Uusi vuosi, uudet tavoitteet

Ilmeisen kova kiire on ollut, kun en ole saanut kirjoitettua tätä (ja noin kolmeakymmentä muuta luonnoksissa roikkuvaa) postausta loppuun.

Viime vuosi oli vähän sellainen välivuosi urheilun suhteen. Kroppa temppuili oikeastaan koko vuoden monin eri tavoin. Olkapää kipeytyi jo ennen joulua 2015 ja oirehti läpi koko vuoden. Vatsalihasten erkaantuma aiheutti päänvaivaa ja keskivartalon tuen puuttuminen esti kehittymisen painonnostossa. Nyt tuntuu, että vihdoinkin olen löytänyt keinot suoriutua treeneistä ja arkiaskareista kipuilevan käden kanssa. Leikkaus olisi pysyvämpi ratkaisu, mutta tämä elämäntilanne ei oikein veny kuuden viikon sairaslomaan. Ihmeesti myös Saran neuvomat liikkeet ovat vähentäneet olkapään kipua ja lisännyt liikkuvuutta. Kivun vähenemisen myötä olen uskaltanut jälleen tehdä salilla rinnallevetoja ja jopa työntöjä.

Vatsalihasten erkaantumaprojekti alkaa olla jo aika hyvällä mallilla. Tänään Lupaus-treeneissä huomasin, että olen kehittynyt todella paljon! Kehonhallintani on parantunut huimasti ja keskivartaloni suoriutuu nykyään siitä tehtävästä, johon se on tarkoitettu – pystyn kannattelemaan itseni. Eilisellä lenkillä tuli jälleen oivalluksia juoksuasennon ylläpitämisen suhteen. Juoksutyylini on aina aiemmin ollut laahaava, olen hiipinyt hyvin matalalla askeleella eteenpäin, mutta yhtäkkiä polvi tuntuu nousevan! Keskivartalon hallinnalla on vaan ihan uskomattomat seuraukset, puhumattakaan, jos sitä hallintaa ja tukea ei ole. Juoksuasennon ylläpitäminen ja omaksuminen vaatii vielä treeniä, mutta hyvällä tiellä ollaan.

Viime vuonna mulla ei ollut treenin suhteen kummemmin tavoitteita. Höntyilin menemään ja tein mitä milloinkin huvitti. Juoksin ennätysvähän, nostelin painoja ennätyspaljon, pyöräilin elämäni ensimmäistä kertaa oikeasti maastossa ja aloitin avovesiuinnin. Olen innostuja ja tykkään testailla eri lajeja. Tykkään myös asettaa itselleni tavoitteita ja lähteä puskemaan tavoitteita kohti. Selkeät tavoitteet motivoi ja pitää treenaamisen mielekkäänä. Kuluvalle vuodelle asetin itselleni yhden liikunnallisen tavoitteen, se ei ole enempää eikä vähempää kuin juosta yksi kokonainen maraton. Haluaisin tietenkin juosta hyvän ajan (eli alle neljä tuntia), mutta en silti lähde lupaamaan mitään, ennätyksistä puhumattakaan. Haluan elvyttää rakkaimman harrastukseni taas kukoistukseen. Enää en ole niin rakastunut ettenkö raskisi olla toisen luota pois 2-4 tuntia ihan vain omien treenieni takia. ❤️

Tämän saman tavoitteen jakaa isosiskoni, jonka kanssa juoksin elämäni ensimmäisen maratonin. Meillä molemmilla on kultaiset muistot yhteisistä sunnuntaipitkiksistä monelta kesältä. Pitkiksillä on ehditty pohtia elämän tarkoitusta, puhuttu kasvattamisesta, puitu parisuhdeasioita ja välillä vain juostu hiljaa ja nautittu luonnosta. Nykyään asumme eri puolilla Espoota, mutta se ei ole este yhteistreeneille. Maratontreenit ei myöskään tarkoita sitä, ettenkö voisi juosta tyttärieni kanssa. Sunnuntaina juoksin ensin tyttöjeni kanssa 5 km ja sen jälkeen jatkoin vielä yksin 10 kilometriä. Olen vihdoinkin saanut tytöistäni juoksuseuraa. Vielä he eivät lähde lenkeille kovin innokkaasti, mutta koitan kärsivällisesti juosta hyvin hitaita ja alkuun melko lyhyitä lenkkejä ja toivoa, että heillekin syttyisi kipinä lajiin.

Minkälaisia treenitavoitteita sulla on tälle vuodelle? Vai tarvitsetko lainkaan tavoitteita motivoidaksesi itseäsi?