Jukolan viestiin tähtäävä projekti starttasi muutama viikko sitten. Mua jännitti kamalasti suunnistaminen, koska minulla oli jäänyt suunnistamisesta sellainen mielikuva, että se on jotenkin kamalan vaikeaa. Pelkäsin, etten oppisi ollenkaan. Nyt on kolme treenikertaa takana, kerron nyt kahdesta ensimmäisestä. Kolmas suunnistuskerta oli pimeän suunnistusta. Reissu oli sen verran huikea, että ansaitsee oman postauksensa.
Ensimmäiset suunnistustreenit pidettiin Espoon metsässä. Oli täydellinen talvisää, fiilis oli ihan mahtava! Kartta käteen, peukkukompassi peukkuun ja metsään. Tarvottiin lumisessa metsässä auringon siivilöityessä havupuiden välistä. Ihmeteltiin karttamerkkejä kaikessa rauhassa ja harjoiteltiin suunnassa kulkemista. Eikä se ollut vaikeaa! Kompassi laitetaan kartan päälle ja laitetaan kompassin osoitinviiva kulkemaan kahden rastin välille. Sitten pyöritään kompassin kanssa sen verran, että punainen pohjoisnuoli osoittaa kartan pystyviivojen suuntaisesti, eli pohjoiseen. Sen jälkeen väännetään kompassin pystyviivat samaan suuntaan ja lähdetään vain kulkemaan osoittimen suuntaan pitäen pohjoisnuoli hahlossaan.
Toinen suunnistustreeni olikin sitten aivan toisenlainen. Suunnistimme kaupungissa, mutta kartoissapa ei ollutkaan kadunnimiä. Kaupunkisuunnistus oli mun mielestä jotenkin vaikeampaa kuin metsässä suunnistaminen. Vilistimme kartat käsissämme pitkin kaupungin katuja. Osaa tiimiläisiä saattoi vähän hävettää kaupunkisuunnistaminen. Rastit löytyivät räntäsateesta huolimatta. Tälläkin kertaa koko jengi oli intoa täynnä.
Kolme suunnistuskertaa on nyt takana ja viimeisin niistä tehtiin pimeällä. Vähitellen alkaa löytymään varmuutta suunnistamiseen. Ehkä seuraavalla kerralla uskallan yrittää suunnistamista yksin. Ehkä. Kirjoittelen tästä täydenkuun suunnistuksesta myöhemmin.
Mikäli sua kiinnostaa suunnistuksen opettelu, tule meidän avoimiin treeneihin ensi viikon keskiviikkona (22.3. klo 17 >). Treenit pidetään Helsingin keskuspuistossa. Katso tarkemmat tiedot täältä.
Ihanaa fiilistelyä 🙂 Mä oon niin onnellinen, että olen löytänyt suunnistuksen muutamia vuosia sitten ja oppinut sitä vielä aikuisiälläkin! Suunnistus on niin hauskaa ja intensiivistä, että kaikki muu unohtuu suunnistuksen ajaksi. Tässä harrastuksen alussa kehitys on huimaa ja homma vaikeutuu, mitä enemmän lisää vauhtia. 😉 Mut metsässä on niin ihana olla ja juosta ja rastien löytymisen ilo on niin suunnatonta! Ihan paras kesäharrastus <3 Tsemppiä Jukola-treeneihin!
En ollut tajunnutkaan, miten mahtava laji suunnistus on! Voin vaan kuvitella mitä se suunnistaminen sitten on, jos yrittää ihan oikeasti juosta. O ou.
Kiitos tsempeistä!
Ps. Tule ens viikon keskiviikkona meidän avoimiin treeneihin? Tsekkaa facebookista.
Mä kävin toissa kesänä aikuisten suunnistuskoulun ja jäin koukkuun! Suosittelen kesällä lähtemään lasten kanssa iltarasteille. Mukavaa yhteinen harrastus koko perheelle.
Mä oon miettinyt ihan samaa. Olisi ihan huippua saada tytöt mukaan iltarasteille. 🙂