*Reissu on toteutettu yhteistyössä Lahden Polkupyörähuolto Oy:n kanssa
Päätin valita ensimmäiselle pyöräretkelle valmiin reitin. Halusin myös toteuttaa reissun mahdollisimman pienellä budjetilla, koska olen ollut keväästä asti osalomautettuna. Matkakuluja säästääkseni päätin aloittaa reissun suoraan kotiovelta ja yöpyä riippumatossa. Retken reitiksi valitsin Bikeland-sivustolta löytyvän South by Cycle -reitistön Länsi-Uudenmaan kierroksen, joka olisi pituudeltaan vähän alle 300 kilometriä.
Lue postaus reissun suunnittelusta.
Päivä 1: Tapiola–Nuuksio
Olin muokannut reittiä siten, että se starttasi kotiovelta ja lisäsin siihen kiepit valitsemiini leiripaikkoihin. Lähdin siis kotoa kotikulmien hiekkateitä Helsingin puolelle. Reitti kiersi aluksi tutut Espoon rantatiet, sieltä Helsingin puolelle edelleen maisema- ja nähtävyyksiä kierrellen. Keskustan jälkeen pääsin sukeltamaan Helsingin keskuspuistoon, jota tuntui jatkuvan melkein Vantaalle saakka.
Keskuspuistossa havahduin siihen, että satulan takana olevasta laukusta kuului aina töyssyissä suhahtava ääni. Oli kuulunut jo hetken, mutta vasta nyt pysähdyin korjaamaan asian. Laukku oli jäänyt liian löysälle ja se pääsi töyssyissä osumaan renkaaseen.
Pitkäkosken jälkeen pyyhkäistiin Martinlaakson ohi Vantaan metsikköön minulle tuttuja gravel-lenkkireittejä pitkin. Maltoin pitää ensimmäisen tauon Petikon laavulla ajettuani noin 40 kilometriä. Tiesin, että edessä on vielä monta monituista mäkeä, joten arvelin tarvitsevani eväsapatukan niistä selviytymiseen.
Olin aika jännittynyt ja hermostunut. Mielessäni pyöri kaikenlaiset kauhuskenaariot reissun epäonnistumisesta – mitä jos rengas puhkeaa, kaadun, laukut laukeaa keskelle metsää jne.
Matka Petikosta jatkui tuttuja sorateitä ja polkuja pitkin Luukkiin. Pohdin matkalla syönkö lounaan Luukissa vai sinnittelenkö Nuuksion Haltiaan saakka. Haltian ravintola on neljään asti auki ja kello oli tässä vaiheessa puoli kaksi. Luukin kohdalla oli jo kova nälkä ja pysähdyin Luukin kartanolle syömään hampurilaisaterian. Ruoka ei ollut kummoista, mutta nälkä lähti. Onneksi pysähdyin syömään, sillä tästä alkoi reissun teknisimmät ja fyysisimmät pätkät, joten energia tuli tarpeeseen ja olisin niukasti ehtinyt Haltiaan ennen ravintolan sulkemisaikaa. Olin osannut asennoitua haastavaan päivään, mutta tämä otti kyllä luulot pois. Välillä jouduin taluttaa pyörää, koska maasto oli laukkujen kanssa ajettavaksi liian haastavaa tai koska soramäki oli reisilleni liikaa.
Viimein sain haastavat mäet suoritettua ja koukkasin Haltian Luontokeskuksella vessassa ja täydentämässä tyhjät vesipullot. Olin päättänyt yöpyä Haukkalammella, joten sinne oli enää vajaat 5 kilometriä matkaa. Loppupätkän hurautinkin vauhdilla nimismiehen kiharoita tärryytellen. Ilta oli helteinen ja Haukkalampi täynnä päiväretkeilijöitä. Ihmispaljous tuntui aluksi kulttuurishokilta yksin vietetyn päivän jälkeen. Hetken hengiteltyäni rauhoituin ja löysin itselleni rauhaisen sopen leiripaikaksi. Keittelin kahvit ja pulahdin lampeen huuhtelemaan päivän sorat ja hiet iholta. Tuntui aivan täydelliseltä tämän jälkeen kellahtaa riippumattoon lukemaan kirjaa. Nyt vasta aloin päästä oikeaan retkeilytunnelmaan ja kireys vähitellen hellitti.
