Tutustuin viime kesänä uuteen lajiin, keihäänheittoon. Laji tuli vähän kuin miehen kylkiäisenä, joka asteli elämääni joulukuussa 2014. <3 Viime keväänä katsoin silmät sydäminä kentän laidalla keihäänheittotreenejä. Talvisin tämän miehen treenit koostuvat painonnostosta, erilaisista loikka- ja vetoharjoituksista ja heittoharjoituksista. Talvella heittoharjoitukset tapahtuvat sisällä kuntopallon tai pienen kuulan kanssa. Toissatalvena olin rohkaistunut kokeilemaan vähän painonnostoliikkeitä ja kesällä uskaltauduin koskemaan keihääseenkin. Tuolloin en suostunut kuuntelemaan mitään ohjeita enkä heittämään toisten silmien alla. Heittelin Ramin treenien aikana jossakin sivussa ja niin, ettei Rami tai hänen valmentajaisänsä näkisi mitä mä siellä puuhaan. Sain treeneistä käteni aina tosi kipeäksi ja sain kepin lentämään vähän varpaitani pidemmälle.
Viime syksynä viimeinkin päätin, että uskaltaudun heittäytymään uuteen lajiin. Tuolloin se tarkoitti painonnostoa. Painonnostoa opetellessa opettelin samalla ottamaan vastaan ohjeita ja yrittämään. Olen vasta nyt aikuisiällä uskaltautunut yrittämään jotakin uutta. Ennen itsetuntoni ei olisi kestänyt moista hapuilua. Ennen tulkitsin kaikki ohjeet kritiikkinä ja saatoin jopa loukkaantua ystävällisesti kerrotuista tekniikkavinkeistä.
Tänä keväänä olen jälleen muutaman kerran kokeillut kepinheittoa. Nyt olen kyennyt vastaanottamaan tekniikkavinkkejä ja kokeilemaan vinkkejä käytännössäkin. Jännä huomata, että niistä vinkeistä on apua ja heittäytyminen kannattaa! Käsikään ei enää samalla tavoin kipeydy heittämisen jälkeen.
Kävimme eilen heittämässä keihästä ja tällä kertaa treeneissä oli Ramin isäkin mukana (joka on heittänyt aikanaan pisimmillään kilpailussa 93,54 m). Hän intoutui siinä samalla valmentamaan myös mua. Uuden oppiminen on ehkä parasta mitä tiedän. Eilen uskalsin vihdoinkin yrittää myös muiden nähden ja huomasin, että opin (koska kuuntelin ohjeita). Treenien jälkeen mietin, että pitäiskö ihan oikeasti kokeilla lajia vähän enemmän. Asetin itselleni tavoitteen, että heittäisin keihään joskus vielä vaikkapa edes 30 metriin. Tämänhetkistä tulosta en osaa sanoa, koska mun heittoja ei ole kertaakaan mitattu.
Keihäänheitto on lajina tosi kiehtova, koska se on kauhean vaikeaa! Mietitäänpä ensin sitä pelkkää heittovaihetta. Käden pitäisi olla lähtöasennossa rennosti suorana takana, vasen käsi rennosti edessä ylhäällä, asennon pitäisi olla tukeva, mutta rento. Heiton pitäisi lähteä sellaista liikerataa kuin lävistäisit pään yläpuolelta. Samaan aikaan vartalon pitäisi kiertyä eteen ja saattaa keihäs matkaan ja saada se oikeaan asentoon unohtamatta tukijalkaa. Sitten tähän pitäisi vielä lisätä vauhdinotto, ristiaskeleet ja se kriittisin vaihe, eli tukijalan alle laittaminen juuri oikealla hetkellä ja käden liike vasta, kun tukijalka on tömähtänyt tantereeseen. Ja teepä nämä sata asiaa kerralla nappiin. Vaatii muutaman toiston, että alkaa sujua. Mä olen vasta kokeillut heittoa paikaltaan ja kävellen otetulla vauhdilla.
Harjoitukset jatkuu. Voisin kirjoittaa treenien etenemisestä myöhemmin lisää ja laittaa vaikkapa videoakin treeneistä. Vai kiinnostaako aihe lainkaan?
Mua ainakin kiinnostaa! Lapsena tuli pyörittyä yleisurheilukentällä paljonkin ja ainoa missä olin hyvä oli kuulantyöntö, muut lajit olivat täysin mahdottomia kömpelölle ja aralle. Nyt olisi kiva kokeilla uudestaan, ties vaikka löytyisi yllättäen joku muukin laji, joka iskisi! Keihäänheitto on aina kiinnostanut paljon, mutta kun on tultu kokeiltua on se ihan mielettömän vaikeaa! Tsemppiä treenaamiseen 🙂
Kannattaa ehdottomasti kokeilla, ei siinä mitään häviä, päinvastoin. Tulee ihan hullun hyvä fiilis, kun oppii uutta. 🙂
Heh, sama vika (edelleen) noiden ohjeiden kanssa. Miksi ihmeessä sitä ottaa itteensä?! Miten pääsit sen yli? 🙂 ja kerro vaan lisää lajista! 🙂
Päätin hyväksyä itseni tällaisena. Olen jossakin asiassa hyvä ja useammassa huono ja se vaan on niin. En häviä mitään, jos yritän. 🙂 Parhaimmassa tapauksessa vaan ylitän itseni ja siitä tulee hyvä fiilis.