Koska kisat ja tapahtumat ovat peruttu, niin päätin tarttua Nosht-urheiluravinnebrändin, Arenan ja Triathlon Factoryn yhdessä järjestämään haasteeseen. Yritin maanitella mukaani ystäviä ja tuttavia, mutta kukaan ei oikein innostunut tästä haasteesta. Moni on nyt tämän kummallisen kevään aikana osallistunut moniin virtuaalikisoihin – on juostu matkoja cooperista maratoniin, mutta triathlon ei sitten kiinnostanut. Ihme jengiä.
En ole tehnyt lajiharjoittelua oikeastaan yhtään koko vuonna. Kevään treenaamiseni on ollut täysin fiilispohjaista. Olen juossut silloin, kun on mieli tehnyt ja kevyemmät treenit olen tehnyt pyöräillen tai kävellen. Uinti on sattuneesta syystä ollut tosi vähissä. Pari viikkoa sitten korkkasin myös tämän kauden avovesiuinnit Oittaalla kaverini kanssa. Järvivesi oli tuolloin yllättävän lämmintä ja uinti tuntui ihmeen hyvältä ja helpolta monen kuukauden tauosta huolimatta. Siksi päätinkin, että voin hyvin osallistua DIY triathlonille. Ensin ajattelin, että minun täytyy ajella (pyörällä) ensin Oittaalle ja tehdä siellä tuo koko suoritus, kunnes tajusin, että mehän asumme meren äärellä. Selvittelin vähän meriveden lämpötiloja ja totesin, että kyllä sinne voi mennä. Kokeilematta tietysti.
Lauantaina aamupäivällä houkuttelin mieheni Westendin rannalle “vahtimaan” mun uintia ja napsimaan kuvia. Vaikka olenkin hommannut itselleni vihdoinkin “raatopoijun” eli uimarinpoijun, johon voi tarvittaessa turvautua, jos voimat loppuu, niin silti avovesiuinti aina vähän jännittää. En tiedä mitä mies voisi rannalta käsin tehdä, jos uppoaisin, mutta itselläni on turvallisempi olo, jos joku katselee perään.
Olin päättänyt tehdä DIY triathlonina sprinttimatkan, johon kuuluu 750 metriä uintia, 20 kilometriä pyöräilyä ja 5 kilometriä juoksua. Vesi tosiaan oli lämmintä. Totuttelin hetken veteen, kunnes lähdin uimaan matkaa. Veteen hengittäminen tuntuu aina aluksi vaikealta ja sopivan uintirytmin löytymiseen menee jonkin aikaa.
UINTI
Lähdin tietysti liian vauhdikkaasti liikkeelle, joka sitten kostautui hengitysrytmin haasteina. Minulle soveltuu parhaiten hengittäminen joka neljännellä tai joka viidennellä vedolla. Tuolloin uinti pysyy riittävän rentona. Rentous mahdollistaa hyvä liu’un ja siten myös paremman vauhdin. Hosuminen hidastaa ja vie turhaan energiaa.
Westendin rannalle oli tuotu poijurivistö todennäköisesti veneilijöille merkiksi, ettei niiden rannan puolelle kannata tulla. Suuntasin poijuille ja uin niiden suuntaisesti. Poijurivistö oli noin 100 metrin levyinen ja sahasin sitä edes-takaisin, kunnes mittarissa oli 700 metriä, jonka jälkeen lähdin uimaan laituria kohden. Laiturille päästyäni mittarissa olikin jo 800 metriä. Vedessä etäisyyksiä on todella vaikea arvioida ja tietysti jokaiseen poijunväliin sisältyy sahaamista, joka lisää matkaa.
Uinti: 21:59 min
T1
Vaihtoon meni runsaasti aikaa, yli 12 minuuttia. Minulla oli märkäpuvun alla uimapuku ja halusin vaihtaa pyöräilyyn kamat, joilla voin sekä pyöräillä että juosta. Mulla ei millään ollut pokkaa vetää lähiön katuja kisakireessä triathlonasussa. Riisuin märkäpuvun pois laiturilla ja hipsin kamppeineni pukukoppiin vaihtamaan toiset varusteet päälle.
PYÖRÄILY
Olin suunnitellut suunnittelevani pyöräilyyn hyvän reitin, mutta se jäi tosiaan suunnittelun tasolle. Suunnitelmani oli pyöräillä noin 10 kilometriä johonkin suuntaan ja tulla sama matka takaisin ja tehdä toinen vaihto kotipihalla. Tässä suunnitelmassa pysyin. Lähiössä maantiepyöräily ei ole kovin palkitsevaa hommaa, nimittäin kevyenliikenteen väylällä on muutama muukin. Lisäksi reitille sattui useita liikennevaloja, töyssyjä ja muita hidasteita. Pyöräily oli jatkuvaa jarruttamista ja kiihdyttämistä. Painoin menemään ihan hapoilla sen minkä kerkesin. Naputin kolmen kilsan päästä miehelle tekstarin, että hän tietää tulla noin 5 minuutin päästä pyörävarastolle tuomaan minulle lenkkarit.
Pyöräily: 45:18 min
T2
Tämä vaihto meni nopeasti, siihen meni vain vähän päälle 2 minuuttia, kun lukitsin pyörän varastoon, vaihdoin lenkkarit jalkaan ja hörppäsin vähän vettä ja lähdin matkaan.
JUOKSU
Pyöräilyn jälkeen jalat tuntuivat ihan hassuilta. Ajattelin, että jos pystyn sietämään juoksussa yhtä kovia sykkeitä kun pyöräilyssä, niin hyvin menee. Jostakin syystä kovat sykkeet tuntuu pahemmalta juostessa kuin pyöräillessä. Päätin juosta verran kovaa, ettei tunnu ihan hirveältä. Halusin, että juoksu olisi edes jonkin verran rentoa, koska tässäkin pätee sama kuin uinnissa – rentous tuo myös paremman vauhdin. Puristamalla saa itsensä vaan hapoille.
En ollut tietenkään suunnitellut juoksureittiäkään valmiiksi, vaan lähdin vaan menemään johonkin suuntaan. Päätin reitin lennosta. Yritin välttää pahimmat mäet ja suunnittelin reitin sen mukaan. Juoksu oli yllättävän mukavaa, vaikka sykkeet olivat mulle aivan ennätyskorkeat! Keskisyke oli 170! 😀 Eikä edes tuntunut ihan hirveältä, tuntui vaan vähän pahalta. Ehkä se oli vain psykologista, kun annoin itselleni luvan juosta niin, että tuntuu semi miellyttävältä, niin pystyinkin puskemaan itseni rajoille.
Juoksu: 26:23 min
Yhteensä vaihtoineen 1:48:26
Seuraavaksi taidan suorittaa Finntriathlonin Joroisen puolimatkan triathlonin missä vain, kun juuri huomasin, että sellainenkin haaste on nyt heitetty ilmoille. Tuota varten täytyisi varmaan paremmin miettiä reitit. Kuka on messissä? Ai ei kukaan? 😀
