Neonkeltaisia uutuuksia

Tällä viikolla sain kaksi neonkeltaista uutuustuotetta testattavaksi, joista toisen saan arpoa jollekin teistä lukijoista omaksi. Molemmat tuotteet ovat varsin hyviä ja käytännöllisiä.

Olen käyttänyt Zero Pointin tuotteita jo pitkään ja olen ollut niihin ihan älyttömän tyytyväinen. Viimeisimpänä tuotteena tuli kahta uutuusväriä nilkkasukkiin, joita aiemmin on saanut vain mustana. Nuo mustat nilkkasukat ovat olleet mun lempparit. Aina ne on joko kuivumassa tai likapyykkikasassa, muita sukkia en oikein enää kelpuutakaan. Sukat ovat ihanan napakat ja yksinkertaisesti vain ihan sairaan hyvät. Näitä sukkia saa nyt siis myös neonkeltaisina ja valkoisina. Vielä kun saisi mun lempivärissä, eli sähäkän oranssina, niin kyllä kelpais. 😉


Lenkkarit: adidas ultra boost (gifted)

Toinen ihan uusi tuttavuus Suomen markkinoilla on FlipBelt. Tämä on siis juoksuun ja muuhun urheiluun tarkoitettu vyö, johon saa tärkeimmät tavarat talteen treenin ajaksi. FlipBeltiä löytyy kaikissa sateenkaaren väreissä, mutta mä halusin neonkeltaisen, että varmasti löydän sen treenikassista. Mulla on tapana hukata tavaroita ja aiempi rikki mennyt juoksuvyö oli musta ja se oli aina hukassa. Vyö on hieman erilainen kuin kilpailijoiden versiot, koska tässä ei ole vetoketjuja (jotka menevät aina joka tapauksessa rikki), vaan tavarat pujotetaan kankaassa olevista halkioista sisään. Sama vetoketjuttomuus on kiva, kun esimerkiksi puhelimen saa vauhdissa nopeasti ja helposti kaivettua esille. Avaimille on klipsi, jossa ne pysyvät varmasti tallessa. Ensin ajattelin, että pysyyköhän puhelin varmasti vyön sisällä turvallisesti, mutta kun vyö on oikean kokoinen ja tällöin napakka, niin kyllä pysyy. Tykästyin myös tuohon väriin. Ihan kiva lisä värikkääseen treenivaatetukseen. Toimii vähän kuin asusteena.

Saan arpoa teille lukijoille yhden FlipBelt-juoksuvyön. Arvontaan voitte osallistua kommentoimalla tätä postausta. Arvonta päättyy ensi viikon perjantaina 21.8. Muista lisätä sähköpostiosoite, josta saan sinut kiinni, jos voitto osuu kohdalle.

@FlipBeltFinland @zpcompression @endorfiinikoukussa
#FlipBeltFinland #FlipBelt #FlipBeltSuomi #zpcompression #MeetOurHeroes #FeelItReal

Kuvat: Rami

211 thoughts on “Neonkeltaisia uutuuksia”

  1. Itseasiassa juuri tilasin kyseisen vyön, violettina…oli vaikeuksia päättää minkävärisen tilaisin. Ihania värejä. Tutustuin kyseiseen vyöhön Kalevan kisoissa ja vaikutti tosi näppärältä!

  2. Tommosen vyön mie tartteisin ehdottomasti. Olen kokenut monta kertaa ongelmakis, kun ei ole paikkaa minne puhelimen laittaisi kun lähtee lenkille. Jos arpa onni ei suosi, niin tiedätkö mistä vöitä saa kätevimmin hankittua ?! 😉

  3. Ou jee, vähänks tommonen ois mahtis. Puhelimen kaivaminen miestälieBeltistä on jokseenkin rasittavaa (mun puhelin haluaa jostain syystä aina hukata radion puolessa välissä lenkkiä…)

  4. Nuo sukat tulivat kerrasta ostoslistalle! Mutta puhelimen kiikuttaminen kesälenkeillä on ollut haaste, joten vyö olisi kyllä näppärä. Jospa lykästäisi!

  5. Kokeillaampas onnea 🙂
    Uudelle “vyölaukulle” olisi ehdottomasti käyttöä. Vanhasta hajosi juurikin vetoketju (sulkeutuu enään puoliväliin) mutta en vain ole saanut aikaiseksi hommattua uutta. Ensimmäisenä minulakin tuli mieleen, että pysyykö tuossa tosiaan kännykkä yms. menossa mukana.

    Kati

  6. Pitkään ollut mielessä tuon Flitbeltin hankinta, mutta on jotenkin jäänyt. Kätevästi näyttäisi kulkevan lenkillä tärkeimmät mukana, ja voisi olla käyttökelpoinen myös fillarilenkillä lisätilana, paidan selkätaskujen lisäksi.

  7. Zeropoint on kyllä mullekin ollut aina toimiva. Tällä hetkellä säärystimet jalassa kun pohkeet aivan jumissa eilisestä triathlonkisasta. Nilkkasukat ovat uutta minulle! Tuo säilytysvyö olisi kätevä pyöräilyyn kun tilaa on muutenkin vähän.

  8. Kyllä ois pähee vyö käyttöön. Yleensä viritän avaimet hakaneulalla housun reunaan 🙂 tonnehan mahtuis vaikka mitä:)

  9. Oi, noi sukat tulis kyllä tarpeeseen. Mä oon ikuinen sukkaongelmoija ☺
    Ja kyllä mää tolle vyöllekkin käyttöä keksin. Mulla kanssa vetoketjullinen malli ja piuhojen kanssa on hankala

  10. Vetoketjullinen vyöversio käytössä, mutta tuon mallinen vyö kuulostaa vielä kätevämmältä, joten mukana arvonnassa, vanhan vyön voisin antaa sitten vaikka äidille:D

  11. Tähän asti olen kituutellut niin, että puhelin ja avaimet kilisevät ja kolisevat ja pomppivat taskussa askelluksen tahtiin. Jospa nyt onni suosisi 🙂 Kiitos myös loistavasta blogista!

  12. Juoksuvyö on ostoslistalla, tällä hetkellä mennään puhelimen käsivarsikotelon kanssa ja avaimet on millon minnekin viritetty, jos ne mukaan pitää ottaa.

  13. Ihanan pirtsakat värit! Pitääpä hankkia itelle kyseiset sukat. Nykyinen urheilusukkavarasto alkaa olla uusimisen tarpeessa. 🙂 Myös juoksuvyö menee hankintaan, ellei nyt satu arvonnassa tärppäämään. Mukana siis!

  14. ihania nää uudet vyölaukut 🙂
    Vetoketjuttomuus on varmasti suuri plussa, sillä nykyisessä vetoketjun kiinni vetäminen kuluttaa puhelimen reunaa ja kuulokkeet jäävät aina jumiin vetoketjun kanssa. Tää vaikuttaa huipulta! Ja lisäksi nykyinen vyölaukkuni on musta enkä tosiaankaan löydä sitä koskaan kassista!

  15. Oi vitsit! Juuri eilen hcm:llä ensimmäistä maratonia juostessani mietin miksi en ole sijoittanut tollaiseen kunnon juoksuvyöhön. Olisi varmasti geelitkin kulkeneet siellä mukavasti. Myöskään kompressisäärystimet ei juoksussa pettänyt, ja sukkiakin olisi kiva kokeilla. Ehdottomasti mukana arvonnassa. 🙂

  16. Oon himoinnut Flipbeltiä jo jonkin aikaa, luulen että se olis paras (lue:ei liiku juostessa) markkinoilla oleva vyö joten ehdottomasti mukana!

  17. Vaikuttaapa kätevältä! Varsinkin kesälenkkikuteissa on aika huonosti taskuja, joten puhelimen oon joutunut monesti tunkemaan rintsikoihin:D ja ilmankaan en uskalla lähteä, koska sen kerran kun viime kesänä lähdin, katkaisin matkalla jalkani. Siitä lähtien en edes harkitse lähteväni ilman, ja toki sportatrackerkin on ihan kiva laittaa lenkin ajaksi päälle! 🙂

  18. Jee! Mua harmittaa, kun ostin vyötärölaukun puhelimelle (en sellaista ysäriltä tuttua hirvitystä), mut sit mun iPhone 6 ei mahdukaan siihen. Toi tulis tarpeeseen salillakin, kun aina raahaan kädessä puhelinta.

    Ihanan värinen toi sun toppi myös!

  19. Toi oiskin kätevä, nyt kun pienen tauon jälkeen suunnittelen taas juoksun pariin palaamista. Mukana arvonnassa siis 🙂

  20. Vyö kelpaisi paremmin kuin hyvin! Tällä hetkellä puhelin kulkee kesällä lenkeillä urheilurintsikoihin sullottuna.

  21. Jes! Tuollaiselle vyöllä olisi niin suurta tarvetta! Tällä hetkellä puhelin kulkee kädessä ja se on todella puuduttavaa.

  22. Tuonvärinen vyö maastoutuisi hyvin treenipaitoihini, ne kun neonkeltaiset myös 🙂 Mukana arvonnassa! Kiitos hyvästä blogista, kivaa tsemppiä itselle.

  23. Oho, siistiä! Eipä tullut mieleen, että tuollainenkin voisi olla olla olemassa. Varmasti kätevä. Mukana arvonnassa 🙂

  24. Olen kuullut paljon hyvää vyöstä ja uskonkin sen olevan kätevä ja tarpeellinen. Täytyy odottaa että arpaonni suosisi 😉

  25. Tarviin just tommosen! Ostin vasta uuden puhelimen mikä ei mahdu enää kuin yhtien juoksuhousujen taskuun! Vyössä puhelin kulkisi näpsästi mukana! 🙂

  26. Juuri eilen kiroilin kun jouduin kantamaan puhelinta kädessä juostessa. Yleensä en pidä puhelinta ollenkaan mukana lenkeillä, mutta eilen kuulin että meillä päin on nähty karhu (!!) joten soitin etukäteen miehelle että tulee hakemaan jos soitan karhuhälytyksen 😀 Pakko sanoa vielä, että blogisi on ensimmäinen blogi, mitä olen alkanut seuraamaan. Jostain syystä tämä jäi jossain vaiheessa, mutta nyt olen löytänyt tänne uudelleen. Olen kahlannut kaikki välistä jääneet postaukset läpi ja edelleen tässä on jotain mitä muissa ei ole! ihan lemppari 🙂 mutta siis olen mukana arvonnassa!

  27. Lenkillä on mukana yleensä vain avaimet, mutta suunnistukseen tuollainen vyö olisi tarpeen. Kerran on kokeiltu yksin metsästä rämpiminstä nyrjähtäneellä nilkalla, eikä ollut kivaa. Puhelin olis sillä hetkellä ollut kiva lisä.

    Kiitos ihanasta ja energisestä blogista.

  28. Oiiiiiii miten ihania noi värikkäät vyöt Vaikuttaa kätevältä!! Huomattavasti parempi kun vyö joka löytyy ennestään, siihen mahdu edes kännykkä, avaimet vain.
    Mukana arvonnassa

  29. HEI.

    Näppäraltä avaimien ja puhelimen säilytykseen vaikuttaa. En ole vielä tuollaista tai mitään juoksuvyötä omistanut. Käytännöllinen olisi. Tässä vasta reilu vuosi sitten sohvaperunan juoksukoulusta innostuneena juoksuun hurahtanut… puolimaraton selätetty jo…

  30. Oi miten mahtava idea! Lenkillä ärsyttävintä on hyppivät ja pomppivat taskut, ja kaikenmaailman urheilurintsikoihintunkemis-vaatteisiinköyttämis-puskistapudonneidenetsimiskokeilut on kyllä niin nähty 😀 Kokeilen arpaonneani!

  31. Mukana arvonnassa. P.S. Kiitos pirteästä blogista! On ollut ilo lukea ja olen saanut rutkasti ideoita ja energiaa omaan juoksuharjoitteluuni.

  32. Tulisi kyllä tarpeeseen tuollainen vyö, sillä edellisessä se surullisenkuuluisa vetoketju a) meni rikki b) sotkeutuu joka kerta kuulokkeiden johtoihin ja c) painaa metalliosistaan lantion luita ja hankaa. Siispä mukana arvonnassa!

  33. Toihan on hieno! Pari vuotta sitten ostin H&M:ltä juoksuun tarkoitetun “vyölaukun”. Kutsumme kaverini kanssa sitä avaruuslaukuksi, koska se on hopea ja näyttää ihan alienin urheiluvälineeltä, hih!

  34. Olipa ihanan värikkäät juoksuvaatteet! Mulla on Soc:n vyö juomapulloilla, mutta tämä voisi olla lyhyille lenkeille jees kun ei tartte juomista mukaan.

    Siispä arvontaan mukaan!

  35. Tätähän minä olen aina tietämättäni etsinyt! Täydellinen pyöräilyyn, tän myötä voisin lakata etsimästä taskullista pyöräilypaitaa niiden kaikkien rumilusten keskeltä!
    Tämä on saatava 😀

  36. Tuo tulio kyllä tännekin niin tarpeeseen! Puhelin ongelma etenkin näin kesäisin, mihin sen laittaa :/ Pieniä kotona, niin mukana se on aina oltava..

  37. Zeropointin kompressio säärystimet ovat olleet huippu hankinta! Pitkään harkitsin niiden ostoa mutta en ole kyllä katunut hankintaa. Täytyypä kokeilla vielä nilkkasukkiakin kun kerran hyväksi olet kokenut ne. 🙂

  38. Hienoa, että markkinoille on saatu taas uusi / uudenlainen juoksuvyö. Mulla on ollut useamman vuoden ajan hakusessa itselleni sopiva juoksuvyö. Olisikohan se tässä?

  39. Kiitos hyvästä blogista! Vaikuttaa kätsyltä tuo vyö 🙂 Varsinkin, kun sitä on eri kkoisina. Mulla oli hetken Addun juomapullovyö, mutta kävi ottamaan hermoon, kun se pyörii päällä. Tuntuu tyhmältä, kun pullovyö kiertää kroppaa juostessa. Käänykälle olen miettinyt käsivarsikoteloa, mutta toi sun ratkaisu on parempi.

  40. Spibelt on hyvä mutta hieman liian pieni puhelimelle. Lisäksi avaimet tuppaavat ponkasemaan ulos kun kaivaa puhelinta. Tämä voisi toimia☺

  41. Mukana arvonnassa! =)
    Tätä blogia lukiessa tulee itsellekkin energinen olo. Saa hyvin lisäboostia omaan treeniin. Jatka samaan malliin. =)

  42. En oo varma sanoitko jo jossain kohtaa, mutta mikä koko sulla on tuossa flipbeltissä? Ite pohdin ottaisko S vai M. Mitä sä ajattelet, kannattaako ottaa varmuudeksi tarpeeksi pieni, vai onko vaikea saada päälle, jos on liian kireä? 😀

  43. Wau! Nyt löyty blogi jota seurata. Olen urheiluhullu koiranomistaja, joten tuollaiselle vyölle löytyy käyttöä niin omissa treeneissä kuin elukoitten kanssa tunturissa metsästäessä

  44. Tuollaiselle vyölle olisi tarvetta! Olen juuri kesällä innostunut lenkkeilystä ja mitään vastaavaa juoksuvyötä en vielä omista. 🙂

  45. Just tänään tuskastelin aamulenkillä käsivarteen kiinnitettävän kännykkäpidikkeen kanssa! Aina sitä saa olla irrottamassa ja säätämässä sen kanssa joten vyö tulis tarpeeseen!

  46. Olen juuri aloittamassa juoksuharrastusta uudestaan. Tuollainen vyö olisi hyvä, mullakin hukkuu aina kaikki mustat johonkin. Mukana siis arvonnassa

  47. Hei tuollainen kelpais mulle.oma belttini juuri muutama viikko sitten sano itsensä irti.ja juurikin sen vetoketjun osalta.

  48. Molemmat herätti mielenkiinnon, arvontaan mukaan! 🙂

    Pitkiä kompressiosukkia vaan käyttäneenä nuo lyhyet olisi varmasti näppärämmät…vaikka omin työmatkajoksuihin.
    Tuo flipbelt onkin aivan uutta. Must have! Omaan halkoon ei löydy kuin surkeita yleismallisia koteloita.

  49. Onpa kätevän näköinen! Tosi kiva että näitä juoksuvöitä (itse tosin vain kävelen :D) on alkanut tulla markkinoille. Harmi, että oma pussukkani on musta ja siksi olenkin mukana arvonnassa, jos vaikka tuollainen keltainen sattuisi arpaonnella tulemaan 🙂

  50. Ehdottomasti mukana! Tähän asti olen käyttänyt juostessa käsivarsikoteloa, mutta onnistunut aina sotkeutumaan kuulokkeiden johtoon Tuo tulisi niin tarpeeseen 🙂

  51. Tässähän oliskin ratkaisu mun pulmiin! Aina jää puhelin pois lenkeiltä kun ei oo mitään mihin sen laittas, joten melko turvaton olo välillä :/ sellasta käsisäilytyssysteemiä en voi pitää joten tää oliskin mitä parhain! 🙂

  52. Mahtava keksintö! Ostin vastaavaan, mutta niin surkeen, tovi sitten enkä pysty käyttää sitä. Ensinnäki se nousee juostessa tisseihin ja toisekseen nykyinen puhelin ei mahu siihen, vaikkei mulla mikään keskivertoa suurempi puhelin oo. Joten tuo olis enemmän ku loistava! 🙂

  53. Kivan näköinen vyö ja varmasti esim. neonkeltaisena lisää näkyvyyttä ja siten turvallisuutta iltojen hämärtyessä!

  54. Olen seurannut blogiasi jo jonkin aikaan! Asenteesi ja rentoutesi urheilua ja ruokavaliota kohtaan on ihailtavaa! Myös luonnonläheisyytesi tuo minut edelleen lukemaan blogiasi. 🙂 Vyö tulisi todellakin tarpeeseen. Nim. kännykkä kädessä juokseva. 😀

  55. Noi on ihan huippuja! Hilpailin Pullukka Runissa tänä vuonna vastaavaa ja himotti kauheasti, kuitenkin mietin vastaavan tuotteen mukavuutta. Tuo voisi olla minulle paljon parempi mitä sinäkin olet kokeillut! Eipä tarttisi täyttää juoksutakin taskuja puhelimella ja avaimilla.. 🙂

Leave a reply to anne kojola Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *