lähtien kun olen tiennyt lajin olemassaolosta. Tänään vihdoinkin pääsin kokeilemaan. Olin aamulla punttitreeneistä ihan jumissa. Alaselkää särki ja niskat on niin jumissa, ettei pää käänny.

Pääsimme kieppumaan silkkiliinassa monissa asennoissa ja se oli ihanaa! Pitkään pää alaspäin oleminen alkoi huimaamaan, mutta muuten tämä yllättävän helppoa ja ihanaa. Voi jooga, on se vaan ihanaa! Pilates oli myös ihanaa (projekti josta kerroin, päättyi harmillisesti kesken), mutta hengitysrytmi tuntui joogaa jonkin verran harrasteneelle väärältä. Joogan hengitysrytmi tuntui tänään ihanan kotoisalta ja luontevalta. Miksen joogaa useammin? Vastaan heti itselleni, että kaikeen ei riitä aika. Jännä homma. Tämänpäiväisen jogatunnin loppurentoutus silkkiliinan sisällä toukkana tuntui ihanalta. Liina liikehti kevyesti hengityksen rytmissä. Oranssi liina siivilöi salin hämärää valoa omaan kuplaan. Pääsin lyhyessä ajassa mielikuvissani tosi kauas. Joogan jälkeen mieli oli ihanan tyyni ja tyhjä.  Ja mikä parasta, alaselkäkipu oli tiessään. Ihana aloitus päivään!

6 thoughts on “Ilmajoogaa ja joogatietokoneita”

  1. Sen vaan halusin sanoa, että IHANAA, että joku muukin on tekniikkafriikki! Mä rrrrakastan sitä, kun saa uuden puhelimen tai tietokoneen ja saa alkaa räpeltämään sen kanssa. 😀 Mullakin puhelimet, sykemittarit yms. vaihtuu ennen ku kissaa ehtii sanomaan. Ah.

  2. Tämä oli kyllä ihana tapahtuma ja ihan huippua oli nähdä taas 🙂 Pitää mennä kyllä uudestaan ilmajoogaileen, oli sen verran toisenlaista treeniä ja mahtavaa treeniä kehonhallintaan <3 …Joulupukki sais tuoda uuden koneen 😀

Leave a reply to Elina Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *