Mä juoksin!

Sain tiistaina fysioterapeutilta luvan juosta viikonloppuna, jos käsi on muuten rauhallinen ja kivuton. Käsi todellakin on ollut ihan ihmeellisen hyvän tuntoinen ja kivuton. On välillä sellainen olo, ettei mitään leikkausta ole ollutkaan, kunnes vahingossa yritän avata jääkaapin ovea tai liikuttaa kättä “väärään suuntaan”. Käsi nousee jo kurottamaan kaapista jopa vähän ylempää jotain. Palautus tuntuu ikävämmältä kuin nosto. Tällä hetkellä tuntuu, etten mä todellakaan ole enää pitkään sairaslomalla. Ehkä viikon vielä. Katsotaan nyt mitä fyssari keskiviikkona sanoo. Omasta mielestäni viikossa on tapahtunut ihan huimaa edistystä.

Lenkillä tarkenee jo pelkässä hupparissa. Tästä ne maratontreenit nyt alkaa, juuri parhaimpaan aikaan.

Tänään illalla lähdin kokeilemaan juoksemista. Suhtauduin aika suurella varauksella koko juoksemiseen, koska crosstrainerin vipujen heiluttelu on tuntunut vähän ikävältä, samoin keskiviikkona testatut muutamat juoksuaskeleet eivät tuntuneet mitenkään kauhean miellyttävältä. Mutta mikä ihana yllätys, että lenkki tuntui hyvältä. Olkapäässä tai oikeastaan selän puolella lavassa tuntui jomotusta, kivuksi en sitä sanoisi, hieman epämiellyttävää vain. Totuin kuitenkin jomotukseen ja hölköttelin menemään niin kuin mitään juoksutaukoa ei olisi ollutkaan. Aivan ihanaa!

Otaniemessä oli jälleen kaunista.

Juoksu

Matka: 7,7 km

Kesto: 46 min

Syke: keski – 152 bpm, max – 168 bpm

Kalorit: 417 kcal

Toivottavasti yö sujuu yhtä hyvin kuin viimeisimmät yöt eikä käsi suutu juoksusta.

Mä olen niin onnellinen nyt!

14 thoughts on “Mä juoksin!”

  1. Jeee! Oon niin iloinen sun puolesta. 🙂 Mä odottelen että paranen tästä erittäin sitkeästä flunssasta ja sitten minäkin pääsen lenkkipolulle! 🙂

    1. Jee, kiva kun oot mun puolesta iloinen! Mä taas en tykkää sun flunssasta yhtään, miten se nyt noin pitkään kiusaa?

      1. En tajua, kyllä sais jo loppua. Hengästyttää pelkkä normaalikävely, joten ei vielä lenkille. Niin ja ehkä tuo räkäinen yskä kans on merkki etten ole vielä valmis. 😀

  2. Voin vaan kuvitella ton fiiliksen!!! Ihan mahtavaa! 🙂 Täällä oltu niin hengessä mukana tässä kun kuntoutuksessa, että on kyllä upeaa nähdä, kuinkä hyvin se on edennyt! Toivottavasti yö meni kans hyvin, eikä kipuilua ole tänäänkään.

  3. Mäkin kävin hölköttelemässä eilen ja totesin että pyöräilystä lenkkeilyyn siirtyessä tarvitsee mahd. pehmeän alustan ja siksi hölköttelin pientareilla. Ei tullut mieleen että Otaniemen lenkkihän taitaa olla pehmeää, ellei jopa kuraista, niemen ympäri sitä paraatirantaa lukuunottamatta! Kiitos ideasta!

  4. Voi että muakin alkaa juoksututtaa 🙂 Viimeksi juoksemasa käyny vuosi sitten ja alkaa kynnys juoksemiseen

    oleen jo aika korkea…. 🙁 Mutta onnellinen sun puolesta!!!

    1. Kynnys pois ja lenkkarit jalkaan, siitä se lähtee. Mutta muista juosta tarpeeksi hitaasti, että juoksu tuntuu miellyttävältä. 🙂

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *