Pukeutuminen syysvaellukselle

Sain Instagramissa paljon kysymyksiä retkeilystä ja vaeltamisesta. Aloitan nyt postaussarjan, jossa vastaan kysymyksiinne. Ensimmäisenä aiheena pukeutuminen.

Olen mieheni kanssa lähdössä reilun viikon päästä Urho Kekkosen kansallispuistoon vaeltamaan. Tästä reissusta tulee pisin vaelluksemme tähän asti. Mikäli asiat menevät kuten olemme suunnitelleet, olemme 10 päivää maastossa.

Aloitimme vaellusharrastuksen syksyllä 2015 aivan nollasta. Meillä ei ollut minkäänlaisia retkeilyvarusteita eikä oikein kokemusta retkeilystä. Meillä ei ollut telttaa, makuupusseja, makuualustoja, retkikeittimiä, ei mitään.

Ostimme ennen ensimmäistä pitkää vaellusta lähes kaikki varusteet yhdellä kertaa. Iso osa niistä varusteista edelleen valikoituu rinkkaan mukaan, mutta jotkut varusteet ovat vaihtuneet kokemuksen karttuessa vieläkin parempiin. Tämäkin harrastus on sellainen, että aina tulee markkinoille parempia, kevyempiä ja hienompia tuotteita.

Pukeutuminen syksyn vaellukselle

Vaellukselle ei pakata samalla tavalla kuin muille reissuille, jolloin laukkuun otetaan vaatteita, joista olisi kiva ottaa kuva tai sillä asenteella, että tämän voi laittaa päälle, jos on asuun sopiva fiilis. 😀 Vaellukselle lähtee mukaan vain ne vaatteet, joita siellä tarvitsee. Ei muuta. Rinkkaan ei pakata mitään ylimääräistä.

Vaellukselle tarvittavat vaatteet:

Sateen ja tuulen pitävä asu
Kevyttoppatakki
Fleece
Kerrasto (minulla on mukana kaksi kerrastoa)
Alushousut & urheilurintsikat
Vaellussukat x 2
Pipo
Kauluri
Hanskat
Leirikengät
Vaelluskengät

Kuoriasu

Vaellukselle lähdettäessä kannattaa varautua huonoimpiin mahdollisiin säihin. Mikään ei ole niin ikävää kuin vääränlaiset varusteet, jotka eivät pidä vettä ja tuulta. Pahimmassa tapauksessa koko reissun ajan voi sataa vettä, mutta se ei haittaa mitään, jos varusteet on kunnossa.

Itselläni sadevaatteina toimii kuoritakki ja tosi ohutta kangasta olevat sadehousut, jotka voi laittaa vaellushousujen päälle. Kuivalla kelillä vaellan retkeilyhousuissa, joissa on vettä hylkivä pinta.

Vaellusvaatteet

Kuivalla kelillä kävelen mahdollisimman kevyissä vaatteissa: vaellushousuissa ja pitkähihaisessa teknisessä urheilupaidassa tai merinovillapaidassa, riippuen lämpötilasta. Joskus olen pakannut myös trikoot mukaan, mutta luulenpa, että tulevalle vaellukselle en ota yhtäkään ylimääräistä vaatekappaletta mukaan.

Alusvaatteet

Yksi materiaali on vaellusvaatteissa ylitse muiden: merinovilla. Mä en vielä omista merinovillaisia alushousuja, mutta muut ihoa vasten tulevat alusvaatteeni ovat merinovillaa, jopa urheilurintsikat.

Käytän vaeltaessa ihan tavallisia alushousuja, sellaisia, joita käytän treenatessakin sekä urheilurintsikoita. Merinovillakerrasto on tärkeä. Puen sen päälle aina viimeistään leirissä. Kävellessä tulee usein niin lämmin, että harvemmin kävellessä käytän kerrastoa.

Vaellussukat ovat myös olennaiset. Ennen ensimmäistä vaellusta mietin, miksei voisi käyttää tavallisia urheilusukkia, mutta vaellussukkien pitkä varsi estää hiertymiä ja merinovilla lämmittää ja hengittää.

Leiri- ja taukovaatteet

Tauolla puen aina ensimmäiseksi kevyttoppatakin päälle. Vaeltaessa kun ollaan koko ajan ulkona, niin ei kannata päästää itseä palelemaan. Untuvatakki lämmittää ja hengittää.

