Ihana Turku

*Yhteistyössä Holiday Club Caribia & Visit Turku

Olin viime viikonloppuna lasteni kanssa minireissulla Turussa. Lauantaipäivä meni Juoksumessuilla ja kylpylässä, sunnuntai meni vähän rauhallisemmin.

Sunnuntaiaamuna heräsin ensin sisäisen herätyskelloni mukaan puoli seitsemältä, olo oli vähän liian pirteä. Pakotin itseni takaisin uneen ja nukahdinkin vielä pariksi tunniksi syvään uneen. Lapset herättivät minut puoli yhdeksältä. Tytöt ovat aamuisin niin ripeitä, ettei siinä montaa minuuttia mene kun he ovat päivävaatteissa, hampaat pestyinä ja hiukset harjattuina. Itse en varsinkaan viikonloppuisin jaksa olla nopea missään asiassa. Lasten patistelemana ja hoputtamana suoriuduin aamiaiselle yhdeksäksi.

Hotelliaamiainen on aina hotellivierailujen kohokohta. On ihana päästä valitsemaan kaikista hyvistä vaihtoehdoista parhaat ja syödä pikkuisen liikaa. Lapset olivat serkuiltaan kuulleet, että Caribiassa on aamiaisella “suklaaputous”, itse en aikaisemmalta Caribia-vierailulta tällaista muistanut ja hillitsin lasten riemua varoittelemalla, ettei siellä ehkä tällä kertaa olisi sellaista. Mutta oli! En tosin ensimmäiseltä Caribia-reissulta muista paljon muuta kuin Ramin, jonka kanssa olin tuolla reissussa, mutten uskaltanut vielä kertoa blogissa seurustelevani.

Aamiaisella todella oli suklaafondue, eli suklaaputous. Mun piti vähän toppuutella, ettei nyt ihan pyörryksiin tarvitse itseään syödä. 😀 Siinä syödessämme tyhjät altaat houkuttelivat uimaan, mutta aikataulut eivät meinanneet kuitenkaan taipua uimiseen. Menimme huoneisiimme lötköttelemään. Tytöt katsoivat youtube-videoita ja minä tein kasvohoidon ja hemmottelin kuivunutta ihoani rasvaamalla. (Olen oikeasti maailman laiskin tekemään kauneusjuttuja.)

Lötköttelyn jälkeen kirjauduimme ulos hotellista ja lähdimme kävelylle aurinkoiseen Turkuun. Lapset olivat jo edellisenä päivänä ihastuneet kaupunkiin, mutta Aurajokirantaa kävellessä lapsilta tuli vilpittömiä huudahduksia “muutetaan Turkuun”. Olihan ne vanhat talot upeita ja mukulakivikadut tunnelmallisia. Otin jokaisesta työstä jälleen instafeedmatskuu. Jonkin ajan kuluttua nälkä alkoi vähitellen hiipimään ja Visit Turun Miian meille varaama brunssin pöytävarausaika rupesi lähestymään.

Meille oli tehty Nick’s Food Design -nimiseen paikkaan pöytävaraus. Ennakkotietojen mukaan brunssi olisi lähestulkoon täysin gluteeniton. Muuta en tiennyt paikasta, enkä ollut edes ottanut selville muuta kuin osoitteen.

Saavuimme Nick’s Food Designiin ajoissa (rasti seinään). Paikka oli tosi kivasti sisustettu ja se oli täynnä kivoja yksityiskohtia. Tähän paikkaan ei muuten ole asiaa ilman pöytävarausta, jokainen pöytä oli täynnä. Siitä jo pystyi päättelemään, että kyseessä on hyvä paikka.

Brunssi oli ihan hullun hyvä! Lähes kaikki oli tosiaan gluteenitonta ja kun keliaakikkoamme varten varmistimme vielä miten gluteenittomat ruoat on merkitty, saimme kuulla, että tuore gluteeniton leipä tuodaan hetken päästä pöytään ja muutamaa juttua lukuun ottamatta kaikki tosiaan oli gluteenitonta. Noutopöydässä oli vaikka sun mitä! Löytyi ruokaisaa salaattia, hedelmiä, lasagnea, aivan taivaallisen hyvää bruschettaa ja jälkkäripöytä tyhjensi potin – oli jälleen suklaaputous, mutta tällä kertaa vaaleammasta suklaasta ja pöydässä oli jopa gluteenitonta lakritsia, lisäksi löytyi vielä montaa sorttia juustoja ja chilibrownieta! Aaettä! Vaikka pöydissä oli periaatteessa perusjuttuja, mutta kaikki maistuivat jotenkin erityisen hyvältä. Veikkaisin, että tarjolla oli laadukkaista raaka-aineista valmistettuja juttuja ja keittiössä pyörii hyvät kokit.

Kylläpä meitä hemmoteltiin! Lähdimme mahat ääriään myöten täynnä, onnellisina ja rentoutuneina kotimatkalle. Kiitos Turku, tulemme uudestaan! Kaikista Turku-reissuista on jäänyt tosi hyvät muistot. 🙂

Majoituksen meille tarjosi Holiday Club Caribia ja brunssin kustansi Visit Turku.

4 thoughts on “Ihana Turku”

  1. Saitte viettää kivan viikonlopun Turussa näköjään. Nick’s Food on kyllä yksi suosituimmista brunssipaikoista ja olen samaa mieltä, että ei turhaan.

Leave a reply to Tanja Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *