Olin eilen Vauhtisammakon juoksukoulun treeneissä. Menin sinne ihan vetelänä. Olin jotenkin ihan väsynyt ja nuupahtanut. Hyytävän kylmä ilmakin jotenkin hirvitti, miten sitä on muka voinut pyöräillä vuoden ympäri? Sinne vaan lauman jatkoksi alkulämpöhölkälle. Vähän rupes jännittämään, kun kaarroimme Eläintarhan urheilukentän läheisyyteen. Luvassa oli intervallitreeni. Mutta minkälainen? Vedettiin 400 m vetoja niin kovaa kuin koneesta irtosi, sitten 30 sekunnin palautus ja päälle 100 m täysiä. Näitä muutama. Tässä vaiheessa olo ei ollut enää vetelä, eikä väsyttänyt. Sen jälkeen satasen viestejä. En tiedä miten olen voinut välttää viestijuoksut kouluaikoina, mutta tämä oli ensimmäinen viestijuoksuni ikinä! Oli muuten tosi kivaa. Mä yllätyksekseni tykkään näistä lyhyistä pyrähdyksistä. Ehkä mun kropan rakenne on enemmän omiaan tällaiseen treeniin? Sitten vielä loppuverkka ja ylläribonuksena vikat muutama sata metriä piti juosta niin kovaa kuin irtosi. Eipä siinä enää kauheasti irronnut, mutta kun treenin jälkeen piti juosta bussipysäkille, että pääsen mahdollisimman nopeasti kotiin päästämään hoitajan kotiin, niin kyllä irtosi. 😀
Tänään aamulla töpsöttelin sängystä keittiöön ja totesin, että kiva jumi tuolla jalan takaosastolla, mutta ei auta, lenkkarit jalkaan ja hölkötellen töihin. Olin jättänyt pyörän töihin ja minähän en bussilla mene, ellei ole ihan pakko tai joku superlaiskuus iske. Juoksin ihan hissukseen. Mikäs siinä juostessa. Ilmakin oli tosi kaunis ja kolmas lyhennetyn työajan päivä. En valita.
Kotiin tulin sitten tutusti pyörällä. Kerrankin olin ottanut mukaan tuon uuden leluni GoPron ja näpsin ajaessa kuvia. Tulipahan ikuistettua mun päivärutiineja. Mä skabailen aina pyöräillessä. Kyselin jo instagramissa harrastaako muut samaa ja ilmeisesti suurinosa työmatkapyöräilijöistä on aika kilpailuhenkisiä. 😀
Pyörän ohjaksissa tällainen eukko. Älä tuu mulle!
Vauhtisammakon juoksukoulun kevään ilmoittautumiset alkaa ensi viikolla. Pistäkää ainakin facebook-sivu seurantaan, sitä kautta varmasti tulee lisää infoa. Mun äiti pitää ilmoittaa ainakin. 🙂 Tiedoksi, äiti. <3
Mää kans niin haluaisin kulkea työmatkat pyörällä tai juosten, siinä tulis monta kärpästä samalla iskulla =D. Mutta ei onnistu koska tartten autoa koko työpäivän ajan.
Mukavia syksykuvia.
Työmatkaliikunta on niin kätevää. Siinä saa just niin monta asiaa hyödynnettyä kerralla. 🙂
Minäkin olen niitä onnekkaita jotka halutessaan voivat polkea työmatkansa. Mun duunimatka on 11km suuntaansa ja koko matkan saa puotella pyörätietä pitkin =) Jos keli on aivan mahdoton tai jos olen kipeä (tosi harvoin), kuljen mieheni kyydillä. Välillä mietin kahteen kertaan lähtisikö pyörällä kun autollakin pääsee, niin kuin tänäänkin. Pakkasta oli viitisen astetta ja erittäin hyinen koillistuuli. Yleensä lopetan mokomat ajatukset siihen, että parempi mieli mulla on töissä jos vain lähden pyörällä niin kuin sitten tänäkin aamuna tein. Kyllä se hieman vaatii pokkaa, kun ilmat kylmenee ja aamuisin on pimeää, lähteä fillarilla puskemaan duunipaikkaa kohti. Kesällä ja keväällä on ilo kulkea silloin ei yleensä pohdita aamuisin mennäkkö pyörällä vaiko eikö mennä.
Pienillä vaatelisäyksillä pärjää nämä muutaman asteen pakkaset. Se mikä on tärkeää niin, että on käsissä ja jaloissa lämpimät vermeet. Muu kroppa tarkenee ohkaisemmalla vaatetuksella. Itsellä helposti sormet alkaa palelemaan ja silloin ei ole kivaa. Myöskään se, että pukee liikaa vaateta päälle ei ole pidemmällä matkalla ollenkaan miellyttävää. Ennemmin lähtiessä hieman vilu kuin se, että saavut työpaikalle hiki päässä.
Mies hommasi mulle viime talvena fillariin sellaisen valonheittimen, että säkkipimeässäkin näkee. Se on ollut todella hyvä ostos vaikkakin todennäköisesti aika arvokas. On inhottavaa ajella jos ei näe eteensä kuin jonkun hyvin himmeän valokiilan verran.
Työmatkaliikunta vaan on niin jees, jos sitä pystyy harrastamaan. Siinä saa päivän liikuntatuokion melkeinpä huomaamattaan.
Ja kisata täytyy matkalla jos vain samaan suuntaan kulkijoita löytyy =D
Se on just noin! Kuvailit niin hyvin sen mitä työmatkapyöräily on. 🙂