Parhaat kuulokkeet TOP 5

Rakastan musiikkia ja kuuntelen sitä paljon. Kuuntelen musiikkia nimenomaan kuulokkeista. Kuulokkeiden kautta musiikista erottaa kaikki pienet nyanssitkin.

Minulla on hyvin usein kuulokkeet päässä. Kun istun kotona tietokoneella kuulokkeet päässä, se on muulle perheelle merkki siitä, että mua ei saa häiritä. Kuuntelen musiikkia tai äänikirjoja kulkiessani paikasta toiseen, lenkillä, treenatessa, kotitöitä tehdessäni…

Keskittymistä vaativaa työtä tehdessäni, minun täytyy laittaa vastamelukuulokkeet päähän ja niihin soimaan jotakin musiikkia, jonka kanssa keskittyminen onnistuu. Ilman vastamelukuulokkeita en ehkä olisi selviytynyt kevätlukukauden koulutehtävistä, ainakaan niin hyvin. Kun laitan vastamelukuulokkeet päähän, niin ympärillä oleva maailma katoaa. Parasta. Ja usein myös välttämätöntä.

Olen kuluttanut elämässäni kymmeniä kuulokkeita ja olen niiden suhteen melko vaativa. En kelpuuta käyttööni mitä tahansa kuulokkeita. Minulle on kaupiteltu kuulokkeita, joissa on “loistava studiotason äänenlaatu”, mutta itse olen ollut toista mieltä. Kuuntelukokemus kärsii, jos äänenlaatu on liian metallinen, liian jyhkeä basso tai särisevä äänenlaatu. En vain voi kuunnella sellaisilla. Listaan tähän postaukseen viidet mielestäni parhaat kuulokkeet, jotka ovat olleet aktiivisessa käytössäni jo pidempään.

Uskokaa tai älkää, minä mielestäni tarvitsen kaikkia näitä kuulokkeita. 😀 Jokaiselle kuulokkeille on oma käyttötarkoituksensa. Enkä siitä syystä osaa laittaa näitä paremmuusjärjestykseen. Kaikkia kuulokkeita yhdistää todella hyvä äänenlaatu, istuvuus ja se, että kaikilla kuulokkeilla voi puhua puhelimessa.

Plantronics BackBeat Fit -langattomat kuulokkeet

Plantronics BackBeat Fit -kuulokkeissa parasta on loistavan äänenlaadun lisäksi herkät ja sopivan suuret nappulat, joiden painaminen onnistuu vaikkapa hanskat kädessä pyöräillessä. Kuulokkeet kestävät hikeä ja vettä, eli voi surutta käyttää syyssateissa ja treeneissä, joissa hiki lentää.

Nämä kuulokkeet valitsen päähäni, pyörälenkeille, koska nämä kuulokkeet mahtuvat kypärän alle ja nämä kuulokkeet päästävät hieman ulkopuolisia ääniä läpi, eli on turvallisemmat kuin plug-in-kuulokkeet. En suosittele käyttämään kuulokkeita pyöräillessä, mutta jos käytät, niin säädä volyymi maltilliselle tasolle, että kuulet ympäröivät äänet. Näiden kuulokkeiden akku kestää aivan järjettömän pitkään. Aktiivista kuunteluaikaa valmistajan mukaan 8 tuntia ja valmiustilassa 14 tuntia. Itse olisin arvioinut ajat pidemmiksi.

Parannettavaa

Volyymin säätönappi on olemattoman pieni, mutta tämän kanssa oppii kyllä elämään.
Kuulokkeet eivät mene itsestään virransäästötilaan, vaan pysyy valmiustilassa päivästä toiseen, jos vain bluetooth-yhteys on päällä. Siitäkään huolimatta akku ei tyhjene. Tämä aiheuttaa vain sen, että aina välillä ihmettelen missä puhelimen ääni on, kun kuulokkeet ovat jääneet vaikkapa reppuun.

Suositushinta: 129 euroa

Bose AE2 SounLink

Nämä Bosen kuulokkeet ovat olleet minulla jo useamman vuoden käytössä ja edelleen rakastan näitä. Kaikista pienistä yksityiskohdista huomaa, että kyseessä on erittäin laadukkaat kuulokkeet. Kuulokkeet toimivat vaivattomasti yhteistyössä puhelimen ja tietokoneen kanssa. Puhelin kertoo puheäänellä kuka sinulle soittaa. Napit ovat helppokäyttöiset ja kuulokkeita voi pitää pitkiä aikoja päässä ilman, että korvat tulevat kipeäksi.

Valitsen nämä kuulokkeet päähäni juuri silloin kun minun täytyy keskittyä tai päästä pakoon ympäröivää maailmaa. Otan nämä kuulokkeet aina mukaan matkalle, sillä näiden kuulokkeiden kanssa ei tarvitse lentokoneessa häiriintyä kenenkään kuorsauksesta tai huudosta. Olin koko ajan luullut, että nämä ovat vastamelukuulokkeet, sillä niin hyvin kuulokkeet sulkevat ympäriltä muun maailman pois, mutta näin ei olekaan.

Parannettavaa

Näistä kuulokkeista en keksi muuta parannettavaa kuin sen, että kuulokkeista näkee, että niitä on käytetty paljon. 😀

Suositushinta: 259,95 euroa

Bose SoundSport -in-ear-kuulokkeet

Nämä ovat ainoat langalliset kuulokkeeni. Bosen langalliset kuulokkeet ovat ihmeen lujaa tekoa, sillä en ole onnistunut rikkomaan niitä ahkerasta käytöstä huolimatta. Aiemmin rikoin langallisia kuulokkeita työkseni, niitä meni useammat vuodessa. Nämä kuulokkeet ovat olleet minulla jo neljä vuotta. Äänenlaatu on taattua Bose-laatua ja nappuloiden pikakomennot toimivat kuin ajatus. Valitsen nämä kuulokkeet silloin kun lähden kaupungille hengaamaan enkä halua sankakuulokkeita painamaan kampausta lyttyyn.

Parannettavaa

En keksi näistä kuulokkeista mitään parannettavaa.

Suositushinta: 114,95 euroa

Plantronics BackBeat FIT 500

Nämä kuulokkeet ovat suunniteltu erityisesti urheiluun, eli nämä kuulokkeet kestävät vettä ja hikoilua. Ääni on laadukas ja basso sopivan pehmeä. Näissä kuulokkeissa nappulat ovat sopivan suuret ja helppokäyttöiset. Käytän näitä kuulokkeita juoksulenkillä, salilla ja kotona hengaillessa. Kuulokkeet pysyvät päässä kovassakin menossa, eivätkä ne hölsky juostessa eivätkä kuitenkaan paina niin, että korvat tulisivat kipeäksi. Myös tässä Plantronicsin mallissa akku kestää älyttömän pitkään, viikonkin lataamatta.

Parannettavaa

Ihan koko päivää ei voi kuunnella näillä, sillä jossakin vaiheessa korvia alkaa särkemään.
Kuulokkeet eivät sammu itsestään, jos niitä ei käytä.

Suositushinta: 99,95 euroa

Sony WF-SP700N -vastamelunappikuulokkeet

Nämä ovat uusimmat kuulokkeeni. Sonyn nappikuulokkeissa on taustahälyn suodatus, eli nämä taisivat syrjäyttää Bosen sankaluurit silloin kun haluan muun maailman äänet häivytettyä ympäriltäni. Pieni ja huomaamaton ulkomuoto on myös mukavaa.

Taustahälyn suodatuksen saa kuitenkin pois päältä, jolloin kuulokkeita voi käyttää turvallisesti myös liikenteen seassa. Vastamelutoiminnon ollessa päällä, voit laittaa käden oikean kuulokkeen päälle, jolloin tämä kuuloke lopettaa toistamasta ääntä ja kuulet, mitä ympärillä tapahtuu. Sonyn kuulokkeet pysyvät päässä myös juostessa ja kestävät hikoilua.  Täytyy tunnustaa, että olin kuulokkeita kohtaan hiukan epäluuloinen erityisesti vastamelutoiminnon suhteen sekä epäilin pysyvätkö nämä todella päässä vaikkapa lenkillä. Pysyvät kyllä.

Nappuloita on vain kaksi, mutta ne toimivat pienestä koostaan huolimatta helposti ja loogisesti. Näilläkin kuulokkeilla voi vastata puheluihin kaivamatta puhelinta esille. Erityistä plussaa kotelosta, jonka ansiosta kuulokkeet pysyvät ehjänä ja tallessa.

Parannettavaa

Kuulokkeiden akku riittää kolmen tunnin yhtäjaksoiseen kuunteluun, tosin kotelo lataa kuulokkeet kolme kertaa täyteen.

Suositushinta: 200 euroa

Yhteenveto

Kaikkia kuulokkeita ladataan samanlaisella piuhalla, tämä helpottaa mun elämää suuresti. Kaikilla kuulokkeilla voi vastata puheluihin kaivamatta puhelinta esille ja kaikissa on ääniohjaus-toiminto. Kaikissa kuulokkeissa on mielestäni yhtä hyvä äänenlaatu.

Erityismaininnat:

+ Bosen kuulokkeet kertovat kuka soittaa ja niissä on helpoimmat pikatoiminnot.
+ Plantronics-kuulokkeissa kestää akku pisimpään ja niillä voi surutta treenata kelissä kuin kelissä.
+ Sony-kuulokkeiden vastamelutoiminto on huikea! Muu maailma häviää täysin, jos niin haluat.

*Kaikki kuulokkeet saatu

2 thoughts on “Parhaat kuulokkeet TOP 5”

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *