Soittolistan viimeiset

Olen kerännyt viimeisen kuuden vuoden ajan Spotifyyn itselleni soittolistaa, johon olen aina harvakseltaan lisännyt biisejä, jotka ovat jollakin tavalla kolahtaneet. Alunperin soittolista oli minulle aarrearkku, jonka avaaminen oli silkkaa nautintoa. Viime aikoina soittolista on lähinnä ärsyttänyt.

Jossakin vaiheessa tein sen virheen, että mäjäytin oman soittolistani perään jonkun toisen laatiman soittolistan perkaamatta. Soittolista meni pilalle. En jaksanut poistaa huonoja biisejä, vaan vihaisena aina skippasin seuraavaan. Soittolistan kuunteleminen ärsytti, koska niitä huonoja biisejä oli liikaa.

Olen ärsytyksestä huolimatta kerännyt listalle harvakseltaan uusia biisejä. Minulla on ystäviä, joilla on hyvä musiikkimaku. Heidän soittolistoilta saa usein poimittua herkkuja omalle listalle.

Tänään siivosin tätä soittolistaani ja samalla herkuttelin viimeisimpien lisäysten äärellä. Olen tehnyt klassisen musiikin lemppareistani postauksen aiemmin. Nyt on sitten tämän toisen laidan vuoro. Tällä kertaa jaan teille viimeisimmät kymmenen biisiä, jotka olen lisännyt tuolle soittolistalle. Rakastan musiikissa muhkeita bassolinjoja ja kauniita melodioita. Vain harvoin jään kuuntelemaan sanoja, kun taas livemusiikissa tärkeintä on tulkinta ja sanoma.

Nämä ovat hyvin sekalainen otanta mun musiikkimausta. Olisi ihanaa kerätä kymmenen kautta aikojen parasta biisiä, mutta niiden valikoimiseen menisi kauan aikaa, enkä tiedä osaisinko siltikään päättää, mitkä ne ihan parhaista parhaat olisivat.

(Ei mitään hajua, mistä tuossa yllä olevassa biisissä lauletaan, mutta kuulostaa hauskalta.)

Kuuntelen musiikkia lähes aina. Mulla on ison osan ajasta kuulokkeet joko korvilla tai kaulalla valmiudessa. Tein kesällä postauksen kuulokkeista. Olen kuulokkeiden suhteen erittäin vaativa. Voi sitä onnea, kun musiikki kuulostaa hyvältä ilman, että täytyy laittaa volyymit täysille. Arvostan myös sitä, että kuulokkeiden akku kestää koko pitkän päivän kuuntelemista ilman lataamista.

Nämä vastamelukuulokkeet on Plantronics Back Beat Go 810. On muuten i-ha-na soundi ja muu maailma häviää ympäriltä, kun kuulokkeet laittaa päähän. *Kuulokkeet saatu

Minulla on tarkkaavuushäiriö, jonka vuoksi musiikki on minulle myös keino keskittyä paremmin. Kuuntelen musiikkia myös silloin kun teen keskittymistä vaativaa työtä ja nimenomaan kuulokkeista. Vastamelukuulokkeiden avulla mitkään ulkoiset ärsykkeet ja äänet eivät saavuta minua ja tällä tavoin pystyn keskittymään paremmin.

 

Soittolistaltani löytyy myös ysärihittejä, gangstaräppiä, kikkeliheviä, housea, balladeja, suomiräppiä, poppia ja R&B:tä. Mitä sun soittolistalta löytyy? Linkitä kommenttiboksiin joku sun lempparibiisi, jos löytäisin niistä uusia lemppareita.

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *