Ei mikään tavallinen kampaamo

Viime viikolla mulla oli hemmotteluaamu kampaajalla. Kuin ihmeen kaupalla sain itseni aamukahdeksaksi Töölöön Kampajussiin. Kampaajalla sain eteeni kupin kahvia ja istahdin hetkeksi mustalle nahkasohvalle odottamaan vuoroani. Jussi on musiikkifriikki ja kiinnostunut kokonaisvaltaisesti muodista. Mikään ei siis ole sattumaa, ei sekään, että joulukuiseen aamuun oli valittu sopivan rauhallista ja melankolista musiikkia. Tuona aamuna kampaamossa soi Glodfrappin albumi Tales of Us. Jussista oli juttua Teoston verkkolehdessä jokin aika sitten, juurikin tuosta musapuolesta.

Kampaamon maskotti

Diggailen itsekin paljon musiikista, mutta en itse millään jaksa etsiä uutta musiikkia, vaan mulla on omat musiikin lähteeni ja yhtenä lähteenä juurikin Jussi.

Kampajussi on siis Töölössä Mannerheimintiellä kivijalkaliikkeessä, jossa on ihan eri tunnelma kuin ostoskeskuskampaamossa. Kampaamotuolissa istuskellessa voi seurata ohi käveleviä ihmisiä ja aistia tunnelmia. Tuona aamuna seurasin, miten arkinen aamu valkeni vähitellen.

Jussi on mun luottokampaaja toosi monen vuoden takaa. Olen kyllä tosi laiska kampaajallakävijä, mutta sen kerran kun vaivaudun kampaamoon, menen Jussin tuoliin. Tuossa tuolissa ei tarvitse pelätä, että pitäisi lähteä itkien kotiin. Lopputulos on aina hyvä.

Tällä kertaa kun kyse oli hemmotteluaamusta, sain hiuksiini ensin värin, sen jälkeen Kérastase-hoidon ja päähieronnan. Jussi valitsi mulle hoidoksi kosteutusta ja kiiltoa, tuuheutusta en kuulemma tarvitse. 😀 Lopuksi vielä leikkaus ja muotoilu. Ja samalla monta kuppia kahvia, että sain koneeni käyntiin. Jussi kun on läheinen, niin tuli juteltua vähän muustakin kuin säästä, joten aamu oli tosi kiva kaikkinensa. Lähdin tuosta tuolista hillityssä kiharapilvessä verrattuna siihen mun normaaliin luonnonkiharahöttöön. 🙂 On se vaan kiva fiilis kun on ammattilaisen muotoilemat hiukset.

Etu blogini lukijoille: Varatessasi ajan tai ostat läheisellesi lahjakortin tässä kuussa leikkaukseen & värjäykseen, saat kaupan päälle tuon 25 euron arvoisen Kérastase-hoidon, jonka Jussi/Maria valitsee juuri sinun hiustyyppisi mukaan.

Suosittelen kyllä lämpimästi ihan jo elämyksenä. 🙂

*Yhteistyössä Kampajussi

7 thoughts on “Ei mikään tavallinen kampaamo”

  1. Heihei! Ei liity kampauspostaukseen nyt millään tavalla, mutta sulla kun on ne 2xu:n kompressiotrikoot nii niistä kyselisin, että minkä kokoset sulla ne on? Oma koko (168/60) on nimittäin just siinä s ja m rajalla ja oon pähkäilly että kummat nyt tilaisin :o. Kiitos jos vastailet ja mukavaa joulun odotusta!

  2. Ei liity nyt tähän postaukseen, mutta saanko kysellä oletko vielä yhdessä tyttöjesi isän kanssa? Hänestä et ole kirjoittanut tai lisännyt kuvia pitkiin aikoihin niin tuli huoli onko jotain suhteellenne tapahtunut?

    Oikein ihanaa joulunaikaa ja kiitos mukavasta blogistasi!

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *