Eilen oli se hetki, josta olen haaveillut niin pitkään kuin mulla on ollut lapsia. Pääsin juoksemaan tyttäreni kanssa! Tekisi mieli kirjoitella pitkästi kasvatukseen ja lasten harrastuksiin liittyen, koska nämä asiat ovat olleet nyt paljon pinnalla, mutta en sitä tee koska lapseni ovat jo sen verran isoja, ettei heidän asiat kuulu millään muotoa tänne blogiin. Tyydyn nyt vain fiilistelemään, miten ihanaa oli eilen juosta keskimmäisen tyttäreni kanssa 5,5 kilometriä. Mukana oli myös Rami ja kuopus pyörällä. Esikoinen oli sellotunnilla. Mä niin toivon, että tästä tulee tapa. Eilen oli vielä superkaunis iltakin.
Mä oon niin ylpeä ja onnellinen! 🙂 Ehkäpä tänään pikku hölkkä esikoisen kanssa. 🙂
Harrastatko sä lapsesi kanssa yhdessä? Mitä lajeja?
Vau, oon kieltämättä aika vaikuttunut tytöistä! Oon lukenut vasta vähän aikaa sun blogia ja vähän vilkuillen, kun en ole säännöllisesti tottunut blogeja lukemaankaan. Tähän postaukseen on nyt pakko kertoa miten nuorempana inhosin kun äiti koitti patistaa lenkille, kun itse piti siitä niin kovasti ja pitää vieläkin 🙂 Itse en ole vieläkään keksinyt mitään niin tylsää kuin lenkkeily, jota olen tehnyt vain silloin, kun keksin jonkun syyn liikkua paikasta A paikkaan B. Ratsastustunneilla kävin ihan pienestä asti ja sen lopettaessani äiti koitti siis saada lenkille, onneksi ei kovin painokkaasti ja löysin sit omat lajit melonnasta ja ringetestä, myöhemmin ultimatesta. Joukkuelajit ja kaikenlainen pelailu ja taitojutut on mun juttu ja äidin kanssa on myöhemmin tullutkin käytyä melontaretkillä ja heiteltyä frisbeetä, mutta mua kelvotonta ei ole kyllä vieläkään kanssaan lenkille saanut. Ehkä sitäkin voisi harkita ensi kerralla kun on käymässä porukoilla.
T.Pikkuisen vanhempi tytär
Nämä on just niitä juttuja, joita oon miettinyt. 🙂 Mä en halua pakottaa ja patistaa tyttöjä väkisin tekemään jotain liikunnallista. Onneksi eilen tyttö itse ilmoitti lähtevänsä ja kovasti vakuutteli, että jaksaa koko matkan ja niin hän jaksoi! Jokaisen pitää itse löytää se oma juttu – pakottamalla ei saa mitään hyvää aikaiseksi.
Mullakin oli eilen keskimmäinen lenkkikaverina – pyörällä tosin. Poika siinä tuumaili, että “lenkkeily on kyllä mukavaa, että voi olla kävelylenkki, juoksulenkki, pyörälenkki, ketunlenkki, puihin kiipeilylenkki… ” 😀 Tyttöjen kanssa ollaan kotona harrastettu nettijoogaa – se on siinä mielesä näppärä, että voivat joogailla ihan sen verran kun huvittaa ja jatkaa sitten muita touhuja. Esikoisen kanssa ollaan lauantaina lähdössä Tahkon vuorijuoksuun 12 kilsalle.
Ihana poika sulla lenkkiseurana! 🙂 Nettijooga porukalla vois olla myös kivaa, kiitos ideasta!
Mä jo ehdin haaveilla yhteisestä puolimaratonista. Ehkä joskus. 🙂
Me käydään 4vuotiaiden kanssa yhessä uimassa noin kerran viikossa ja lisäksi tehdään kävelykenkkejä metsässä. Tytöt rakastaa metsää ja toivon että näillä retkillä ja kävelyillä niistä tulis tulevaisuudessa uusia polkujuoksijoita 🙂
Kuulostaa hyvältä! 🙂 Ihanaa, että ihmiset tajuaa tehdä lasten kanssa yhdessä asioita eikä erikseen. 🙂 Itse nautin tosi paljon siitä, että saa tehdä samoja juttuja yhdessä.
Kuopukseni on jo 22-vuotias mutta se on aivan upeaa käydä juoksemassa häneen kanssaan, sekin on hienoa että kelpaa lenkkiseuraksi.
Parisen vuotta ollaan yhdessä silointällöin käyty juoksukilpailuissakin. Kun oltiin samalla lähtöviivalla Forssassa, hänen osallistuessaan ekaan puolikkaaseensa tuli äidille ihan tippa linssiin…
Mäkin käyn äitini kanssa välillä yhdessä juoksemassa. 🙂 Molemmille tärkeitä juttuja ja hetkiä.
Voin vaan kuvitella! Mä varmaan kans pillittäisin, jos saisin olla lähtöviivalla tyttöjeni kanssa. <3