Aamu alkaa illasta

Olen usein kuullut eri ihmisten sanovan, että aamu alkaa illasta ja uusi viikko aloitetaan jo sunnuntaina. Ymmärrän toki valmistelun ja suunnittelun merkityksen. Se auttaa lähes asiassa kuin asiassa. Tänään kuitenkin oivalsin ihan konkreettisesti mitä se tarkoittaa.

Olen mieheltäni oppinut, että aikataulut kannattaa miettiä etukäteen ihan kokonaan, ettei käy niin kuin minulle aina, että juoksen takki auki ja kaulaliina perässä lepattaen stressihiki niskavilloissa. Usein kyllä ehdin, mutta täytyy sanoa, ettei ole kovin miellyttävää saapua paikan päälle huohottavana ja hikisenä ihan viimeisellä minuutilla. Tapaamisten väliin kannattaa sopia riittävä siirtymäaika. Tulevan päivän vaatteiden valmiiksi katsominen nopeuttaa kummasti lähtöä, puhumattakaan, jos laukkukin on valmiiksi pakattu. Erityisesti päivinä, jolloin on suunnitellut menevänsä ensin töihin ja sitten vielä treenaamaan, niin pakkaaminen nopeuttaa aamuja älyttömästi. Tällä tavoin aamuihin saa lisää rentoutta. Itselläni tässä on vielä paljon harjoiteltavaa.

Eilen illalla hetki ennen nukahtamista minulla oli ihan älyttömän onnellinen olo. En keksinyt valitettavaa mistään. Siinä ison miehen turvallisessa kainalossa mietin, että jos olisin kissa, kehräisin. Ei ole työstressiä, lapsilla on kaikki hyvin, uusperhekuviossa ei hierrä mikään, ex-miehen kanssa asiat sujuu, kotikin on puhdas, pyykit pesty, kuluvan viikon kalenterissakin on vähän väljää. Nukahdin onnellisena. Ja myös heräsin onnellisena. Voisi ehkä ottaa tavaksi miettiä illalla viimeisenä asioita, joista on kiitollinen. Nukahtaessa en harmitellut kipeitä polvia tai väliin jääviä treenejä. Nukuin koko yön pitkästä aikaa heräämättä. Viime päivinä haavat ovat herätelleet useita kertoja yössä.

Ihanaa tiistaipäivää! Kyllä se kevät sieltä tulee, ainakin kevätfiilis on korkealla!

7 thoughts on “Aamu alkaa illasta”

  1. Ihanaa, mainitset sanan onnellisuus. Jäin pohtimaan, että kuinka moni meistä nykyään uskaltaakaan sanoa olevansa onnellien tai edes pystähtyy pohtimaan onnellisuutta yleensäkään. Hektisessä vauhdissa helposti onnellisuus unohtuu. Ihanaa kevättä 🙂

    1. Onnellisuutta on niin monenlaista. Itse tykkään pysähtyä maistelemaan sitä hyvää fiilistä ja pohtia syitä onnentunteeseen. Olen sitä mieltä, että omaa onneaan ei tarvitse piilotella eikä se onni toiselle kertomalla häviä.

      Ihanaa kevättä sullekin!

  2. Epärelevantti triviaaliasia. Sunnuntai ON vanhastaan viikon ensimmäinen päivä. Ja juutalainen ajanlasku aloitti uuden vuorokauden auringonlaskusta. Nämä käytännöt ja tavat ovat itselleni toista kautta läheisiä, mutta se että suunnitelmallisuus on niiden käytännön sovellus, oli aika valaisevaa.

    1. Juu, näinhän se on, mutta arjessa sunnuntai on tasan tarkkaan möhnöttelypäivä kun taas maanantaina alkaa aherrus.

      Itselläni on kyllä aika paljon petrattavaa suunnitelmallisuudessa, mutta ehkä jonain päivänä…

Leave a reply to Elina Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *