Ruska BootCamp, toinen päivä

Aamu valkeni hikisen yön jälkeen jälleen puoli kahdeksalta. En tiedä mikä mun aineenvaihduntaa vaivaa, koska eilen mulla ei ollut oikein nälkä, vaikka treenattiin kuin hullut, ja jouduin syömään väkisin, mutta yöllä sitten aineenvaihdunta heräsi viikon treenitauon jälkeen henkiin ja hikoilin kuin pieni sika. Yyh. Aamulla olikin sitten iso nälkä ja starttasin aamun taas ihanalla hotelliaamiaisella.

Tänä aamuna yritin olla järkevämpi vaatevalintojen suhteen ja pakkasin mukaan monta eri vaatekertaa. Aamu oli ihanan selkeä ja orastavasti aurinkoinen, eilen maassa ollut lumi oli poissa. Fiilis oli hyvä, mutta pelokas. Joka ainoa lihas kropassa oli kipeä (mutta enpä tiennyt mitä on kipu illalla). Arvelutti, miten kroppa sietää taas niin älytöntä rasitusta. Sinne vain treenipaikalle katsomaan miten mun käy.

Jo tutuksi tullut porukka odotti hymyilevinä ja paikalle valui vielä pari uutta vahvistusta. Sellainen tietty alkujännitys oli poissa, mutta tilalla oli suoranaista kauhua tulevaa päivää kohtaan. 😀 Tiedettiinhän me jo, että neiti Peippo on kunnon eversti, jolta ei armoa tule, vaikka kuinka sitä pyytäisi. Päinvastoin.

Seuraavaksi seisoimme jo pihalla asennossa odottamassa käskyjä. Eilisen ohjelman mukaan, ensin luvassa oli aerobista treeniä. Kävelimme reipasta kävelyä tunturin metsäpoluilla. Pysähdyimme välillä vetämään ah niin hirveitä mäkivetoja. Sitten parijonoissa hölkkää kohti tuntematota. Kohta saavuimme suon laitaan. Eipä siinä auttanut kuin upottaa lenkkarit hyytävän kylmään suohon. Onneksi sää oli raikas ja kirkkaan aurinkoinen. Seuraavaksi ravasimme suossa edestakaisin kuin heikkopäät. Tietäähän sen kun kilpailtiin joukkueina, että jokainen pistää peliin 100 % ja vähän enemmänkin. Suo on märkää ja upottavaa, jos joku ei vielä tiennyt. 😀 Mulle kosketus kyseiseen maastoon oli ensimmäinen. Janni oli tuolla ihan mieletön menijä. Loikki kuin joku suogasellisprintteri. Mä sain kerrankin polvet nousemaan, mutta siitä huolimatta olin lähes jokaisella kierroksella vähintään kerran turvallani suossa.

Suojuoksun jälkeen oli ihana päästä pienen köpöttelyn jälkeen suihkuun ja lounaalle. Täällä on muuten ollut tosi hyvät ja terveelliset safkat.

Lounaspöydästä noustessa huomasin, että pakara on ihan jumissa ja tuolista nouseminen sattuu aivan jokaiseen lihakseen. Ei voi nojata tuolissa rennosti taakse ilman irvistystä. Ei nostaa jalkaa toisen päälle ilman samaa reaktiota. Ja kohta pitäisi taas lähteä kohti päivän pisintä treeniosiota.

Eipä siinä auttanut kuin asettua taas riviin kuin armeijassa, odottamaan eversti Peipon komennusta. Lähdimme marssimaan taas tunturiin, mutta tällä kertaa kummallekin joukkueelle annettiin kannettavaksi yksi traktorin rengas. Tämä enteili jotain aivan hirveää. Ei auttanut pokkuroida. Rengas kantoon ja menoksi. Edelleenkään emme saaneet etukäteen tietää mitään. Vain yhden asian kerrallaan. Ihmeesti sitä aina jaksoi suorittaa, vaikka lihaksiin sattui. Sitä ei vaan auttanut miettiä, koska luovuttaminen ei ollut vaihtoehto.

Tehtiin taas kaikkia ihan älyttömiä juttuja. Ensin pidettiin isoa kivenmurikkaa pään yläpuolella niin pitkään kuin vain jaksettiin. Ihana Tuija kannusti muita ihan raivokkaasti keksimällä mm. tarinaa Levin rinteessä asuvasta herra siilestä. 😀 Flippailtiin traktorinrengasta, juostiin pölli sylissä, työnnettiin ja vedettiin traktorin rengasta (aivan kirosanan rankkaa), tehtiin taas askelkyykkyjä, käveltiin karhukävelyä rinteessä, ryömittiin rinteessä, liikuttiin sivuttain suorin käsin hooverasennossa… Jalat hapotti siihen malliin, että piti kasata kaikki voimanrippeet aina tehtävän jälkeen seuraavaa varten. Aina tuntui, että mä en jaksa enää yhtään, mutta aina sitä kuitenkin jaksoi. Peippo kertoi, että aina kun luulee voimien olevan loppu, niin jäljellä on vielä rutkasti. Sen voimin aina eteenpäin.

Treenin päätteeksi taas pikaiseen suihkuun ja syömään. Päivän lopuksi taas kehonhuoltoa, joka ei tuntunut tänään niin hyvältä kuin eilen. Tällä kertaa ihan jo pelkästään maton päälle asettuminen teki kipeää, puhumattakaan esimerkiksi lootusasentoon menemisestä. Auuts.

Päivän päätteeksi kuulimme parit huomiseen haasteotteluun. Haasteottelusta emme sitten tiedäkään mitään muuta kuin että kisaamme pareittain. Huomenna pitää olla paikalla kahdeksalta ja siinä kaikki.

Oon rötvännyt taas koko illan yksin hotellihuoneessa. Huomaan nauttivani yksinolosta ihan täysillä. Mikäs tässä ollessa. Vedin taas mahan pullolleen ruokaa ja vaikka uhosin, että tänään en syö karkkia, niin ostin pienen pussin lakuja ja suklaapatukan. Pitäähän sitä olla huomista varten energiaa. Örb. Jos sitten vaikka nukahtaisi.

Pistäkää kätöset ristiin, että saan ruhoni aamulla tästä sängystä ylös ja että selviän hengissä haasteottelusta.