Mä olen aina ollut turhamainen. Sen myöntäminen ei ole aina ollut helppoa ja olen yrittänyt välillä nyhtää sitä itsestäni irti puoliväkisin. Eihän turhamaisuus välttämättä ole pahasta, jos se ei lähde lapasesta. Minunkin turhamaisuudella on tietyt rajat. En koskaan laita hiustenpidennyksiä, en tekokynsiä tai-ripsiä. En kuitenkaan paheksu ihmisiä, jotka näitä tekevät. Itselläni raja vain menee näissä. Luonnollisuus on kaunista, mutta pakko sanoa, että kyllä meikki tekee välillä ihmeitä. Ihailen ihmisiä, jotka osaavat meikata taitavasti. Mun mielestä jokaisen ihmisen pitäisi pystyä olemaan meikittä ilman häpeää tai oloa, ettei olisi kaunis sellaisenaan. Koska jokainen on kaunis. Eikä se kauneus ole pelkästään ulkoista. Joo joo siellä se taas pyhistelee, ajattelee ehkä joku, mutta silti. Ihan oikeasti. Kauneus tulee sisältä. Olette varmaan huomanneet, että ihminen kaunistuu, kun sen sisimpään tutustuu. Ihmiseen tulee ihan uusi hehku, kun sisältä löytyy herkkyyttä, tunnetta, haurautta, tarinoita, kokemuksia.
Kävin tänään Stockan kemppariosastolla ostamassa itselleni ripsiväriä loppuneen tilalle. Huomasin, että mua hävettää olla siellä. “Se kuitenkin katsoo mun ihoa ja kauhistelee.” “Mitä tuo lehmityttö täältä hakee, se ajattelee ihan varmasti.” “Kamalan suttuiset meikit, turhaan tuo Lancômea ostaa.” Sama hävetysreaktio tulee kun avaan meikkipussin jossakin julkisessa pukuhuoneessa. Puhumattakaan siitä, että pitäisi meikata muiden nähden. Tämä ehkä johtuu siitä, että olen alkanut meikkaamaan vasta aikuisena. Koen etten osaa meikata. Että se on jotakin salatiedettä mitä on pitänyt harjoitella haparoivin käsin ala-asteelta saakka ja kun mä en ole.
Mun meikkipussin luottokamppeet: Lancômen luomiväripaletti, saman valmistajan ripsari ja kajaali, Guerlainin valokynä, henkkamaukan kulmakynä, Cliniquen liian tumma meikkivoide, johon sekoitan Lumenen liian vaaleaa BB-voidetta 😀 ja Lumenen spottien peittoaine. Kuvasta puuttuu aurinkopuuteri. Näillä mä pärjään.
Suhdetta meikkaamiseen pysähdyin miettimään kun näin jossakin kysymyksen “miksi meikkaat?”. Ensin ajattelin, että enhän mä edes pidä siitä, mutta kyllä mä pidän. Rakastan niitä kaikkia pieniä purnukoita ja jos kehtaisin, niin voisin ihmetellä vaikka kokonaisen päivän erilaisia puteleita ja luuhata kemppareissa. Vähän turhan usein kauppareissulta tarttuu mukaan uusi kynsilakka, meikkejä en hirveästi marketista osta. Kynsilakkoja onkin mulla sen verran paljon, että naapurin lapsetkin lakkaavat kyntensä meillä ja omat lapset ovat pitäneet täällä kynsistudioa. Useimmat ystävänikin lakkaavat meillä iltaa istuessaan kyntensä.
Biozzellin tuotteisiin tutustuin viime syksynä, kun I love me -messuilta sain mukaani muutamia tuotteita testattavaksi. Kuvassa olevat tuotteet olen saanut blogin kautta. Tykkään näistä tosi paljon. Myös keskimmäinen tyttäreni on ihastunut tuotteisiin. Hänellä on ihan kamalan paksut hiukset. Hän kysyy usein “saanko pestä niillä sun aineilla, joilla tulee sileät hiukset”. Syväpuhdistava shampoo ja hoitoaine kuvassa vasemmalla.
Hiukset on ollut mulle jo tarhaikäisenä tärkeä asia. Perheenjäseneni kuittailivat mulle, kun hiustenhoitotuotteiden puuttuessa sivelin hiuksiini mintunvihreää Vitalista, että sain turkikseni asettumaan haluamallani tavalla. 😀 Mun olisi kuulemma pitänyt asua Tällärintiellä eikä ystäväperheemme. Rupesin käymään ala-asteikäisenä joka aamu suihkussa, että sain föönattua taipuisat hiukseni ojennukseen ja kyhättyä otsalle jäätävän juppikukkulan. Hiuksiin ja hiustenhoitoon mulla liittyy turhamaisuuden lisäksi paljon rakkaita muistoja. Tutustuin ekaluokkalaisena itseäni 15-vuotta vanhempaan kampaajaan. Hän otti minut avosylin vastaan ja kohteli mua kuin omaa lastaan, mutta toisaalta kuin ystävää. Istuin hänen kampaamossaan lähes joka päivä koulun jälkeen tekemässä läksyjä. Turvallinen aikuinen ystävä. Olen hänelle kiitollinen kaikista niistä arvokkaista hetkistä. Koin itseni hänen seurassaan tärkeäksi ja hyväksi sellaisena kuin olin. <3
Mikä on sun suhde meikkaamiseen ja muihin tyttöjen juttuihin?
Olen oppinut vasta aikuisena näihin tyttöjen juttuihin. Lapsena oli luonnonlapsi, tosin äitini laittoi aina aamuisin minun hiukset letille ja kun letti oli liian kireä, niin vaadin saada lyhyen tukan.
Kynsiä tykkäisin lakkailla, mutta mun kynnet ei enää kestä mitään kemikaaleja, joten luonnonlliset kynnet on nyt IN 😉 . Kevyt meikki tekee ihmeitä, mitään raskasta meikkiä en voisi itselleni kuvitella. Tiesitkö muuten, että jos haluaa sellaisen luonnollisen meikin, niin sen tekemiseen voi tuhraantua paljon enemmän aikaa kuin vähän raskaamman meikin tekoon. Tai sitten mä tuherran vaan kauan ja muut osaa nopsaa.
Minäkin rakastan kynsilakkapurkkejä niiden värien takia, en ole kuitenkaan niihin hurahtanut, kun ei pysty kynsille käyttämään. Lisäksi kaikki kosmetiikka kiinnostaa, lueskelen pullojen kylkiä ja hiplailen kemppareissa oikeen antaumuksella, mutta omaan kaappiini en enää osta muita kuin vakkari tuotteita, mitkä tiedän että toimii.
Ihana lukea näitä muiden fiiliksiä aiheesta. 🙂
Uskon helposti, että kevyt ja luonnollinen meikki on vaikea tehdä.
Kukaan ei koskaan kommentoinut kotona, miltä näytän tai miltä pitäisi näyttää. Koulussa tietoisuus omasta ulkonäöstä kuitenkin kasvoi ja isoin juttu oli mennä nypityttämään paksut kulmakarvani. Siitä sitten alkoi alamäki kohti turhamaisuutta. 😀 Mulla on myös sama, että en lähde hius/kynsi/ripsilisäkkeisiin. Omilla on pärjättävä ja se kasvattaa luonnetta. Olisi se nyt ihan naurettavaa, jos ei voisi näyttäytyä normaalina itsenäni ilman pakkeleita julkisesti. Ei ihmisarvo ole kiinni ulkonäöstä. Huonoina hetkinä toitotan itselleni, että pitää meitä keskivertokerttujakin olla; ei ne lehtien kauniit näyttäisi miltään, jos kaikki olisi kauniita. 😀 Allekirjoitan myös sen, että sisäinen kauneus tekee ihmisestä oikeasti kauniin. Seuraan vain muutamaa blogia ja yhteistä niissä on, että kirjoittajalla on asenne kohdallaan ja sitä jotain, joka tekee niistä kauniita. Lopetin mm. instagrammissa seuraamasta yhtä “kaunista” naista, joka paljastui videossa niin pälliksi, että se teki hänestä ruman. 😀 Mutta tässä blogissa on upea kirjoittaja, jolla on vielä asennettakin! 🙂
Mullakin kaikki taisi lähteä kulmakarvojen nyppimisestä. Mä tosin jätin kulmakarvani aika tuuheiksi ja tykkään edelleenkin, että ovat suht. paksut. 😀 En ole käynyt sitä siittiökulmakarvavaihetta läpi. 😀
Eikö olekin naurettavaa, mutta silti monelle todellisuutta.
Kiitos tosi paljon kauniista sanoistasi! 🙂
Mä en juurikaan arkena meikkaa, mutta juhliin tykkään laittautua tai jos lähden muuten vaikka ulos syömään tai muuten enemmän ‘ihmisten ilmoille”. Mulla on luonnonkiharat hiukset, joita pidän yleensä arkena kiinni, kun ei ne aina muuten tee niin ku mä haluan ;). Rakennekynnet mulla oli 1, 5v kun kyllästyin siihen et omat kynnet aina katkeili eikä kynsilakat pysynyt kauaa nättinä.
Jaan tuon kokemuksen luonnonkiharien hiuksien mahdottomuudesta. Mulla on hiukset lähes aina kiinni, koska tämän pehkon taltuttaminen vaatii ihan kohtuuttomasti aikaa ja erilaisia purnukoita.
Ei meikkaaminen ole mitenkään turhamaista tai “hömppää” jos sitä miettii vaikkapa bisneksen näkökulmasta! Ihan miljardeja euroja liikkuu ulkonäön ja kosmetiikan myynnissä. Osaltaan turhamaisena pitämineb myös edesauttaa sitä, että naisten kosmetiikkaharrastus ei vieläkään ole yhtä arvostettua kuin esimerkiksi miesten (tai kenen vaan) pienoismalliharrastus tai autot. Vaikka oikeasti yhtä arvokkaasta asiasta on kyse 🙂 🙂 Miksei omaan itseen saa sijoittaa, tai miksi sitä edelleen pidetään turhamaisena, kummallista 🙂 tunnistan kuitenkin fiiliksesi “maalaistollona” kosmetiikkaosastolle menemisestä…olen myös aikuisena vasta saanut näyttää tämän puolen itsestäni 🙂
Hyvä näkökulma!
Mä olen kyllä sitä mieltä, että itseensä saa ja pitää sijoittaa, mutta silti jotenkin rajansa kaikella. 😀 Niinkuin kaikessa muussakin.
Voi mä rakastan meikkaamista ja muutenkin hemmottelua. Opiskelijabudjetilla ei ole kauheasti varaa käydä kasvohoidossa yms mutta joka viikko pidän kotona kylpyläillan ja teen hius ja kasvonaamiot, kuorin kasvot ja koko kropan ihanaa arjen luksusta. Tykkään hirveästi erilaisista purkeista ja purnukoista ja mielelläni kokeilen uutuusmeikkejä. Olen oikea kynsilakkahamstaaja ja erisävyisiä löytyy yksi jos toinenkin 😀 samoin rakastan hajuvesiä ja hyväntuoksuisia kulpytuotteita. Meikannut olen jostain ala-asteen lopulta ja nykyisin se sujuu tosi rutiinilla. Olen samaa mieltä, että kauneus tulee sisältä. Mulla on silti siistimpi olo kun mulla on edes pieni meikki, vaikka vaan bb-voidetta ja ripsaria.
Tuollainen hemmotteluiltal joka viikko on kyllä hyvä idea. Siinä tulee samalla oltua hetki ihan rauhassa. Miksi sellainenkin tuntuu nykyään harvinaiselta herkulta.
Hajuvedet unohdin kokonaan! Ilman suihkausta en lähde mihinkään (tunnustus).
Mäkin mielelläni laitan naamaani edes hieman jotakin, jos lähden johonkin ihmisten ilmoille. Kauppaan en meikkaa erikseen tai kirjastoon, mutta töihin meikkaan aina. Mun mielestä se on myös kanssaihmisten kunnioittamista, että laittautuu hieman.
Stadin ja Tapiolan Stockalla moni maalaislähtöinen tuntee itsensä ulkopuoliseksi.
Toisaalta, löytyyhän se Stocka Oulustakin…
Ei tarvitse välttämättä olla edes maalaislähtöinen, että tulee ulkopuolinen olo, veikkaisin.
Tunnistan täysin tuon häpeäreaktion!
Kiva kuulla, että muillakin on samoja tuntemuksia.
Löysin blogisi tänään partiopäivitysten ansiosta (olispa ollut kivaa telttailla tuossa porukassa) ja olen aivan koukussa! Olen ollut lapsena aivan täysi verinen prinsessa, joka halusi balleriinaksi ja parhaimmillaan äidin iloksi vaihtoi ihan itse vaatteet viidesti päivässä. Sitten seurasi monen vuoden vaihe – olisiko johtunut häpeilystä – etten meikannut kuin satunnaisesti, vaatteet olivat mitä sattuivat ja kommentoin alentuvaan sävyyn muiden kokeiluja rintaliivien, kynsilakkojen, hiusten fiksailujen ja pakkeleiden kanssa. Lienen ollut kateellinen ja ajatellut, etten ollut tarpeeksi kaunis laittautumaan (muille; “minähän ei noin turhamaiseksi ala!”)… Meikkailu ja laittautuminen tapahtuivat aivan kausittain – viikkoja putkeen ja sitten viikkoja ilman. Saatoin käyttää kaksikin tuntia puleeraukseen kotipäivänä, kun kävin korkeintaan postilaatikolla, mutta juhliin valmis 5 minuutissa.. 🙂 Nykyään olen löytänyt taas laittautumisen ilon; hiusten suoristimet ja -kuivaimet, aurinkopuuterit ja melkein vuoden harkinnan jälkeen ripsipermiksen ja -kestovärin (turhuuksien huippuja). Oli kyllä juuri sen arvoista. Nyt en tartte edes välttämättä mun kestoluottista Qliniquen 39* asteessa pestävää ripsaria). Ehdottomasti otan toistekin – tekoripset kun on mustakin aika pelottava juttu, mutta ilman ripsaria ja kajaalia, en juuri erottuis seinästä 😀
Tervetuloa lukijaksi! 🙂 Toivottavasti viihdyt jatkossakin.
Mulla on vähän samantyyppistä kaarta. Välillä jätin kokonaan laittautumatta, mutta nykyään taas laittaudun. Tosin vähän kausittaisesti. Välillä riittää pelkkä ripsari ja välillä on kausia, jolloin laitan oikein luomivärit ja kaikki.