Takkutukkien talo

Takkutukkien taloon saatiin kokeiluun lasten selvityssuihke.

Tuote on pelastus, koska sillä on ainakin placebovaikutus, jos ei muuta. Tuote on K pour Karité -tuotesarjan valmiste lapsille. Kyseinen merkki valmistaa ekologista luonnonkosmetiikkaa. Tuotteet ovat Ecocert-sertifioituja.

Meidän perheen aamuissa näkyy tällaisia hiuskuontaloita. Kuvat ovat eilisillalta, mutta päät näyttävät aika pitkälti samalta aamulla, kun hiukset ovat yön aikana möyhiintyneet tyynyä vasten.

Hiusten selvittely aiheuttaa usein kiukkua, vaikka tytöt kuitenkin innokkaina päättävät minkälainen letti tai ponskari tänään tehdään. Keskimmäisen turkki on todella paksu ja hän onkin eniten iloinen selvityssuihkeesta. Hän nimittäin aamuisin itkee jo hiusharjan nähdessään. Selvityssuihke on ollut meidän perheessä vasta muutaman päivän ja tänä aamuna keskimmäinen pyysi minua laittamaan suihketta ennen harjaamista. Helpottaa siis huomattavasti aamurutiineja.

Itse en ole suihkeesta kovin vakuuttunut, koska suihke on hieman tahmaisen tuntoinen. Tuoteselosteessa sanotaan näin:

“Italialainen sitruunaöljy sekä ripaus karitevoita tekevät hiuksista pehmeät ja kiiltävät. Luonnollisen betaiinin ja glyseriinin muodostaman yhdisteen ansiosta lasten hiukset on helpompi selvittää ilman tuntikausien kampaamista.”
 

Laitan teille myöhemmin kuvia, miltä hiukset näyttävät harjaamisen ja letittämisen jälkeen.

Kerro parhaat vinkkisi lasten hiustenhoitoon ja samalla osallistut K pour Karité -hiustuotteiden arvontaan. Lapsettomat voivat osallistua kertomalla  omia lapsuusmuistoja hiustenhoitoon liittyen. Vastausaikaa on kaksi viikkoa, eli arvonta päättyy torstaina 27.10. klo 24. Jätä sähköpostisi (se ei tule näkyviin muille).

selvityssuihke hiustuotteet

Arvottavat tuotteet: K pour Karité hellävarainen sampoo, hiusseerumi ja korjaava hoitoaine.
 

Kaipaan oikeasti vinkkejä, miten suoriutuisin joka aamuisesta hiustenlaitosta ilman itkua ja huutoa, sekä haluaisin tietää minkälaisia hiustuotteita käytätte lapsillenne.

105 thoughts on “Takkutukkien talo”

  1. Meillä on käytössä onkohan se nyt XZ:n niiskuneiti-selvityssuihe. Meilläkin tytöllä on hurjan paksu tukka ja se on aina ihan sairaan takkuinen aamuisin. Hänkin suuttuu heti kun näkee harjan, koska tietää sen käyvän kipeää. Mutta tuo selvityssuihke auttaa asiassa tosi paljon.

  2. Lyhyet hiukset niin kauan,kunnes lapsi osaa itse harjata takkunsa.Monelta monelta itkulta ja riidalta on sillä tavalla käännetty niskat nurin.

    Miksi muuten pikkulikoilla pitää olla pitkät hiukset?Se on söpöä ja somaa,mutta mitä muita syitä on…..

  3. Itselläni ei vielä ole lapsia, mutta heti tuli mieleen yksi hiuksiin liittyvä muisto. Ala-asteen ensimmäisillä luokilla asuttiin aivan äitin työpaikan vieressä. Aina aamuisin kävelin sen parikymmentä metriä harjan ja hiusponnarin kanssa äitin tykö. Siinä eteisessä äiti aina harjasi ja laittoi hiukset kiinni. <3

  4. Mikä tahansa lasten hiuksiin sopiva selvityssuihke auttaa ainakin meidän aamuissa. Nyt taitaa olla käytössä avonin ja joku marketin perussuihke. Jos ei muuta, niin ainakin psykologinen vaikutus on todettu.

  5. Lyhyiden hiusten puolesta liputa minäkin. Neiti välillä haluaa kasvattaa hiuksia, mutta heti kun hiusten kiinni laittamisen kanssa pitää taistella, niin varataan kampaaja ja taas vedetään lyhyeksi. 🙂

  6. Heips!

    Itselläni ei omia lapsia vielä ole, mutta omat muistot kahden siskoksen aamuista ovat vielä vahvat. Parhaat avut olivat tehokas hoitoaine, selvityssuihkeet sekä letti yöksi. Ammulla oli ihanat kiharat ja letillä hiukset eivät mene helposti takkuun vaikka kuinka pyörisi unissa.

  7. Huomenta!Omat pojat jo nuoria aikuisia,joten “aamupuurot ja purkat hiuksissa”-aika jo ohi.Nyt sisarella 4v tytär ja seuraan sivusta tukkasouvia.Matildalla myös leikattu kaunis,sileä blondipolkka.Helppo hoitaa,hyvä jumpissa ja tanhuissa ja silti voi juhlissa vetää tiaran päähän(tärkeetä!).Äskettäin,kun ei heti ehtineet kampaajalle,oli tyttö itse ottanut sakset ja lyhentänyt otsatukan pystysuoraan leikaten…Eli kannatan minäkin lyhyitä hiuksia kunnes osaa itse hoitaa.

  8. En tiedä, mikä auttaisi aamuiseen itkuun ja huutoon, kun meillä ei sellaista ole (onneksi)! Mutta meillä hiukset ovat pysyneet suhteellisen järjestyksessä sen jälkeen, kun vahdoin tavallisen hoitoaineen päähän jätettävään suihkehoitoaineeseen. 🙂

  9. lapsille pienenä lyhyet hiukset koska niihin tarttuu muutenkin likaa, roskia ym. Sitten kun lapsi on niin vanha, että pystyy/ymmärtää itse minkälaiset hiukset haluaa kasvattaa. Hänen täytyy olla kykenevä myös hoitamaan hiuksistaan itse

  10. Meillä on käytössä omalta mummiltani oppimani konsti hiusten hoitoon, eli vähän margariinia ja huppu päähän, niin on ihan omat öljyhoidot kotona tehty. Sitten pestään hyvin ja tukka on puhdas, pehmeä, takuton ja kiiltävä!

  11. Mikään suihke ei varsinaisesti ole auttanut takkutukkien selvittämisessä, mutta olen ostanut selvityssuihkeita, koska niiden psyykkinen vaikutus lapselle on merkittävä. Paras keino saada tukka kammattua on kertoa, että kampaamisen vaihtoehto on leikata tukka lyhyeksi.

  12. Muistan omasta lapsuudestani shampoon, jota mainostettiin lauseella “Linna, pesee ilman kyyneleitä”. Mainoksessa äiti pesee pienen tytön hiuksia. Mainos tehosi ja meillä hiustenpesuun käytettiin ainan kyseistä shampoota. Eikä kirvellyt silmiä!

  13. Lapsena inhosin hiustenlaittoa. Välttelin kampaamista niin pitkään että tukka oli lähes aina takkuinen. Selvityssuihkeet auttoivat vähän, mutta kokonaan ongelma poistui vasta kun aloin itsekin pitää hiusten ulkonäköä tärkeänä ja hoitaa niitä säännöllisesti.

  14. Lapsena en koskaan halunnut äitini kampaavan tukkaani, koska takkujen vuoksi se sattui. Kerran meillä kylässä ollut sukulaistäti lainasi takkutukille tarkoitettua selvityssuihketta ja sillä kertaa tukka saatiinkin selvitettyä ilman taistelua. Mitään ainetta meille kotiin ei kuitenkaan hankittu ja takkujen kiskominen jatkui.

  15. Lapsuuteni isoin hiustakku oli se kun olin illalla nukahtanut purkka suussa ja aamulla heräsin kun se oli liiskaantunut pitkin takaraivoa. Siinä meni tovi kun saatiin ripsittyä ja rapsittua purkka irti hiuksista. Saksiakin käytettiin pahimmissa paikoissa.

  16. Itse en olisi millään antanut kammata takkuisia hiuksia lapsena vaan sanoin iloisena: katso äiti, minulla on kiharoita. Minulla siis oli suorat hiukset jotka takkuuntuivat helposti ja kohta sainkin olla lyhyttukkaisena pitkään..

  17. Tätinä ja entisenä lapsena huomautan, että esim. moniin autoimmuuni- ja reumasairauksiin liittyy juuri päänahan korostunutta arkuutta niin, että hiusten selvittely todellakin sattuu enemmän, kuin normiterveillä.

    Kuunnelkaa lapsianne, kun olette niitä kullannuppuja saaneet.

