Huh, takana niin mieletön juoksu, että on vaikea pukea sanoiksi, mutta yritän. Aamu meni tosiaan tankatessa ja keskittyessä. Välillä loikin kämppää ympäri ja hoin, että mä pystyn siihen! 😀 Me nimittäin Venlan (sisko) kanssa laskettiin vähän kilometriaikoja ja mietittiin tavoiteaikaa. Pari tuntia ennen lähtöä päätimme, että lähdemme yrittämään 3:50 aikaa, joka vaatisi 5:27 minuutin kilometrivauhdin. Numeroina nuo tuntuivat mulle utopistisilta. Viimeksi juoksin maratonin loppuaikaan 4:12 ja olin maalissa ihan loppu, tai oikeastaan olin jo neljä kilometria ennen maalia ihan väsynyt ja hyytyminen oli alkanut jo 28 kilometrin kohdalla. Juoksusta jäi kaikesta huolimatta ihan hyvä fiilis, mutta usko itseeni maratonjuoksijana puuttui. Kokemuksena oli vain tuo yksi vauhdinjaollisesti pieleen mennyt. Olin yrittänyt analysoida ensimmäisen maratonin virheet ja ottaa niistä opikseni. Nyt takana oli loistava Midnight Run -kokemus ja erittäin onnistunut 30 kilometrin pitkä lenkki, jotka toivat lisää itseluottamusta, mutta silti jännitti, miten osaan jakaa vauhdin niin, että jaksan koko matkan ilman hyytymisiä.

Minä, Venla ja Venlan mies, joka juoksi ensimmäisen maratoninsa aikaan 3:31!!!!

Venla, minä ja Anna, joka juoksi ensimmäisen maratoninsa aikaan 4:14!

Sovimme tyttöjen kanssa, että lähdemme alun rauhassa ja kirimme vauhtia sitten. Mä olin täynnä virtaa ja lähdin sitten kuitenkin vetämään heti alusta lähes tavoitevauhtia. Juoksu tuntui heti aivan ihanalta. Vihdoinkin pääsee purkamaan kaiken sen jäätävän määrän energiaa. Fiilistelin varmasti rasittavuuteen asti, miten ihanalta tuntuu juosta ja miten helpolta tuntuu. Hymyilin suurimman osan matkasta. Höpisin muiden juoksijoiden kanssa ja heittelin femmoja katsojille. Ensimmäiset 20 kilometriä oli metsää ja hiekkatietä. Aika mäkistä, mutta mun hanurilla kiivetään kyllä mäkiä, eivätkä ne tuottaneet vaikeuksia. Venlalla ei ollut tänään ihan yhtä onnistunut juoksupäivä. Häntä oli koko viikon vaivanneet erinäiset lihaskivut. 26 kilometrin kohdalla, kun mäet eivät kuitenkaan loppuneet, vaikka niin olimme luulleet, Venla sanoi jonkun mäen jälkeen, että mene vain. Ja mä lähdin. Olimme tuossa vaiheessa Garminin mukaan 0.45 min tavoiteaikaa edellä. Lähdin juoksemaan fiilistellen, nappasin toisenkin kuulokkeenkin korvaan ja annoin mennä. Samalla tavalla naama näkkärillä ja femmoja heitellen. Erään tuntemattoman miehen kannustajakaveri, jonka olimme parissa kohtaa nähneet, bongasi minut 30 km kohdalla ja ihmetteli mihin jätin hänen kaverinsa ja siskoni. “Mä jätin ne, mä jätin kaikki” -huusin riemuissani. Yksinhän mä tuossa vaiheessa juoksin. 😀 😀 Hän huusi, että hyvältä ja kevyeltä näyttää, anna mennä. 30 kilometrin kohdalla samalle reitille tulivat myös puolikkaan juoksijat. Yritin pysyä 1.45 tavoiteaikaa juoksevien kyydissä mukana. Sain heistä lisää virtaa, kun kuvittelin itsekin, että olen juossut vasta vajaat 10 kilometriä.

Kiitos Sarille näistä kuvista!

Matinkylän rannasta bongasin ihanan ystävän lapsineen! Tuntui ihanalta nähdä tuttuja reitin varrella, koska muuten kannustajia oli tosi vähän. Toisaalta kiva, kun sai ihan rauhassa keskittyä, mutta kyllä niistä kannustuksista vaan saa voimaa, joten kiitos kaikille reitin varrelle raahautuneelle.

Tuuletin jokaisen kilometripylvään kohdalla ääneen, vaikka yksin juoksinkin. Jossakin vaiheessa bongasin meistä 15 kilometrin kohdalla irroittautuneen miehen. Kysyin häneltä, mitäs hän vielä tässä juoksee. 😀 Hän ihmetteli onko hänen vauhti hiipunut vai mitä on tapahtunut. Mä kerroin, että oon kirinyt reippaasti vauhtia. Juostiin vuorovedoin kaiketi loppuun saakka ja tsempattiin toisiamme.

Haukilahdessa tien varressa pyörään nojaili tuttu kasvo – Alexander Stubb. Hän sanoi minulle (?), että maraton menee aikaan 3:45. Katsoin kelloa, olin kirinyt tavoiteajasta 3 min, nopeasti mietin mun kunnon ja fiiliksen ja päätin, että niin muuten menee. Nyt juostaan, kun kerran Stubukka käskee! Lähdin vielä vähän kirimään. Hymyilytti vieläkin, nyt erityisen paljon. Mä olen tekemässä ennätystä ja vieläpä ihan reilua sellaista. Jaloissa ei mitään erityistä tuntemusta. Tietysti väsymystä, mutta ei mitään isompaa. Vointi oli ihan käsittämättömän hyvä ja virkeä. Olin ottanut geelejä alusta asti tasaisesti 7-8 kilometrin välein ja juonut jokaisella juomapisteellä mukillisen urheilujuomaa ja mukillisen vettä. Yhdeltä juottopisteeltä nappasin kourallisen suolakurkkuja ja popsin niitä naamaani. Haukilahdesta oli vielä vajaat 10 kilometriä maaliin. Nämä maastot ovat mulle enemmän kuin tuttuja. Pystyin suggeroimaan itseni normi sunnuntailenkille freeseillä jaloilla. Olin jo ennen lähtöä päättänyt, että tällä kertaa päähän ei päästetä ajatusta väsymyksestä tai kivusta. Sellaista ei ole. Tänään tehdään ennätys. 

Kolme viimeisintä juoksukuvaa miehen ottamia. 

41 kilometrin kohdalla vihdoinkin odotti mies kahden nuoremman ja Sarin kanssa. 🙂 Vilkutin jo kaukaa, että täältä tullaan. Olin jo niin liekeissä, että enkkari tulee ihan kirkkaasti ja hyvin menee ja jee! Huusin kaiken tämän isolla äänellä. 😀 Otaniemen risteyksessä jollakin meni jalat alta, onneksi siihen säntäsi heti ensiapu paikalle, pahalta näytti. Toinen tuupertui ihan vähän ennen maaliviivaa ja yksi konttasi maaliin, liekö sama kaveri. Mä pääsin hyvävoimaisena maaliin minulle käsittämättömään aikaan 3:45:10. Maalissa oli jo Venlan mies ja Timo, joka piti mulle kerran treenit. 🙂 Molemmat miehet olivat juosseet 3:30 tuntumaan. Molemmilla oli jäänyt juoksusta hampaankoloon, vaikka mielettömän ajan olivat juosseet.

Venla tulee maaliin! Sisko alitti neljän tunnin maagisen rajan kolmella minuutilla. Hyvä Venla! Mä taisin pilata siskon juoksun liidaamalla, mutta toisaalta, yksilölaji tämä on. Ja alkuperäinen tavoite täyttyi, neljän tunnin alitus. 

Maalissa näin Adidas Heimolaisia taas. 🙂 Joonaksen kanssa ehdin muutaman sanan vaihtaa. Heilläkään ei ollut helppo juoksu. 

Etukäteen olin ajatellut, että pitkänmatkanjuoksut saa tämän maratonin jälkeen jäädä ja keskityn muuten monipuoliseen treenaamiseen, mutta ei. Ei tällaisen kokemuksen jälkeen tätä lajia voi jättää. Mä en ole vielä päässyt edes vauhtiin. Ei Joonas haluaisi ruveta valmentamaan musta juoksijaa? 😉

Mitäs me maratoonarit?

Kerroinkohan mä jo, että mulla oli koko juoksun ihan sairaan hyvä fiilis enkä hyytynyt tai edes meinannut hyytyä? 😉 Maalissa vielä riitti virtaa. Jaksoin vielä hyppiäkin!

Aivan täydellinen juoksu! Parasta tässä oli se, että mulla jäi sellainen olo, että pystyn vielä parantamaan tästä.

Matka: 42,195 km
Kesto: 3 h 45 min 10 s
Syke: keski – 162 bpm, max – 179 bpm
Kalorit: 2 335 kcal

Joku oli hajottanut mun juoksun aikana Garminin tikun, niin en saa siirrettyä dataa Garmin Connectiin.

Ainiin! Olin 8. nainen ja koko sijoitus 100. Ei huono?