Aina on hyvä sää urheilla

Tänään ei olisi yhtään huvittanut lähteä pyörällä töihin. Minun motivaatiotaistelun ratkaisi uudet 2XU:n pyöräilytrikoot, joita piti päästä testaamaan. Satoi ihan kunnolla vettä, sellaista kylmää alkukesän sadetta. Taisteltuani itseni pyöränselkään, fiilis oli kuitenkin katossa. Elämä on niin maukasta nyt – kaikki on vaan niin hyvin. Ei haitannut sade, oikeastaan päinvastoin. Oli kesäinen olo. Ulkona tuoksui tuomet tai syreenit, jotka kukkii ja se sateen ääni autonrenkaissa. Jotain ihanaa siinä on.


*Trikoot saatu blogin kautta

Eilen puolestaan paistoi aurinko ja oli ihanan lämmin. Eilen kävimme Sykesportin yhteislenkillä, jonne oli saapunut aurinkoinen juoksuporukka. Hölkättiin rentoa vauhtia Töölönlahtea ympäri. Matkaa kertyi viisi kilometriä ja reissuun meni reilut puolituntia aikaa. Kiitos seurasta! Ensi keskiviikkona juoksemme taas, tervetuloa! Lenkki lähtee keskiviikkona 27.5. klo 16.30 Finlandia-talon takana olevalta parkkipaikalta.

Elämäni kevät! <3

4 thoughts on “Aina on hyvä sää urheilla”

  1. KYllä. Otsikkosi kertoo kaiken, !!!
    Mikä on ihanampaa, kuin juosta aamulla tähän aikaan, vesisateessa 🙂

  2. Onpa hyvää tuulta huokuvia kuvia tässä ja monessa muussakin viime aikaisessa postauksessa. 🙂 Työmatkapyöräily on vaan niin parasta!
    Toivottavasti nuista uusista trikoista on tulossa juttua jossain vaiheessa! 🙂

  3. Sullakin on noi bosen kuulokkeet, ne on ihan huiput!!!
    Muakin kiinnostais millaiset nuo trikoot on käyttää?

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *