Saanko hiukan avautua? Avaudun silti.
Tämä vuosi alkoi hienosti juoksun merkeissä. Olin aivan innoissani ja motivoitunut. Juoksut lähti sujumaan hienosti punttitalven jälkeen. Kunto nousi nopeasti ja tuloksia rupesi syntymään. Juoksu tuntui paremmalta kuin aikoihin. Kävin juoksun tasotestissä huhtikuun alussa, jonka jälkeen en olekaan sitten juurikaan juossut, koska pitkään oudolla tavalla kireältä tuntunut takareisi äityikin oikein kunnolla kipeäksi. Mulla on kahdet uudet lenkkaritkin kokonaan korkkaamatta.
Olen toki hoitanut vammaa kaikin tiedossani olevin keinoin. Tuukka (osteopaatti) on hoitanut jalkaa, lääkäri on antanut oman näkemyksensä ja fysioterapeutti antoi älyttömän hyvät ja konkreettiset vinkit takareisien ja pakaroiden vahvistamiseksi.
Urheiluvammat ovat siitä viheliäisiä, että pitäisi olla kärsivällinen. Minulta sitä ominaisuutta ei luonnostaan löydy, joudun tosissaan tekemään töitä, että löydän oikeanlaisen suhtautumisen tilanteeseen. Meinaa nimittäin motivaatio lopahtaa kokonaan. Alkaa kummasti jätskit, pullat, sohva ja töllö kiinnostelemaan. Mennä nyt jonnekin altaaseen vesijuoksemaan. En. Vaan kun kannattaisi! Ihan oman pääkopan ja vamman hoitamisen takia. Tekee mieli heittäytyä kiukuttelevaksi marttyyriksi – en sitten tee mitään!
Meni kuukausi aivan läpsytellessä. Ostin bussikortinkin ja kuljin bussilla joka paikkaan. Kävin muutaman kerran uimassa, kävellen suunnistamassa ja pari kertaa salilla. Toukokuussa löysin motivaation tehdä edes jotakin. Nöyrryin tekemään niitä asioita, joita pystyn nyt tekemään ja oikeasti nautin niistä. Kävin pyöräilemässä maastossa ja maantiellä, uimassa, vähän salillakin.
Täytyy nyt rehellisyyden nimissä sanoa, että on ottanut mielen päälle. Nyt kun muutenkin elän melko stressaavaa aikaa, olen alkanut väsyä. Liikunta on minulle tärkeää. Tarvitsen liikuntaa jaksaakseni arjessa ja nyt kun iso pala on viety pois, eli kovat treenit, olo on ollut melko vaillinainen. Päätin sitten bussilipun kauden päättyessä, että nyt riittää marttyyrius ja alan taas pyöräilemään työmatkat, jos muuta liikuntaa en pysty tekemään. Muka. Todellakin pystyn.
Sitten alkoi puhdistautuminen. Hah. Aloitin syömään lisäaineettomia Puhdas+ -vitamiineja ja lisäravinteita siinä toivossa, että väsyttäisi vähemmän ja hiustenlähtö rauhoittuisi, rupesin taas pyöräilemään työmatkat ja tekemään taas kehonpainojumppaa, siirryin luonnonkosmetiikkaan ja tänään solmin yhteistyön uuden hierojan kanssa Verstas Helsingistä, Riku lupasi laittaa hanurini ja takareiteni kondikseen. Kyllä, kiitos. Tänä aamuna kävin ensimmäistä kertaa leivottavana. Heti sain neuloja jalkoihini, jotka olivat keskiviikkoaamuisesta Nannan ja Eevskun Hero-kesätreenistä aivan pökkelöinä. Oli muuten sellainen peppuhyppelytreeni, että oksat pois. 😀 Odotan innolla jatkoa, enkä malta odottaa, että pääsen taas juoksukuntoon.
Nyt nukkumaan ja huomenna laulamaan suvivirttä.
Oletko kokeillut takareisiin/pakaroihin sellaista hierontapalloa? Itselläni tuo auttaa poistamaan juoksun aiheuttamaa lihaskireyttä. Kun laittaa sen pallon reiden/pakaran alle ja koko painollansa istuu ja rullailee, niin pallolla tuntuisi pääsevän oikein syvälle sinne lihasten sisään. Toivottavasti pääset pian taas juoksemaan.
Olen testannut, mutta se ei tähän vaivaan auta, koska ongelma on jänteissä ja istuinkyhmyssä. Muuten pallolla saa kyllä huvin auottua takareiden jumeja. 🙂
Oletko koskaan kokeillut lpg-hoitoa?
Itselläni se ainakin auttoi ainaisiin jalkavaivoihin ja nyt taas saan nauttia juoksusta ?
Voin suositella lämpimästi kokeilemaan ❤
Kärisvällisyys kannattaa, vaikka se onkin niin pirun vaikeaa! 19.10 minulla meni polvilumpio pahasti sijoiltaan ja sen jälkeen alkoi erittäin hidas ja tuskainen taival kohti “normaalia” treenaamista. Oli venyttelyä, tukilihasten vahvistusta ja polkupyöräilyn opettelua kuntopyörällä salilla. Oli kyykkyä smithissä ilman painoa, koska mikään muu kyykky ei onnistunut. Kaikki tämä kannatti! Voitin blogistasi taannoin osallistumisen Vauhtisammakon juoksukouluun Tampereelle ja ilmottauduin alkeisryhmään. Olen saanut loistavat eväät ja harjoitteet sieltä juoksun uudelleen opetteluun ja voin jopa sanoa, että osaan taas juosta. Kuntoutuva polvi liikkuu juostessa jo oikein! En toki vieläkään pysty juoksemaan yhtäjaksoisesti kymmeniä minutteja, mutta erillaiset intervallityyppiset harjoitteet onnistuu. Ajattelin syksyllä käydä vielä alkeis+ ryhmän treenit, jonka jälkeen uskon, että polveni on niin hyvässä juoksukunnossa, kuin se vain voi olla.
Vaikka päällepäin näyttää, että olen terve ja hyvin voiva, täytyy sanoa, ettei polveni ole kuitenkaan vielä täysin toipunut tuosta tapaturmasta. Uskon, että kun vuosi tapaturmasta on kulunut, alkaa polvi oleen “normaali”, näinkin pienen asian kuntoutukseen menee pitkä aika! Vaikeaahan on myös se, kun näyttää “ehjältä”, muut vähättelee ja ihmettelee jos ei esimerkiksi pysty tekemään askelkyykkyä. “Et tee koska et vain jaksa”, todellisuudessa en tee, koska en pysty.
Tsemppiä Elina!
Inspiroivaa lukea että joku on ottanu telakan jälkeen itteään niskasta kiinni! Kyllä se itsekin täytyy ajatella että tämä on vaan väliaikaista ja alettava pikku hiljaa taas puuhiin. Mutta mielenkiinto heräsi eritoten stressin ja hiustenlähdn kohalla, itellä on lähteny tukkaa enempi melkeen ku veljen koiralla ja epäilen juuri stressiä. Mitä vitamiineja oot koittanu siihen? Ymmärrän että pitää pohtia tilanne omalta kannalta mutta silti olisi mielenkiintoista kuulla jos joku on tepsinyt 🙂 Tsemppiä treenailuun!