  18. Joskus nuorena minulla oli pitkä paksu tummanruskeatukka. Se oli hyvin hoidettu ja kaunis. Mutta erään kerran kun tulin saunasta se oli aivan takussa. Olin pessyt sitä ja hangannut hyvin. Itkuhan siitä pääsi. Olin jo 15-vuoden vanha. Isoisäni sanoi että mene saunaan takaisin ja laita tukka vatiin ja selvitä vedessä sormin haroen. Ja keino tepsi. Tukka selvisi

  19. Omaa lasta ei ole, mutta minun lapsuudessani ei tainnut selvityssuihkeita olla. Äiti harjasi aamuisin hiukseni ja letitti usein ranskanletin <3

  20. Tytöllä siisti lyhyt polkkatukka, takaa lyhyempi kuin edestä. Harjata täytyy ainakin aamuin illoin , muuten menee niskasta takkuun nukkuessa tai pipon alla.

    Pahat takut saa selvitettyä hoitoaineen kanssa.

    Hoitosuihke olisi varmasti hyvä juttu.

    Itse muistan, miten äiti joutui leikkaamaan pitkistä hiuksistani pätkiä, kun niihin oli tarttunut purkkaa.

  21. Ei ennen vanhaan ollut mitään hiusten selvittämisainetta. Äidit vain kampasivat tukan niin hyvin kuin vain pystyivät. Eikä usein pysytneetkään vaan alkoi itkukonsertti.Kyllä nykyään kelpaa, kun on kaiken maailman aineet ja tökötit.

  22. Kun olin lapsi, oli tytöillä aina pitkä tukka ja se piti joka aamu sitoa ponnarille isolla rusetilla tai letittää eikä se aina niin mukavaa ollut, kun tukka oli takussa yön jälkeen. Päiväkodissa työskennellessäni häiritsi pienten tyttöjen pitkät hiukset, jotka roikkuivat ruokalautasilla, kun vanhemmat eivät viitsineet laittaa hiuksia kiinni aamuisin, mutta pitkät hiukset piti kuitenkin olla. Päiväkoti-ikäisillä voi ihan hyvin olla lyhyet siististi leikatut hiukset.

  23. Lapsuudesta muistan että pitkä tukka oli saatava mutta mitään halua ei olisi ollut sitä mitenkään hoitaa. Samanlaista se taitaa olla edelleen… jotain muumisuihketta olen käyttänyt, jos ei muuta niin tuoksuu ainakin hyvälle.

  24. Itselläni on 10 kk ikäinen tyttö tuossa pyörimässä koko ajan jaloissa. Hiuksista ei ole vielä ollut ongelmaa, mutta kait ne ongelmat kohta tähänkin taloon löytävät. Mutta luulisin harjauksen ja pesun auttovan kohtalaisesti, kun en ole vielä perehtynyt paljoa aiheeseen

  25. Meillä on taisteltu kahden pitkätukkapojan ja yhden pitkätukkaisen tytön hiusten selvittelystä monia vuosia ja kyllä siinä on ainoaksi toimivaksi keinoksi osoittautunut nuo hoitosuihkeet. Meillä on ollut käytössä useimmiten L´orealin tuote, mutta muitakin hyviä on…

  26. Selvityssuihkeet ovat aamuisin loistava apu. Suihkussa käydessä pesun jälkeen laitetaan hoitoainetta ja harvalla selvityskammalla kammataan hoitoaineiset hiukset, sitten vasta huuhdellaaan aine pois. Eikä takkuja jää selvitettäväksi.

  27. Minulla oli lapsena todella paksu ja pitkä tukka. Murrosikäisenä en jaksanut enää harjata sitä päivittäin, joten se alkoikin hyvää vauhtia takkuuntumaan pahasti. Yhtenä päivänä olin saanut tarpeekseni rastottuneista takuista, ja vollotin äidilleni karmeita hiuksiani. Äiti selvitti hiuksiani tunnin, ja sai kun saikin niistä taas sileät! Olin ikionnellinen! Siitä lähtien olen harjannut tunnollisesti hiuksiani.

  28. Meillä myös pikku takkutukalla käytetään selvityssuihketta, XLn Niiskuneitiä. Siitä huolimatta on kaikki hiuksiin liittyvä ainaista tappelua; niin hiusten pesu, kampaus kuin laittokin…

  29. Omia lapsia ei ole, mutta muistan hyvin miten mammalla eli äidinäidillä oli tapana aina harjata pitkää tukkaani mökillä huolellisesti ja pitkään. Joskus tukkaan tehtiin sitten ponnari tai letti selvittämisen jälkeen ja olo oli hieno 🙂

  30. Ei itellänikään ole lapsia, mutta muistan pienenä, varmaankin viisvuotiaana. Äiti makasi sohvalla hiukset käsinojalla roikkuen ja minä harjasin ja kerran yritin tehdä pyöräharjalla kiharoita äidille, mutta eipä kiharoita syntynykään, vaan hirveät takut, siinä vaiheessa tarvittiinkin jo takkusuihkutteita ja saksia!

  31. Meillä tyttären hiuksista tuli helppohoitoisemmat ja kiiltävämmät, kun hän lasten shampoon yllättäen loputtua kokeili samaa shampoota jota itse käytän.

  32. Hoitoaineita avuksi, jos lapsi haluaa pitää pitkän takkutukan. Ei liian lyhyitä otsahiuksia, kuten itselläni joskus lapsena oli.

  33. Hiusmalli tosiaan tukkalaadun mukaan,lyhyt,lyhyehkö jos niin vaatii….ei märillä hiuksilla nukkumaan ja kampaaminen illalla kosteat hiukset on meillä auttanut.Säännöllinen leikkauttaminen on myös yksi keino….

  34. Silloin kun itse olin lapsi, niin mummoni aina harjasi ja letitti hiukseni.. Hän jopa lyhensi/siisti,kun en suostunut mennä kampaajalle. 🙂 Nautin siitä aina, että mummoni laittoi hiukseni,niin tunsin itseni prinsessaksi monta päivää sen jälkeen.

  35. Lapsuudessa isäni leikkasi tukkani aina keritsimillä koska emme omistaneet sakseja hiusten leikkuukoneesta puhumattakaan.

  36. Omia lapsia ei ole, mutta meillä myös äiti kampasi mun ja siskon hiukset aina ennen kouluun tai hoitoon menoa. Yleensä hiukset oli leteillä ja letin ‘pallukoista’ laskettiin, miten pitkä tukka on 😀

  37. Selvittävää hoitoainetta hiustenpesun jälkeen, hellävarainen kampaus ja hiukset letille yöksi, aamulla ei tarvitse ähdä paljoa vaivaa.

  38. Mulla on pienestä pitäen ollut pitkät hiukset ja muistan kun ne välillä oli melkoisen takkuiset mutta en muista kyllä että ois ollu pahemmin ongelmia niiden selvittämisessä. Tekniikkalaji vissiin 😀

  39. Itselläni ei ole vielä lapsia. Muistan omasta lapsuudesta sen, että inhosin harjata ja laittaa hiuksia. Hiukseni olivat usein auki ja takkuiset.. Nykyään hoidan ja laitan hiukseni päivittäin:)

  40. Huomasin, että kun leikkii pii-toimuisessa ympäristössä esim. aavikolla niin hiukset eivät rasvoitu läheskään yhtä paljon ja ihokin näyttää terveemmältä ja paranee nopeasti haavoista yms.

  41. Lapsuuteni hiusmuistot.. Ala-asteen ensimmäisille luokille asti lyhyt (ja suora) polkka, lyhyellä etutukalla tietenkin.. Ala-asteen viimeisillä luokilla krepit olivat suurinta muotia.

    Karstaharjasta en pitänyt.

  42. Pienenä suostuin takkupesäni kiskomiseen vain jos käytettiin tiettyä vaaleanpunaista “prinsessa” selvityssuihketta. Tarkkaa merkkiä en kyllä muista.

  43. Lyhyissäkin hiuksissa ja pojalla on takkua joskus ilmaantunut. Yleinen ongelma ohuissa hiuksissa. Kampaa vaan, kosteilla hiuksilla ei ainakaan kannata mennä nukkumaan.

    Itselläni oli lapsena pitkät hiukset, ohuet sellaiset. Oli kamalaa aamuisin kouluun lähtiessä, kun äiti selvitteli takut ja letitti niin tiukalle, että päänahka lähes soi. Mutta kyllä letit pysyivätkin hyvä koko päivän. Siihen aikaan ei selvityssuihkeita tunnettu, eikä liiemmin käytelty hoitoaineitakaan.

  44. jotain hiuksiin jätettävää hoitoainetta tulee silloin tällöin laitettua -poikien pörröpäihin.. on auttanut taltuttamaan pörröt, takut sekä sähköisyyden.

  45. Meidän pojalla (ja isännällä) on paksu ja karhea “olkitukka”. Taidankin olla onnekas äiti, sillä tuo hiustyyppi ei mene takkuun vaikka olisi pidempikin. Pystyssä pysyy kyllä sitäkin tehokkaammin… Juhliin ja muihin olen jo harkinnut muotoiluvaahdon tai geelin laittamista pojan päähän, ettei hiukset sojottaisi minne sattuu.

  46. Minulla oli äitini päätöksellä koko lapsuuden aina teini-iän kapinoihin asti todella pitkä letti, jota vihasin, koska niin pitkän ja paksun tukan pesu, kuivaaminen ja päivittäinen letitys tuntui työläältä, ja tietenkin tukassa kävi roikkumassa moni kiinnostunut. Selvityssuihketta ja lapsille suunnattuja mietoja pesuaineita käytin myöhemmin myös lyhyen tukan kanssa, ja käytän edelleen. Ja nyt aikuisiällä yritän taas kasvattaa tukkaani pidemmäksi, heh.. Omalla pojalla venyy takatukka, mutta koska sen pesu, kuivaus ja harjaus ovat sujuneet mukavasti, olen päättänyt etten tee hänen päälleen mitään ennen kuin poika osaa itse päättää ja ilmaista oman tahtonsa hiusten suhteen, leikataanko vai kasvatetaanko.

  47. Lapsuudesta on KAUHEAT muistot!!! Tukka oli AINA takussa, koska se ylettyi yli polvitaipeen. Ja niin pitkään kärsin sen kanssa, että vasta 25-vuotiaana raskin siitä luopua 🙂 Aikuisena takkuilut eivät enää niin kamalia olleet 🙂 Muistan, että äiti häpesi kun mentiin kampaajalle ja tukka oli takussa…:)

  48. muistoissa on vielä lapsuudesta Linna ja Hellä Mietosen shampoiden tuoksu.Nykyään on lapsille jos jonkinlaista selvitettä ja shampoota.

  49. Mikseipä voisi lasten hiuksiinkin käyttää ihan samoja selvitystuotteita kuin omiin? Itse olen hyväksi todennut ainakin Schwarzkopfin Repair Rescue suihkeen jonka avulla kyllä hyvin setviytyy hiukset. Muistelin että meidän äiti ainakin käytti meidän hiuksiin ihan kampaamon latvasuojaa kun tukkaa selvitettiin. Avonilla taitaa myös olla joku ihan lasten hiuksiin tarkoitettu hyvä selvityssuihke.

  50. nuo selvityssuihkeet aivan ehdoton juttu, ennen niiden apua lapsenlapseni oli sitä mieltä että “aina sä rääkkäät mua”, lisäapuna meillä ovat mieluisat dvd:t,joita katsotaan samalla kun selvitetään pepun päälle ulottuvaa kiharapilveä

  51. pienenä innostuin aina antamaan vanhempien harjailla hiuksiani kun oli käytössä hyväntuoksuiset hoitoaineet. ja se että samalla leikittiin ikäänkuin kampaajaa, teki miun hiustenhoidon helpommaksi; leikin kautta annoin vanhempien hoitaa hiuksiani

  52. Nyt kyllä naurattaa kun niin on tuttua juttua. Sekä minulla että tyttärellä on paljon hiusta ja on alta aikayksikön harakanpesänä niskassa.Viimeksi nolotti parturin tuolissa kun oli ollut vähän hektinen aamu, ei oikein mennyt kampa läpi…

    Tytär on pippurinen pakkaus ja silmät leimuaa kun ottaa harjaamisen puheeksi.

  53. Meillä käytössä hiustenpesun yhteydessä poispestävä hoitoaine ja pesun jälkeen hoitosuihke. Molemmilla tyttärillä on pitkät tukat.

  54. Muistan eraan kerran (olisinkohan ollut n. 8v), kun aitini oli jossain reissussa ja olin isani kanssa kotona. Yllattaen hiuspehkostani (joka oli aika massiivinen) loytyi purkka ja isani yritti sita selvitella siina kuitenkaan onnistumatta. Han sitten otti sakset ja patkaisi hiukseni purkkakohdasta lyhyeksi. Aitini oli vahan jarkyttynyt, kun naki hiukseni 🙂

  55. Hyvä hiusten hoitosuihke pestyihin hiuksiin ja harjaaminen aamulla ja illalla.

    Lapset ovat innoissaan tyttöjen kauneushetkistä jolloin käsitellään hiukset ja kynnet.

  56. Muistan kun olin pieni, kuinka isä kehotteli aina saunan jälkeen harjaamaan tukan kun sen vielä märkänä saa paremmin selväksi. Ei sitten niin millään ois malttanut!

  57. Meillä tytöllä oli niin takaa takkuuntuvat hiukset että oli aivan pakko pitää ne lyhyinä jotta kampaminen sujui ilman kyyneleitä.

    Hiukset aloitettiin kampaamaan latvoista lähtien varovaisesti näin homma hoitui mukavasti.

    Pojalla oli pitkät kiharat hiukset mutta niiden kanssa ei kampausongelmia ollut sillä hiuslaatu oli paksumpaa.

  58. Omat hiukseni olivat pitkät suurimman osan lapsuudestani. Pestiin aina kunnolla (kuivattavilla) shampoilla ja kärytettiin saunan lauteilla. Kouluun lähtiessä sitten itku ja hammasten kiristys, kun tukkaa raastettiin selväksi. Jossain vaiheessa vanhemmat sitten tajusi, että lyhyemmät hiukset olisi ehkä kätevämmät.

    Nykyään hiukset on taas pitkät ja hoidan luonnonmukaisilla tuotteilla. Kunpa silloin aikanaankin olisi ollut tietoa oikeasti vaikuttavista aineista.

  59. Omat hiukseni olivat lapsuudessani suorat ja liukkaat. Hiukset pestiin siihen aikaan vain jollain satunnaisella markettishampoolla.

    Nyt itselläni on 4v. tyttö jolla luonnonkiharaiset hiukset ulottuu olkapäille. Pesemme ne XZ muumi shampoolla. Se on hellävarainen ja puhdistaa hiukset. Hiukset ovat hieman takkuiset suihkun jälkeen, mutta ei ole muodostunut ongelmaksi. En ole kokenut siis tarvetta selvittelysuihkeelle.

    Tytön hiukset harjataan päivittäin ja pidetään kiinni. Se on auttanut siinä, ettei hiukset herkästi takkuunnu.

  60. Tyttäreni 2vuotta antaa harjata takut pois iloisesti kun laitetaan paul mitchellin lasten (käytän myös itselleni) selvitys suihketta. Selvittää heti tukan ja harja vain liukuu läpi.

  61. Lapsena minulla oli selkään ulottuva ihan vaalea tukka. Se oli aina ihan takussa. Äiti sitä aina suoristeli ja minä kiljuin, kun tukka oli kuin peikolla. Vilkkaana lapsena aina sotkeuduin siitä takiaisiin, purkkaan tai hattaraan ja taas kiljuttiin, kun tukkaa yritettiin saada kuosiin. Edelleen jos tukassa ei käytä hoitoainetta, se on kuin harakanpesä, kauhea pörrö vaikka lyhyt nykyään onkin.

  62. Minulla on aina ollut herkästi takkuuntuvat hiukset, lapsesta lähtien niin kauan kuin vain muistan. Yleensä jouduin käyttämään paljon hiuksienselvityssuihkeita, varsinkin latvoihin. Aina pesun jälkeen hiukset olivat niin takkuiset ja sekaiset, että niitä ei saanut edes harjattua kunnolla ilman selvityssuihketta. Lapsesta lähtien olen käyttänyt myös kosteuttavaa hoitoainetta latvoihin, mikä teki niistä kammattavat.

    Nyt vuorostaan pikkusiskollani on aivan sama ongelma hiusten kanssa kuin minulla oli lapsena.

  63. Meillä on kolmevuotiaalla pepun päälle ulottuva paksu tukka joka on aina menossa takkuun… Tuttua siis myös täällä!

    Takkutukkaa hoidan mahdollisimman vähin tuottein, pesu ja hoitoaine päälle kerran viikossa, tukka saa kuivua ja sitten harjataan. Pidän usein lettiä tms. öisin ja tarhassa kun tuommoinen elohiiri ei paikallaan ole ja tukka takkuuntuu. Pitkät hiukset on lapseni (ja toki äidinkin) ylpeys ja antaa mielellään sitä harjata ja nyhtää takkuja auki, koska tietää, että muutoin tulee sakset ja lyhyt tukka…

    Takut selvitetään ajankanssa hius hiukselta niin ei lähde karvat päästä, ei satu, eikä katkeile.

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *