Nyt on arki alkanut. Ensimmäinen työpäivä meni ihan jotenkin ohi. Olin aivan pihalla ja heti piti muka olla skarppina. En osannut. Onneksi on pehmeä lasku sen puolesta, että mun äiti on hoitamassa koululaisia kotona ja täällä on ollut molempina päivinä ruoka laitettuna kun olen tullut töistä. ♥
Loman loppumisen “kunniaksi” laatuotoksia lomalta. Tässä katson, mistä pilssiin valuu vettä.
Ajatukset kääntyy ihmeesti syksyyn ja olo on ihan syksyinen heti, vaikka vielä on kesä. Tekee mieli kaivaa langat ja puikot esille ja ruveta polttamaan kynttilöitä. Mahassa kipristää, kun ajattelen tyttöjen koulun alkua. Isompi vaihtaa koulua musiikkiluokan takia ja keskimmäinen aloittaa koulutaipaleensa. Mulla on enää yksi alle kouluikäinen lapsi! Pysäyttävää, enhän mä niin vanha voi olla.
Kreisi valokuvaaja yrittää kuvata 50 mm putkella Tankarin majakkaa. Ei mahtunut.
En muuten todellakaan ole vanha, koska palauduin sunnuntain lenkistä ilman erityisiä vaivoja. Pohkeissa ei ole lähes minkäänlaisia tuntemuksia eikä oikein muitakaan kummempia tuntemuksia, paitsi työmatkaa pyöräillessä reidet tukottaa helposti. Aivan mahtavaa! Taidan jatkossakin laittaa kylmägeelipussin jalkoihin lenkin jälkeen.
Ihanaa kun on olympialaiset. Voin joka ilta nukahtaa urheilua katsellen. Nyt hammaspesun kautta sohvalle. Öitä!
Myös minä palasin tiistaina lominta takaisin töihin ja olympialaiset kyllä todella sotki päivän aikataulun, kun ilta myöhälle asti piti katsella niitä televisiosta 🙂
Quick Step: Ihanaa, että meitä on muitakin. 😛 Oon aivan fiiliksissä olympialaisista. Tsemppiä, ehkä tämän ajan jaksaa kärvistellä, kohta on edessä tavallinen arki ilman olympialaisia.