Epäilyksistäni huolimatta Haukkalammella oli rauhallista nukkua. Yhteentoista mennessä tuli hiljaista.
Päivän matka: 74 kilometriä
Leiripaikka: Haukanholma, Nuuksio
Päivä 2: Nuuksio–Korpudden
Heräsin Haukkalammella ihaniin kesän ääniin. Vastarannalla joku mökkiläinen kävi nokikolarin kanssa keskustelua. Tyyni lammen pinta kantoi äänen hyvin. Nokikolari tiesi kertoa, että haukka huutaa. Jäin kuuntelemaan loittonevaa haukan ääntä ja keittelin aamukahvit. Nukuin aika myöhään, koska olin valvonut tunnin yöllä kuuntelemassa lintujen konserttia, kunnes muistin korvatulpat. Survoin tulpat korviini ja jatkoin unia.
Pakkaaminen otti oman aikansa, koska minulle ei ole vielä muotoutunut minkäänlaisia rutiineja pakkaamiseen. Laukut tai kuivapussit ovat kaikki saman värisiä ja aluksi kaivelin aina kaikki pussit läpi ennen kuin löysin etsimäni. Aika nopeasti keksin kuitenkin muistisäännöt laukuille ja löysin pakkaamisrutiinit, jotka helpottivat leirielämää. Rutiinit tuovat retkillä turvaa ja selkeyttä. Ei ole kiva keskellä yötä kaivella vaikkapa otsavaloa kaikista pussukoista, vaan säilytän sitä aina riippumaton harjanarussa.
Yhdentoista aikaan pyörä oli pakattu taas lähtövalmiiksi ja koukkasin Haukkalammen vesipisteen kautta matkaan. Lähdin liikkeelle hieman kauhunsekaisin fiiliksin, sillä edellispäivän polut olivat paikoitellen minulle liian haastavia. Tämän päivän reitti kulki aluksi Nuuksion polkuja pitkin Saarilammelle ja siitä Klassarinkierrokselle, jonka jälkeen lähdettiin asfalttiteille Lohjan suuntaan. Asfalttitie tuntui mukavalta vaihtelulta ja sain kevyellä vaihteella polkiessa jalkoja vähän palauteltua eilisen jäljiltä.
Tänään oli tiedossa minulle kokonaan uusia maisemia. Olin innoissani ja seikkailumielellä. Olen vain kerran aiemmin käynyt Lohjalla enkä tiennyt Lohjasta oikeastaan mitään. Lohja todella yllätti minut. Maisemat olivat kauniita ja esimerkiksi Lohjanharju oli mieletön! Lohjanharjulta laskettelin ihmisten ilmoille ja bongasin Mäkkärin kultaiset kaaret. Nälissäni päätin suunnata sinne syömään sen enempiä miettimättä. Täydellä vatsalla matka jatkui Lohjanjärven rantaan, jota kierrettiin Lohjan keskustaan ja siitä eteenpäin.
Ennen kuin reitti meni takaisin gravel-reiteille, kävin Lohjan Citymarketissa täyttämässä juomapullot jo leiriä varten, koska muistaakseni reitillä ei ollut lähempänä sopivaa vedenottopaikkaa (järvivettä kyllä oli).
Matkan varrella oli kivoja ja suhteellisen helposti ajettavia metsä- ja soratiepätkiä. Lohjanjärvi oli yllättävän suuri, sitä riitti kilometrikaupalla illan leiripaikkaan asti. Pyöräilin koko päivän kaikessa rauhassa maisemia ihastellen ja saavuin Korpuddeniin vasta noin viiden aikaan.
Korpudden oli ihana paikka. Uuvin paikat ovat aina todella hyvin pidettyjä ja niihin on sen vuoksi kiva mennä eikä Korpudden ollut poikkeus. Tein leirin heti parkkipaikan läheisyyteen, koska en väsyneenä jaksanut lähteä pyörän kanssa tarpomaan vaikeakulkuiseen maastoon. Olin leiripaikkaani tyytyväinen ja sain yöpyä siinä aivan yksin. Nautin ilta-auringosta uinnin jälkeen. Elämä tuntui täydelliseltä tuossa hetkessä.
Jatkoin riippumatossa eilen aloittamani Kaikki taivaan sini -kirjan lukemista. Kirja oli juuri sopivaa lomalukemista. Ihanan kevyttä ja tunteikasta aikuisten satua.
Päivän matka: 76 kilometriä
Leiripaikka: Korpudden, Raasepori
Päivä 3: Korpudden–Kopparnäs
Havahduin yöllä siihen, kun läheiselle parkkipaikalle ajoi pakettiauto. Unenpöpperössä olin varma, että nyt tuli noutaja. Auton valokeila pyyhkäisi riippumaton ohi ja kuulin soralla lähestyvät askeleet. Sydän takoi rinnassa jännityksestä. Otin puhelimen käteeni, laitoin lentotilan pois ja otin Ramin numeron puhelimeen valmiiksi (luonnollisesti). Kuulostelin liikkumatta pakettiautoseurueen ääniä ja mietin toimintasuunnitelmaa pahimman varalta, kunnes tajusin, että he aikoivat asettua autoonsa nukkumaan ja rauhoituin. Että tämä vastaukseksi niille, jotka kysyvät, että eikö mua pelota retkeillä yksin. Usein jännittää, välillä pelottaa. En pelkää eläimiä, vaan muita ihmisiä.
Havahtumisen jälkeen sain uudelleen unta ja nukuin aamuun asti. Aamu oli lämmin ja pilvinen. Niskat olivat jäykkänä ja takaraivossa orastava tuntemus päänsärystä. Arvuuttelin, että syynä saattoi olla liian isoksi puhallettu tyyny tai sitten edellispäivän 24 kilometrin pyöräily narupussukka selässä. Täydensin vesipullot ennen leiriin pyöräilyä ja pussukassa oli vajaat kolme litraa vettä. Tai sitten yksinkertaisesti ajoasento teki niskoille tehtävänsä.
Nautiskelin aamupalan kaikessa rauhassa rantakallioilla ja seurasin kaislojen tanssiesitystä. Ne heiluivat synkronoidusti tuulenpuuskissa eri suuntiin. Katselin säätiedot, joka lupasi jälleen lämmintä, tuulista ja puolipilvistä säätä, mutta iltapäiväksi ennustettiin ukkosta ja sadekuuroja juuri sinne, mihin olin menossa.
Lähdin liikkeelle taas yhdeltätoista. Pääsin ajamaan eiliset ihanat maalaismaisemat uudestaan ja sen jälkeen Mustion ruukin läpi. Puolen tunnin ajon jälkeen päässä tuntui jo aika mojova jyskytys. Pää ei tainnut olla ihan terävimmillään, nimittäin harhauduin reitiltä tekemään muutaman kilometrin oman kunniakierroksen metsäkoneteillä.
Sinnittelin päänsäryn kanssa ja imin virtaa ihanista maisemista. Kiittelin itseäni, että jaksoin eilen polkea vesipullot selässäni, koska nyt jäljellä oli enää vajaat kaksi pullollista vettä enkä tiennyt, missä voisin täydentää seuraavan kerran. Kun reitti ohjasi jo ties monettako kertaa suoraan johonkin risukkoon, niin mulla alkoi huumori loppua ja siirryin maantien laitaan. Tämän jälkeen onneksi reitti jatkui sorateitä pitkin. Niistä pidän!
Päätin jättää reittiin merkatun Karjaan kierroksen väliin päänsäryn ja ennustetun ukkosen vuoksi. Reitin varrelle osui ihania maalaismaisemia, joita en jaksanut jäädä kuvaamaan.
Pidin pitkän lounastauon Inkoon satamassa ja viimein nöyrryin ottamaan särkylääkkeen. Välttelen tulehduskipulääkkeiden ottamista pitkäkestoisen rasituksen aikana, koska se voi vaurioittaa munuaisia, jos ei tule juotua riittävästi. Eikä se ole sitten leikin paikka.
Huuhtelin Inkoossa hiekasta nitisevät ketjut ja pahimmat sorapölyt pyörän päältä, täytin vesipullot leirielämää varten ja päätin hurauttaa Kopparnäsiin suorinta mahdollista reittiä, koska jokainen töyssy tuntui päässä siltä, että kallo halkeaa.
Saavuin Kopparnäsiin samaan aikaan sadekuuron kanssa. Pistin nopeasti leirin pystyyn. Heti kun leiri oli pystyssä sade taukosi. Kävin uimassa huuhtelemassa päivän hiet ja tomut ja köllähdin riippumattoon lepäämään. Ilta meni riippumatossa sateen ropinaa kuunnellen ja kirjaa lukien.
Päivän matka: 61 kilometriä
Leiripaikka: Kopparnäs, Inkoo
Päivä 4: Kopparnäs–Meiko
Heräsin uuteen päivään ilman päänsärkyä. Ihanaa! Tänään oli tiedossa vain ihan lyhyt siirtymä Siuntion kautta Kirkkonummen puolelle. Olin päättänyt, että lähden liikkeelle vasta lounasaikaan ja ajaisin suoraan Pickalan ABC:lle lounaalle.
Aamu meni ihmetellessä enkä oikein tiennyt, mitä kaikella sillä ajalla olisin tehnyt. Ajokamat olivat edelleen märkiä eilisen sadekuuron jäljiltä ja koska aurinko ei paistanut, niin ne ei eivät päässeet myöskään kuivumaan. Menin riippumattoon lukemaan ja kohta taas nousin miettimään, että pitäisikö pakata vai pötköttää.
Lopulta aloin kaikessa rauhassa purkaa leiriä ja päätin samalla kuvata Youtube-videolle varuste-esittelyn. Sain tähän menemään mukavasti aikaa ja sitten kun olin valmis, niin kello olikin jo sen verran, että oli aika lähteä matkaan.
Pickalan ABC:n kupeesta löytyi pitseria, jonka terassilla nautiskelin ihan kokonaisen smetanapitsan. Päätin käydä hakemassa ABC:ltä ketjurasvaa ja pari lonkeroa illaksi. Rasvasin ketjut ja samalla täytin jälleen vesipullot.
Oli ihana lähteä poluille ketjut rasvattuina. Pyörästä ei kuulunut enää minkäänlaista ääntä – mikä nautinto! Jos pyörästä kuuluu yhtään ylimääräisiä ääniä, niin se raastaa todella pahasti hermoja.
Nautiskelin lyhyestä päivästä koko rahan edestä. Tämän päivän reitti olikin yksi reissun ihanimmista. Se kulki jylhien metsien läpi. Välillä polku oli vain juuri ja juuri renkaan levyinen. Ihanaa ja helposti ajettavaa polkua, muttei liian helppoa soratietä, Siuntiosta Meikon ulkoilualueelle asti.
Meiko tuli niin nopeasti eteen, että aluksi ajoin suunnitellun leiripaikkani ohi. Palasin takaisin ja kipusin pienen mäen ylös, jonka päältä löytyi Korsolammen leiripaikka.
Meikon Korsolampi oli upea paikka. Ensi töikseni kävin jälleen uimassa ja sen jälkeen keittelin iltapäiväkahvit. Kaunis kesäpäivä oli houkutellut paikalle runsaasti päiväretkeilijöitä, mutta illan pieni sadekuuro sai päiväretkeilijät hätisteltyä. Alueelle jäi lisäkseni yksin retkeilevä mies ja perhe. Tuntui hieman haikealta, että edessä oli reissun viimeinen yö.
Päivän matka: 27 kilometriä
Leiripaikka: Meiko, Kirkkonummi
Päivä 5: Meiko–Espoo
Yö oli viileä. Ensimmäistä kertaa laitoin yöllä makuupussin jopa ihan kokonaan kiinni ja aamulla puin ensimmäistä kertaa pitkähihaiset ja -lahkeiset päälle. Viileän yön ansiosta nukuin todella hyvin.
Tänäänkään minulla ei ollut kiire, koska edessä oleva matka oli lyhyt. En osannut päättää menenkö suorinta tietä kotiin vai kieputtelenko South by Cycle -reitin soratiekiemurat ihan fiilistelyn vuoksi.
Pakkasin leirin viimeisen kerran tälle reissulle ja hyppäsin pyörän päälle. Lähdin noudattamaan Garminiin ladattua reittiä. Tuo reitti on ajatuksella laadittu ja se kiertää monien hienojen nähtävyyksien kautta, joten päätin pysyä reitillä. Tulipa käytyä ensimmäistä kertaa Kirkkonummen keskustassa.
Kauklahden jälkeen alkoivat minulle gravel-lenkeiltä osittain tutut maisemat. Pyöräily sujui sen verran mukavasti, että tuntui mukavalta vähän päästellä keskuspuiston latupohjilla. Soitin äidilleni Kivenlahden kohdalta ja sovin tunnin päähän lounastreffit Nuottaniemen Villa Pentryyn. Ajelin kaikessa rauhassa ja yritin katsella tuttuja maisemia ulkopaikkakuntalaisen silmin.
Nautiskelin äidin kanssa tukevan buffetlounaan ennen kotiin menoa. Äiti yritti houkutella minua veneeseen päiväunille, mutta halusin vain nopeasti kotiin pesulle. Taivas näytti uhkaavalta ja säätiedot ennustivatkin sadekuuroa. Sadekuuro alkoi alle kilometri ennen kotia ja pääsin perille lähes kuivana.
Kotona purin heti retkikamat ja pesin pyörän. Onneksi olin syönyt hyvin, että jaksoin tehdä kaiken tämän. Olen ottanut tavaksi purkaa ja huoltaa retkikamat aina heti retkeltä palattuani, koska siitä ei tule odottamalla yhtään sen hauskempaa.
Päivän matka: 48 kilometriä
Koko reissu yhteensä: 286 kilometriä
Yhteenveto
Reissu oli kokonaisuutena todella onnistunut. Tämän kokemuksen jälkeen uskallan rohkeammin lähteä kokeilemaan uusia reittejä ja aion ehdottomasti jatkaa pyöräretkeilyä.
Jatkoa ajatellen reittisuunnitelmissa on hyvä ottaa huomioon, kuinka paljon reitti kulkee esim. soralla, poluilla tai asfaltilla. Maasto vaikuttaa merkittävästi matkan etenemisvauhtiin ja rasitustasoon. Polkuja on kiva ajaa ilman laukkuja, mutta laukkujen kanssa siitä tulee herkästi stressaavaa. Kaikista ihaninta on ajaa neulaspolkuja, latupohjaa ja sorateitä. Asfalttitietä pääsee kovaa, mutta en tykkää yhtään ajaa isojen autoteiden laitaa. Se on pelottavaa.
En pakannut mukaan mitään turhaa. Retkeily on opettanut pakkaamista sen verran, että nykyään harvoin tulee pakattua mitään ylimääräistä, ainakaan vahingossa. Joskus tarkoituksella pakkaan mukaan jotain mukavuusvarusteita. Mieli olisi tehnyt päivittää varusteita kevyempiin, jotta pakkaaminen olisi ollut helpompaa ja laukut keveämpiä, mutta en sitä tehnyt, koska rahatilanne. Enkä nykyään muutenkaan halua ostaa mitään sellaista, mitä en aidosti tarvitse. Reissua varten ostin patruunapumpun, sisäkumeja ja tarppiin lisänaruja.
Minulla ei ollut mukana gorillateippiä, ylimääräisiä naruja tai rengasrautaa. Gorillateippiä olisin tarvinnut rikki menneen laukun korjaamiseen enkä onneksi tarvinnut rengasrautaa, mutta nämä on jatkossa hyvä muistaa pakata mukaan. Lisäksi mun pitäisi hommata multitool mahdollisia pyöränkorjaustilanteita varten.
Kerro kommenteissa omat pakkaus- tai varustevinkkisi aloittelevalle pyöräretkeilijälle.