Leirissä puen vaellusvaatteiden alle kerraston ja tarpeen mukaan puen vielä fleecen ja untuvatakin. Jalkoihin vedän villasukat ja vaihdan vaelluskengät Crocseihin. Jos olen käyttänyt päivällä kerrastoa, niin hienostelen sen verran, että käytän leirissä aina toista, “puhdasta”, kerrastoa, jolla myös nukun, jos on kylmä yö. Jos yöllä ei ole pakkasta, niin nukun joko alasti tai alusvaatteissa.

Pipo, hanskat, kauluri

Syksyn vaelluksilla pidän aina päässä pipoa tai taittelen Buffin pään suojaksi. Palelen melko herkästi, joten suojaan myös kaulan tai käytän korkeakauluksista kerrastopaitaa. Kaulan ja pään suojaaminen tekee heti olon paljon lämpimämmäksi. Pipo ja kauluri on tietysti myös merinovillaa. Sormikkaina olen käyttänyt juoksuhanskoja, merinovillaiset kuivuisivat nopeammin.

Vaelluskengät

Jos johonkin retkeilyvarusteeseen kannattaa satsata, niin ne on kyllä kengät. Sateenpitäviä vaatteita saa edullisesti ja keinokuitukerrastolla pärjää, mutta hiertävissä kengissä vaeltamisesta tulee tuskaista ja ikävää. Kunnolliset vaelluskengät pitävät vettä ja tuntuvat miellyttävältä jalassa. Jokaisella reissulla kiittelen rakkaita kenkiäni. Ei rakon rakkoa eikä märkiä sukkia koskaan!

Lisää vaellusaiheisia postauksia löydät täältä.

Aloittelevan retkeilijän hankintalista.
Vaelluksen varustelu ja kustannukset.

6 thoughts on “Pukeutuminen syysvaellukselle”

  1. Kiitos tästä postaussarjasta!
    Olisin kiinnostunut kuulemaan, mimmoiset merinovillaiset urheiluliivit sulla on? Itse olen huomannut, että varsinkin olkaimien ja kiristyssolkien suhteen saakin olla aika tarkka, ettei rinkan olkahihnat paina just niistä kohdista.
    Meillä myös lokakuun lopulla tulossa ensimmäinen pidempi vaellus miehen kanssa, tosin ihan etelä-Suomessa ja vielä on auki, mennäänkö pyörillä vai jalan…

  2. Kiitos tästä! Tuli tarpeeseen! Olen lähdössä ruskavaellukselle syyskuun loppupuolella, kohteena Lappi. Yövymme mukavasti valkoisten lakanoiden välissä eli vaellamme vain päiväretkiä. Kannettavaa ei siis hirveästi ole. Olin ajatellut lähteä Salomonin polkujuoksukengillä…näillä vaelsin myös toissa kesänä Ylläs-Pallas-maisemissa ja toimivat hyvin. Nyt mietin, onko ne huonot syksylle…eli pitäisikö satsata korkeavartisiin vaelluskenkiin vai menisikö nuo päiväreissut Salomoneilla…

    1. Päivävaelluksille ilman raskasta rinkkaa kengillä ei ole niin suurta merkitystä. Onko sulla muita kenkiä märälle kelille ja soisiin kohtiin, vai onko Salomoneissasi vedenpitävä kalvo?

      1. Vedenpitäviä kenkiä ei ole…nuo Salomonit on tosi kevyet, vesi menee läpi, mutta ei jää kenkiin hölskymään eli ne myös kuivuu nopeasti. Mietin vaan, että polkujuoksussa se on vähän eri asia (ehkä), kun sielä kengät voi humpsahtaa syvällekin, mutta poluilla ei pidetä taukoja tai olla koko päivää…eli tuleekohan vilu, jos tuola kengät kastuu…kuivalla kelillä noillakin pärjännee. Hmm, täytyypäs miettiä vielä tätä kenkä-asiaa.

        1. Säästä ja etenemistahdista riippuen voi tulla vilu. Jos harrastat retkeilyä enemmänkin, niin kannattaa satsata hyviin vaelluskenkiin, sillä ne kestää vuosikausia, mikäli käytät kenkiä aktiivisesti ja huollat niitä aina pidempien reissujen jälkeen.

Leave a reply to Päivi Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *