Ensimmäinen vaelluspäivä
Toinen vaelluspäivä
Kolmas vaelluspäivä
Neljäs vaelluspäivä
Vaellusvideo
Päivämatka: Hannukuru–Lumikero–Montellinmaja, yhteensä 13 km
Hannukurun kylmään aamuun heräsin, kun telttakylän nuoriso rupesi aamutoimiin. Kuulin, että jonkun oppilaan juomapullo oli yön aikana jäätynyt. Yö olikin ollut kylmä, mutten olisi arvannut, että lämpöasteet olisi mennyt ihan reippaasti pakkaselle. Illalla olin kyllä huomannut, että normaali iltavarustus ei meinannut riittää, vaan kömmimme aikaisin makuupusseihimme jatkamaan juttua.
Aamu oli kaunis ja edelleen melko kirpeä. En malttanut nousta ylös heti kun heräsin, vaan odottelin, että aurinko lämmittää teltan ja keho lämpeää yön kohmeesta. Rami tuhisi tasaisesti jopa yhdeksään saakka, jolloin kömmimme ulos makuupusseistamme.
Menimme Hannukurun lammen rantaan laittamaan aamupalaa ja samalla seurasimme, miten lauma oppilaita valmistautui päivän vaellusurakkaan. Heillä päivämatka tulisi olemaan kilometrin pidempi kuin meillä.
Jälleen nautiskelimme aamupalaa kaikessa rauhassa, ihastelimme aamua ja laittelimme kamat hiljakseen kasaan. Pakkaaminen alkaa tässä vaiheessa reissua olemaan jo rutiinia. Tavaroille on rinkassa löytynyt sopivat paikat ja värikoodattujen kuivapussien sisällöt muistaa vaikka syvässä unessa. Vihreässä lääkkeet, punaisessa herkut, keltaisessa kaasut, oranssissa vaihtovaatteet…
Rami ilmoitti aamulla ennen lähtöä, että hänen vasen polvi on tosi kipeä. Olin edellisenä iltana koittanut hieroa miehen kivikovaa pohjetta, mutta kivut eivät poistuneet sen myötä. Kun mies, joka ei koskaan valita, kertoo, että joku paikka on kipeä, niin kyllähän siinä huolestuu. Tämä tiesi jälleen hidasta etenemistä, joka ei mua kyllä varsinaisesti haitannut, sillä Rami aina kävelee pitkillä raajoillaan paljon nopeammin kuin minä.
Maasto oli tällä pätkällä aika vaikeakulkuista lähes puolimatkaan Suaskurulle saakka. Suaskurulla otimme koululaiset kiinni. Olimme jo etukäteen päättäneet, että siihen paikkaan emme jää lounaalle, vaan jatkamme matkaa ja lounastamme kauniimmissa maisemissa.
Lopulta jäimme laittamaan ruokaa Lumikeron rinteeseen upean maiseman äärelle. Tänäänkin oli kertakaikkisen upea auringonpaiste. Koko meidän reissun ajan säät olivat suosineet. Tänä päivänä minulla vaeltaminen maistui. Ei ollut mitään vaivoja eikä kolotuksia. Olisin voinut kävellä vaikka pimeäntuloon saakka, mutta Ramin polvi kipeytyi kipeytymistään erityisesti alamäissä.
Muistan hehkutelleeni tällä pätkällä lähes rakkaiksi tulleita Lowan vaelluskenkiäni.
Saavuimme Montellin majalle hyvissä ajoin ennen pimeää. Ehdimme laittaa leirin pystyyn ja ihastella saapuvaa iltaa ennen kuin koululaiset jälleen ohittivat meidät, jatkaen matkaansa Nammalakuruun.
Ilta oli jälleen kerran kaunis pastellin sävyineen. Aivot ovat siitä jännät, että mieli alkoi kääntymään jo arkisiin ajatuksiin, kun tiesi, että reissu lähenee loppuaan eikä edessä ollut enää kuin yksi pidempi päivämatka. Meillä oli suunnitelmana kävellä yksi pidempi siivu ja yöpyä viimeinen yö lähellä Pallastunturin matkailukeskusta. Olin illalla monesta asiasta kiitollinen. Onhan tämä nyt aika etuoikeutettua, että saa vaeltaa Lapin kauniissa maisemissa oman rakkaan miehensä kanssa.
Ote päiväkirjasta:
“Istun nyt telttamme vieressä kivellä kirjoittamassa päiväkirjaa. Edessäavautuu tuntureita silmän kantamattomiin. Korviin kantautuu puhetta autiotuvalta ja puro solisee vähän kauempana. Auringon viimeiset säteet lankeaa edessä olevan tunturin laelle.
On kerrassaan kiitollinen olo tästä reissusta. Näistä maisemista ja rakkaasta Ramista, jonka kanssa saan kokea tällaista.
Rami tutkii kartta teltassa. Tuvan piipusta nousee savu. Naukkaisen suullisen rommia ja taidan kohta kömpiä rakkaan seuraksi telttaan.
Huomenna on viimeinen pitkä vaelluspäivä, lauantaiaamuna heräilemme teltasta läheltä Pallastunturin hotellia, jonne taidamme painella vaelluksen jälkeen kunnon aamupalalle ja suihkuun.”
