Lue ensin:
”Voi olla, että reissu jää tekemättä”
Ensimmäisen talvivaelluksen ensimmäinen päivä
Talvivaellus: Päivä paikoillaan
Tiukkaa nousua ja taistelua suolla
Neljäs vaelluspäivä: peseytyminen on vaellusreissujen luksusta
Yöllä taisi olla pakkasta, sillä jouduin ensimmäistä kertaa laittamaan makuupussini vetoketjun kiinni. Varaustuvan puolella olleet saksalaiset lähtivät matkaan todella aikaisin. Ihmettelin, miten he jaksoivat, vaikka valvoivat meitä myöhempään ja nuotiolla heillä kiersi rommipullo.
Heidän lähtövalmisteluista ei kuulunut juuri mitään ääntä. Havahduin siinä vaiheessa, kun he olivat jo täysissä varusteissa lähdössä. Pakkasyön jälkeen olikin fiksua lähteä aikaisin liikkeelle, etenkin kun he olivat liikkeellä lumikengillä.
Me heräsimme vasta pari tuntia saksalaisten lähdön jälkeen ja söimme aamupalamme jälleen aivan kaikessa rauhassa. Mulla oli pinna jälleen kireällä. Tällä kertaa tunnistin syyn lähtevän ihan itsestäni.
Lähdimme puoli yhdentoista aikaan matkaan. Ilma oli vielä tuohon aikaan jonkin verran viileä yön jäljiltä. Lähdimme taapertamaan samaa reittiä takaisin, mistä olimme edellisenä päivänä tulleet.
Tämä se minua hiersikin. Olisin niin halunnut päästä syvälle puiston sydämeen. Olisin kaivannut niihin upeisiin maisemiin, joihin rakastuin viime syksynä, mutta eipä näille säille voi mitään. Sinne ei olisi mitään asiaa näillä varusteilla eikä varmasti millään muillakaan varusteilla näillä sohjokeleillä.
Odottelin myös sitä syvää rentoutumista ja mielenrauhaa, jonka viime reissulla saavutin. Nyt arki ei vain hellittänyt otteestaan eikä kireys helpottanut. Pitkä ja jälleen liian intensiivinen kevät verotti. Edellisellä reissulla olin jo valmiiksi levännyt pitkän kesäloman jälkeen.
Pakkasyön jälkeen moottorikelkan jälki oli liukas ja liukulumikengät liukuivat kivasti. Nautin kulkemisesta ja meninkin omaa vauhtiani edeltä ja välillä pysähtelin odottelemaan Ramia, jonka eteneminen oli hidasta kipeiden kantapäiden takia.
Siinä hiihtäessä annoin asioiden järjestyä päässä ja yritin saada kireyttä helpottamaan. Ihailin luontoa ja sitä valkoisen ja sinisen värin ihanaa kontrastia. Puun oksalta lehahti lentoon upea valkoinen lintu, kuulin myöhemin, että se oli riekko. Sää lämpeni matkan edetessä, olisi hyvin voinut hiihtää t-paidassa ja shortseissa.
Tällä kertaa matkaan meni Ramin eilen arvioima aika: 2,5 tuntia. Olimme hyvissä ajoin perillä ja jälleen oli koko pitkä päivä aikaa. Päivä oli todella kuuma. Lojuimme tuvan kuistilla ja katselimme kun kärpäset parittelivat. Enää ei harmittanut mikään.
Aika kävi niin pitkäksi, että lapioimme käytävän huussille. Siinä tuli hiki ja saimme tapettua aikaa. Urakan jälkeen palasimme takaisin kuistille vaaka-asentoon. Ihanaa kiireettömyyttä. Tällä kertaa tuvalle ei tullut ketään muita.
