Teimme tammikuun toisella viikolla talvivaelluksen Urho Kekkosen kansallispuistoon. Tämä oli toinen yhteinen talvikelin vaellusreissumme, mutta ensimmäinen pakkaskelin vaellus. Ensimmäisestä talvivaelluksestamme voit lukea täältä. Ramilla on talvivaeltamisesta vähän enemmän kokemusta, sillä hän kävi viime talvena vaellusreissulla yksin. Minä olen harjoitellut talviretkeilyä vain Nuuksiossa.
Ennen lähtöä luin vuosia sitten Minna Jakosuolta saamani talvivaellusoppaan, jonka avulla myös pakkasin reissua varten. Reissuun lähtö jännitti minua melkoisesti. Talvivaeltaminen on aivan eri laji kuin sulan maan vaeltaminen. Talvella ei riitä se, että osaa suunnistaa ja viihtyy luonnossa. Talvivaeltamiseen liittyy aivan eri tavalla riskejä, jotka täytyy tunnistaa ja ymmärtää ennen lähtöä. Varusteiden rikkoontuminen tai puutteelliset erätaidot voivat pahimmillaan johtaa kuolemaan.
Vaellukselle täytyy aina lähteä nöyrin mielin. Luonto voi tarjoilla eteen kaikkea sellaista, joka voi vaikuttaa reissun kulkuun. Alkuperäiset suunnitelmat voivat muuttua moneen kertaan. Mahdollisiin muutoksiin on syytä varautua, vaikka se kuinka harmittaisi. Ylimääräisiä riskejä ei kannata ottaa, vaikka riskien välttäminen saattaisi tuntua ylivarovaiselta nössöilyltä.
Mikä minua oikein jännitti?
Rami teki ajatustyön ja käytännönjärjestelyt vaellukseen liittyen. Hän varasi matkat ja majoitukset. Mietti reitin ja reissun ruokajutut. Minä tein vain työtä käskettyä.
Teen aina ennen vaellusreissuja erilaisia mielikuvaharjoituksia, joissa käyn läpi riskit, varustetarpeet ja valmistaudun samalla henkisesti. Nyt en työkiireiden vuoksi ehtinyt tehdä ajatustyötä niin paljoa kuin olisin halunnut, vaan turvauduin Minnalta saamaani materiaaliin ja luotin Ramin tekemiin selvityksiin. Vasta reissua edeltävänä päivänä ehdin ensimmäistä kertaa kunnolla miettiä koko homman alusta loppuun. En ollut koskaan ennen lähtenyt reissuun näin huonosti valmistautuneena. Tämän vuoksi olo oli jotenkin epävarma, vaikka tiesin, että minulla oli pakattuna mukaan kaikki tarvittava.
Vaikka olin harjoitellut pakkaskelillä varusteiden toimivuutta ja kylmänsietoa, niin moni asia oli minulle talvivaeltamisessa vielä aivan uutta. Pohjoisessa kasvaneena tietysti tiedän, miltä pakkanen tuntuu ja sen, että eri pakkasasteissa lumi on erilaista. En silti tiennyt, millaista on edetä umpihangessa tai tuntureilla. Miltä tuntuu, jos lunta pyryttää niin paljon, ettei eteensä näe. Kuinka raskasta eteneminen on ja mikä olisi talvivaelluksella minulle vaikeinta? Tämä kaikki selvisi minulle vasta vaelluksella.
