Hello!

Heippa! Olen vähän rauhoitellut elämää monilta osin. Enemmän läsnä, vähemmän koneella. Olen kuitenkin vähän treenannutkin, mutta sitäkin vähemmän kuin normaalisti.

Keskiviikkona tehtiin tiukka jalkatreeni.

Lauantaina väännettiin selkää.

Eilen juoksin sateessa ja tuiverruksessa. Taas kramppasi vasen jalka, mutta taas se helpotti sillä kun otin kompressiosukat pois. Oonko mä niin paljon turvonnut, ettei ne enää toimi mulle niin kuin ennen? Vastaus: 3 lisäkiloa.

Miten sun treenit?

12 thoughts on “Hello!”

  1. Muu perhe on ollut enemmän ja vähemmän flunssan kourissa jo parin viikon ajan. Olen sinnitellyt… eilen se kuitenkin iski. Parempi nyt, kuin viikonloppuna, sillä sain perjantaina kuulla Suokissa juostavasta 1/2 maratonista ja sain kun sainkin sinne viimeiset paikat mulle ja kaverilleni. Sunnuntaina juoksin sitten elämäni upeimman puolikkaan! Onneksi otin kameran mukaani, jotta juoksu säilyy muutenkin, kuin vain muistoissa. Puolimaraton meni niin kevyesti, että juoksujalkaa vipattaa nyt aivan hirmuisesti. Kunhan ensin parantelen itseäni.

    1. Onpa ikävää tuollainen sairastelu! Me ollaan selvitty ihmeen helpolla tähän asti.

      Ihanaa! Onnistuneen juoksun fiilistelyillä jaksaa pitkään! Kerro juoksusta lisää blogissasi? 🙂

  2. Ihanaa kun taas kirjottelit! Sua on kaivattu! Täällä on iskenyt syysväsymys, joten päikkärit on sivuuttaneet treenit. Huomenna flow-joogaan, eiköhän se tuo lisää energiaa. Tsemppiä viikkoon!

  3. Heippa,

    täälläkin on käyty useemmin kurkistelemassa, josko jo olis uutta postausta. 🙂 Oot niin hirmu reipas. Väliin on kuiteski hyvä rauhotella tahtia. Tsemppiä!

  4. Mäkin olen käynyt kurkkimassa täällä välillä, kuvien putkahdellessa instagramiin olen ajatellut sun pitävän vähän “ylimenokautta” kovimmista treeneistä ja somesta (sua kun ei ole näkynyt fb:n juoksuforkan ryhmässäkään, tai meillähän on jo uusikin ryhmä, jos et ole huomannut :D)
    Mulla menee hyvin, treenit kovenee pikkuhiljaa ja oon ottanut vakavaan harkintaan veteraanien halli-sm:t.

    1. Inka, kutsu mut siihen uuteen ryhmään? 🙂

      Vähän tuollainen ylimenokausi nyt on meneillään. Tekee aika hyvää vähän rauhoitella meinikiä.

      Waude! Kerro lisää sun suunnitelmista?

  5. En saanut liitettyä sua (ei löytänyt sun fb- profiilia), mutta etsi Kestävyyttä pintakaasulla 24/7, ryhmään pääsee kyllä.
    Mä olen kovasti haaveillut tammikuussa juoksevani 60m ja 200 m niissä veteraanien hallikisoissa. Nopea en ole, telineistäkään en osaa vielä lähteä, mutta ei se ole niin vakavaa. On ainakin ollut syy koventaa punttitreenejä ja juosta kovia vetoja jne. 🙂 Mä olen aivan rakastunut pikajuoksuun (vaikka siis olenkin moneen verrattuna onnettoman hidas).

    1. Pitääpä käydä liittymäss. Juoksufoorumi on ihan hiljentynyt.

      Mä voisin kans helposti rakastua pikajuoksuun. Uskoisin. 🙂 Pitäis joskus testasta.

Leave a reply to Inka Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *