Routasenkurulta syvemmälle erämaahan

Ensimmäisen vaelluspäivän kertomus
Toisen vaelluspäivän kertomus
Kolmannen vaelluspäivän kertomus

Heräsin puoli yhdeksältä hyväntuulisena ja pirteänä, vaikka olin yöllä heräillyt moneen otteeseen. Olimme kiinnittäneet riipparit samaan puuhun, joka heilui jokaisesta käännähdyksestä. Jännitin kai alitajuisesti, että puu ei jaksa pysyä pystyssä aamuun saakka. Emme illalla mitenkään jaksaneet etsiä uutta leiripaikkaa, vaan päätimme keikkua riskillä siinä aamuun asti.

Yö oli lämmin, suorastaan liiankin. Jouduin yöllä potkimaan untuvatöppöset pois jalasta, kun jalat hikosivat. Myös aamu oli lämmin ja tyyni. Menin herättelemään Ramia, joka väitti olleensa jo hereillä, mutta jokelteli minulle jotain todella epämääräistä. Edellisen päivän rasitus tuntui kehossa väsymyksenä ja lievänä lihaskipuna. Ajatus päivän kävelystä hieman hirvitti.

Rami vakuutteli, ettei tämän päivän kävelystä tulisi yhtä rankka kuin eilisestä. Kartan mukaan tiedossa oli ainakin tasaisempaa maastoa kuin Routasenkurun vierusta. Mieliala oli korkealla. Odotin kaikesta huolimatta päivän seikkailua innolla.

Vätsäri-konkarin vinkit päivän etapille

Tapasimme edellisiltana packraft-reissulle saapuneen parivaljakon, kun he meloivat leirimme ohi. Olimmekin aiemmin kuulleet heidän vesitasokyydin saapumisen. Törmäsimme aamulla vielä toiseen heistä – hän on varsinainen Vätsäri-konkari, joka ei tarvitse erämaassa kulkiessaan edes karttaa. Saimme häneltä muutamat tarpeelliset vinkit päivän etapille. Hän varoitteli, että edessä on kivikkoinen pätkä. Luulimme eilisen perusteella tietävämme, mitä kivikko tarkoittaa ja varoittelu hymyilytti vielä tässä vaiheessa, mutta jälleen kerran edessä oli aivan uusi kokemus.

Konkari vinkkasi myös siitä, jonka eilen jo itse hoksasimme, että porojen polkuja kannattaa kulkea vaikeiden kivikoiden yli, jotta pääsee vähän vähemmällä ponnistelulla, vaikka joutuisikin hieman kiertämään. Hän myös kehotti miettimään aina rauhassa reittivalinnat. Lisäksi hän kertoi hyvän joenylityspaikan ennen Ylimmäistä Porijärveä. Hänen vinkkinsä olivat arvokkaita. Etenkin se, että reittivalintoja kannattaa miettiä rauhassa. Hätäpäissään saattoi seurata jotakin helppokulkuista polkua ihan minne sattui, tai toisaalta tuskailla hirveässä kivikossa aivan turhaan, kun läheltä olisi päässyt paljon vähemmällä vaivalla.

Päivästä tuli kuin tulikin raskas

Kuinka ollakaan, päivän reitti osoittautui todella kivikkoiseksi ja raskaaksi. Raskaammaksi kuin olisimme voineet kuvitellakaan. Meillä ei ollut tälle päivälle tarkkaa reittisuunnitelmaa eikä oikeastaan määränpäätäkään. Päätimme aluksi edetä järvijonon suuntaisesti ja katsoa sitten vähän maaston ja tilanteen mukaan, miten suunnistamme loppupätkän. Aluksi järvien rannoilla kulkeminen vaikutti helpolta, koska rannoilla oli paikoitellen jopa polkuja, mutta tätä herkkua ei sitten kauan jatkunutkaan, vaan edessämme oli kiviä kiven perään.

Järvijonon jälkeen päätimme kivuta Taljavaaran yli ja laskeutua kohti Porijärviä. Ajattelimme myös mennä Taljavaaran edessä olevan kukkulan yli, mutta eteen tulikin pystysuora seinä, niin ei auttanut kuin kiertää. Kartta ei aina kerro ihan kaikkea. Myöskään ihan jokaista pientä lampea tai suota ei löytynyt kartasta. Pidimme lounastauon ennen Taljavaaralle nousua, jotta saisimme energiaa kipuamiseen. Tuolla lounastauolla mozzarellapasta tonnikalan kera maistui taivaalliselta. Oikeasti se ei ole kummoista ruokaa, mutta tuolloin söin oikein silmät kiinni nautiskellen.

Taljavaaralta avautui upeat maisemat, joita pysähdyimme hetkeksi ihailemaan. Tänäänkin oli ihmeellisen tyyntä, niin ei tarvinnut edes taukotakkia pukea ihastelun ajaksi. Kipuamisen ja laskeutumisen jälkeen olimme jo aika väsyneitä. Olimme tässä vaiheessa tarponeet jo yli neljä tuntia ja leiriytyminen alkoi jo kovasti houkuttelemaan. Tulevien päivien etapit mietityttivät. Päätimme siksi edetä tänään niin pitkälle kuin jaksaisimme, jotta tämä matka olisi tulevien päivien matkoista pois, eikä tarvitsisi pelätä, ettemme ehtisi suunnitellussa aikataulussa erämaasta pois. Aina täytyy olla hieman jouston varaa yllättäviä tilanteita varten.

Jännittävä joen ylitys

Hieman ennen Ylimmäistä Porijärveä saavuimme sille joelle, jonka ylityspaikasta olimme saaneet vinkin. Saavuimme sellaiseen kohtaan, jossa sanoin Ramille heti, että tästä en mene yli. Lähdimme saamiemme ohjeiden mukaan kävelemään ylävirtaan etsimään parempaa ylityspaikkaa. Sinne eteneminen oli vaikeaa eikä helpompaa ylityspaikkaa löytynyt. Olimme niin väsyneitä, ettemme jaksaneet kävellä kovin kauas. Yritin muistella, miten konkari oli meitä neuvonut, mutta Rami sai taivuteltua minut palaamaan ensimmäiseen kohtaan katsomaan onnistuisiko ylitys siitä.

Ylityspaikka näytti pikavilkaisulla helpolta. Puoliväliin jokea pääsikin aika helposti hyppelemällä kiviä pitkin, mutta sitten tuli eteen kapea, mutta syvä ja kovasti virtaava kohta, josta ei kuitenkaan päässyt yli muuten kuin kahlaamalla. Näin joen toisella puolella ylitykseen soveltuvan kepin (meillä ei ole sauvoja), jota Rami lähti hakemaan ilman rinkkaa. Rami meni yli puolittain nelivetoa kivistä kiinni pitäen. Virtaus näytti kovalta ja vettä oli Ramia polveen saakka. Tässä vaiheessa ilmoitin uudestaan, että tästä en tule yli. Pidettiin siinä pientä palaveria ja mietittiin mitä tehdään. Ilman rinkkaa voisin tietysti mennä, mutta raskaan rinkan kanssa ei mitään toivoa. Rami sitten tarjoutui kantamaan mun rinkan yli. Miksi en itse edes ymmärtänyt ajatella tätä vaihtoehtoa? Laitoimme kaikki käsissä olleet tavarat rinkan sisälle ja heitimme kengät joen yli. Minun kengät lensivät ihan onnistuneesti yli, mutta Ramin toinen kenkä jäi rantaveteen kivien taakse jumiin eikä onneksi lähtenyt virran mukaan. Rami ramppasi jokea yli edes–takaisin viemässä tavaroita ja minä tällä aikaa riisuin housut kokonaan pois, koska tiesin niiden muuten kastuvan. Valmistauduin henkisesti siihen, että joudun uimaan. Ylitys oli pelottava ilman rinkkaakin eikä todellakaan mikään läpihuutojuttu. Oli täysi työ saada keppi pidettyä pohjassa siten, ettei se lähtenyt virran mukaan. Pääsin kuitenkin onnistuneesti yli. Adrenaliiniryöpyn siivittämänä marssimme loppumatkan aika kevyin askelin.

Saavuimme Ylimmäiselle Porijärvelle vähän kuuden jälkeen. Olimme kumpikin aivan poikki. Emme jaksaneet ajatellakaan mitään muuta kuin pötköttelyä. Laitoimme pikku nälkäkiukuissa leirin pystyyn, söimme iltaruuan ja sitten vaan köllähdimme pötkölleen unta odottelemaan.

Päivän reitti
Routasenkuru–Ylimmäinen Porijärvi
Matka: 13,40 km
Kesto: 7 h 16 min, josta liikkeellä 5 h 17 min