Puolivälin tsekkaus: Sykesport goes HCR

Sykesport goes HCR -juoksukouluprojekti alkoi helmikuussa. Projekti tähtää Helsinki City Run -juoksutapahtumaan, joka on siis puolimaratonin pituinen. Juoksukoulun tai juoksuporukan valmentajana meillä toimii Jouni Leppäsaajo. Leppäsaajo on itse ansioitunut juoksija, joskin viime aikoina hän on parannellut akillesjännevammaansa.

Puolimaratoniin on nyt enää viisi viikkoa aikaa ja ajattelin nyt vähän summata asioita, joita projektin varrella on tapahtunut. Olemme tässä matkan varrella oppineet yhtä sun toista.

Viikko 1. – Liikeanalyysi
Kävimme Respectassa liikeanalyysissä. Tuossa vaiheessa mun jalka oli vielä tosi huonona enkä pystynyt juoksemaan muutamaa askelta enempää. Sain samalla reissulla kullanarvoisia kuntoutusvinkkejä Tuukalta saamien vinkkien lisäksi.

Viikko 2. – Tekniikkaa ja koordinaatiota
Tsekkasimme juoksutekniikkaamme ja teimme erilaisia koordinaatioharjoituksia, joiden avulla ymmärsin monipuolisen lämmittelyn merkityksen. Erityyppiset koordinaatioliikkeet lämmittävät hyvin jalat erilaisia ärsykkeitä varten, joka sitten ehkäisee vammojen syntymistä.

Viikko 3. – Lihaskuntoa
Jouni opetti meille muutaman täsmäliikkeen, jotka auttavat juoksussa. Tässä ensimmäisessä lihaskuntoon keskittyvässä osiossa käsittelyssä olivat olkavarren liikkuvuus, pohkeet sekä keskivartalo. Tältä treeniltä opiksi tarttui se, että kaksi ensimmäistä sarjaa kuntouttaa, kolmas ylläpitää ja neljäs kehittää. Juoksua tukevissa lihasharjoitteluissa siis neljä sarjaa ja 20 toistoa jokaista liikettä kohti on aika ideaali määrä.


Ihan tällainen ei meidän lihaskuntotreeni ollut. 😀

Viikko 4. – Vauhtileikittely
Neljännellä viikolla pääsimme oikeasti juoksemaan. Luvassa oli vauhtileikittelytreeni. Nämä treenit ovat sellaisia, joita en itsekseni osaisi suunnitella ja toteuttaa. Treeni oli ihan superkiva! Juoksimme 15 minuutin alkulämmitelyn jälkeen seuraavanlaisen setin kolme kertaa:

3 minuuttia kisavauhtia
2 minuuttia normaalia lenkkivauhtia
2 minuuttia kisavauhtia
2 minuuttia normaalia lenkkivauhtia
1 minuutti kisavauhtia
2 minuuttia normaalia lenkkivauhtia


Treenin jälkeen on helppo hymyillä

Viikko 5. – Totuttautumista kisavauhtiin
Edellisviikolle hyvänä jatkumona totutettiin elimistöjämme vielä vähän lisää kisavauhtiin. Tällä kertaa teimme intervallitreenin. Treeni koostui kolmesta kahden kilometrin vedosta, jotka juoksimme 10-20 pykälää peruskestävyyssykettä korkeammilla sykkeillä. Tämäkin treeni tuntui minusta mielekkäältä. Näköjän tuollaiset treenit, jotka on pilkottu eri osiin tuntuvat kivoilta ja näin itsestään saa enemmän irti.

Viikko 6. – Mäkitreeni
Mäkitreenistä on mulle viime kesäisen tappajamäkitreenin jälkeen tullut yhdenlainen kirosana. Mäkitreeni on samaan aikaan aivan kamalaa, mutta samaan aikaan aika ihanaakin. Ainakin se jälkifiilis on mäkitreenin jälkeen yleensä ihan vertaansa vailla. Tämä tekemämme mäkitreeni oli viime kesäistä treeniä huomattavasti lempeämpi, joskaan ei kuitenkaan kevyt.

https://youtu.be/01Yx3BtTE50

Ensi viikolla on tulossa video juoksijan lihaskuntotreenistä.

Mua alkaa vähän jännittää tämä mun juoksukunto, koska en ole ihan kauheasti ehtinyt juoksemaan. Peruskunto on ihan ok, mutta en luota vielä tuohon mun jalkaan sataprosenttisesti. Viime viikolla jalka kesti kolme lyhyttä lenkkiä ihan ok. Tämän viikon lopulla olisi tarkoitus juosta ensimmäinen pitkä lenkki tälle vuodelle. Wish me luck.

Ps. Huomasithan, että otsikoiden viikkonumeroista pääsee katsomaan kaikki webisodit.

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *