Hapottava mäkitreeni

Lähdin kuin lähdinkin eilen Vauhtisammakoiden vetämiin mäkitreeneihin, jotka pidettiin Tough Viking -hengessä. Paikalle oli tullut runsain määrin reipashenkistä jengiä. Itseäni rupesi vähän jännittämään jo heti alussa mitä mä pystyn treeneissä tekemään, koska en voi juosta.

Treenit olivat Vauhtisammakko-meininkiä parhaimmillaan. He osaavat tosi hyvin pistää jengin koputtelemaan niitä omia rajoja ja sitä kautta saamaan itsestä ihan eri tavalla mehut irti. Itsensä ylittämisestä tulee ihan mahtava fiilis! Mikko oli kertonut mulle etukäteen, että luvassa on juoksun lisäksi lihaskuntoa ja sen vuoksi uskaltauduin paikalle. Sain tehtyä tosi hyvän treenin. Tuli tosi hyvä fiilis!

Vauhtisammakon Mikko ja Elina pistivät meidät vetämään toisia kuminauhan avulla mäen päälle, kiskomaan Malminkartanon jätemäen huipulle kahvakuulaa, tarpomaan painoliivien kanssa, heittelemään parin kanssa kuntopalloa, tamppaamaan portaita ylös, jyrkkää mutaista ja liukasta rinnettä ylös, tekemään borsovilaisia, burpeita, tekemään hyppypunnerruksia, turkkilaisia ylösnousuja, kahvakuulilla liikepatteristoa, viivajuoksua ja mitäköhän muuta vielä. Lopuksi vielä kovimmat jäivät vetämään juoksutreenit. Vaikken pystynyt juosta askeltakaan, sain treenistä tosi paljon irti. Pystyin kuitenkin kävellen menemään jyrkkää rinnettä ylös ja sain sykkeen silti lähemmäs 180 iskua minuutissa. Lihaskuntoliikkeitäkin toki tein ja tamppasin portaita ylös.

Menin treeneihin pyörällä ja pyöräilin treeninn jälkeen kotiin. Sain siis oikein hyvän treenin aikaiseksi.

2 thoughts on “Hapottava mäkitreeni”

Leave a reply to Venla Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *