Kolmen lajin päivä

Ensin meinasin kirjoittaa otsikkoon, että kolmen treenin päivä, mutta sehän on ihan normaalia, että treenaan kolme kertaa päivässä (työmatkapyöräilyt molempiin suuntiin ja päälle sali tai juoksu), mutta se ei ole normaalia, että treenaan kolmea eri lajia ja aika kovilla tehoilla saman päivän aikana. Jälleen kerran – en suosittele, mutta tänään tuntui, että energiaa vain riittää ja intoa treenata.

Ensimmäinen laji oli juoksu. Esikoisen pyörä oli jäänyt serkkujen luo ja lähdimme hakemaan sitä. Esikoinen sai mieheltä autokyydin, vaikka aluksi oli tarkoitus, että hän myös juoksee, mutta vasta lähtöhetkellä kävi ilmi, että hänen juoksulenkkarit olivat käyneet auttamatta liian pieniksi. Kaksi pienempää lähti mun rinnalle pyöräilemään. Juoksua tuli yhteensä 7,5 km ja aikaa siihen meni 41 minuuttia. Keskivauhti oli 5:36 min/km.

Toinen laji oli sali. Piti taas päästä tekemään viikon toinen pakollinen olkapäätreeni ja eihän se ikinä pelkkiin olkapäihin jää, kun kerran salille asti pääsee. Vähän kyykkyjä, maastavetoa, jalkaprässiä ja vatsoja.


Kerrankin salilla oli niin hiljaista, että kehtasi ottaa kuvia. Mua jotenkin hävettää ottaa kuvia salilla muiden nähden. Tässä ihana ihana vatsaliike, mut tuo ottaa kyllä moneen muuhunkin paikkaan. Kuvasta päätellen, kädet olisi saanut olla hieman lähempänä. Noiden TRX-narujen avulla olis hyvä opetella hallittua käsiseisontaa. On muuten rankka liike! Ja jei, näillä käsillä onnistuin tekemään tuota liikettä! Vasen tietty suuttui, muttei mitenkään ylettömästi. Oikea on jo tosi hyvä. Vihlaisee vain äkkiliikkeissä ja on vähän jäykkä.


Lähtöasento. Tästä hyvä liike on myös polvien koukistaminen kainaloita/rintaa kohti.

Ja viimeisenä lajina. Ei varmaan ole vaikea arvata, että oli pakko päästä vielä vähän pyöräilemään. Kävin availemassa tukkoisia jalkoja ja tekemässä syvempää tuttavuutta mustaan oriin. 😀 Vielä pitäisi löytää kunnon pyöräbaanat, joita voisi päästellä koko reisien kyllyydestä. Nyt mutkittelin juoksulenkkireittejä eikä ne oikein toimi tuollaisella pyörällä, tosin tänään ei ollut tarkoitus päästellä, vaan pyörittää rennosti.


Garminin applikaatio (iPhone) näyttää muuten kännykällä tältä. Aivan loistava kapistus kaikkinensa!

Nyt unille, ensi viikko on ensimmäinen lomaviikko! Ihanaa! Tosin viikko täytyy aloittaa käymällä pankissa ja soittamalla poliisilaitokselle hävinneestä ajokortista ja pariin muuhun paikkaan ja tilata uudet kortit. Olen ihmetellyt omaa tyyntä suhtautumista tähän häviämiseen. En mä ole näin rauhallinen! 😀 Mutta hyvä näin, kun ylimääräinen draama ja hermoilu puuttuu.

10 thoughts on “Kolmen lajin päivä”

  1. Pyoraily on kylla huippua!
    Ma pyorailin lapsena ja nuorena paljon, kunnes satutin itseani liikaa ja sitten se jai moneksi vuodeksi.

    Eilen mut yllatettiin ja laitettiin ajamaan mummopyoralla 30km 35 asteen helteessa ja oli kylla mukavaa. Tasasta 20km ja 10 kilometria ei niin tasaista. Hanuri oli hellana sen jalkeen, mutta oli kylla sen arvosta.

    Nyt on ostoslistalla hybridi ja yhdelle lapselle perapyora, niin paastaan koko perhe pyorailemaan, pyoraily kun on myos miehen laji. Haaveena on viela ehtia talle kesalle pyorailemaan cape codiin, katotaan ehditaanko.

    1. Pyöräily on kyllä ihanaa, mutta on se myös vaarallista, varsinkin kun ajaa kovaa.

      Ihanaa, kun löysit pyöräilyn uudestaan. Se on ihana koko perheen harrastus. 🙂

  2. Vautsi kun oot reipas ollut! Mut toisaalta, joskus on kiva tehdä tuollaisia kunnon liikuntapäiviä!! 🙂 Vaikka sulla arkenakin tulee paljon liikuntaa!

    Vähän oot nopee polkemaan, ja jos toi oli tota rullailua vaan, heh! 🙂 Aiotko ottaa uuden maantiepyörän työmatkapyöräksi vai jatkatko vanhalla?

    1. Tuo pyörä kulkee kuin itsestään. Suoralla tiellä ja tasaisella asfaltilla saa helposti polkaistua pyörän 40 km/h vauhtiin.

      Ajattelin polkea tuolla pyörällä työmatkaa, ainakin niin kauan kuin kelejä riittää. Garylla jatkan taas talvipyöräilyä. Sekin tosin pitäisi huoltaa ennen talvea taas, koska vaihteet on taas vähän liikkuneet eivätkä ne toimi parhaalla mahdollisella tavalla.

      1. Onko sulla töissä joku paikka missä säilytät turvallisesti pyörää? Mulla on se ongelma, että en oikein uskalla maantiepyörää jättää työpaikan eteen noin vaan parkkiin, vaikka olisi mikä määrä lukkoja. Mutta ei sitä oikein työhuoneeseenkaan voi ottaa.

        1. Joo, ajan pyörän lukolliseen parkkihalliin, jonne pääsee vain työpaikan kulkuluvalla, samoin poiskaan ei pääse ilman kulkulupaa. Ulkona en uskaltaisi säilyttää.

  3. Tuli mieleeni: Garminilla on itseasiassa kaksikin mobiilisovellusta. Se Garmin Fit on minusta parempi kuin Garmin Connect. Kannattaa testata 🙂 Android-luuri osaa myös nuuskia Garminin sykevyön, joten ainakin Fit-sovellusta käytettäessä tällöin ei tarvita koko ranneketta lainkaan.

    http://www8.garmin.com/apps/

Leave a reply to Johanna Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *