Edellisen kesälomaviikon vietimme merellä. Tämä lomaviikko on kulunut kotikulmilla. Lomaviikko on hujahtanut ihan siivillä, vaikka olemme joka päivä touhunneet jotakin.
Espoo on järjestänyt tänä kesänä erilaista ilmaista tekemistä Espoo liikkuu -teemalla. Siskoni törmäsi tähän maanantaina Oittaalla, kun siellä oli tempauksen rantakiertue. Rannalla oli vaikka mitä kivaa tekemistä lapsille. Pienen googlettelun jälkeen selvisi, että tiistaiksi kiertue oli siirtynyt Haukilahteen, keskiviikkona taas Matinkylään ja eilen kiertue tapahtumineen löytyi Laaksolahdesta.
Tiistaina ja torstaina oli mahtavat rantakelit, joten nautiskelimme näistä huikeista palveluista sekä auringosta kahtena päivänä Espoo liikkuu -hengessä.
Eilen Laaksolahden rannalla oli ilmaiseksi sumopainia, ohjattuja leikkejä pienille lapsille, suunnistusta, temppurataa, SUP-lautailua ja jumppaa! Iltapäivällä rannalla tarjoiltiin vielä ilmaisia muurinpohjalettuja. Hyvä Espoo, ihan mahtavaa! Olin ihan superkiitollinen näistä ilmaisista jutuista! Esimerkillistä toimintaa kotikaupungiltani.