Lomalla lataudun

Tulimme Gran Canarialle maanantaina myöhään illalla. Nyt on siis kolmas kokonainen päivä täällä. Emme ole tehneet koko tänä aikana oikeastaan mitään, kuten emme muutoinkaan lomalla.

Vasta viime vuosina olen oppinut olemaan lomalla. Lomalla levätään ja kerätään voimia arkea varten. Lomalla ei tarvitse suorittaa listaa asioista, joita täytyy tehdä tai kokea.

Pitkään ajattelin, että lomalla pitäisi tehdä kaikkea siistiä, josta voisi sitten kertoa somessa. Kiivetä vuorille. Kokea parhaimmat ravintolat. Tallentaa upeimmat auringonlaskut. Testata treenipaikat. Pitäisi raahata matkalaukullinen erilaisia asuvaihtoehtoja ja patsastella niissä erilaisissa ympäristöissä. Kaikki tämä pitäisi taltioida kuviksi ja videoiksi ja jakaa koko maailmalle. Näin voisi tietysti tehdä, mutta silloin se ei olisi lomaa.

Minulla meni aika pitkään oppia pois siitä takaraivossa jyskyttävästä piinaavasta tunteesta, että nyt pitäisi tehdä enemmän. Aina pitäisi tehdä jotakin tuotteliasta ja hyödyntää jokainen kuvausmahdollisuus. Eihän nyt niin voi lomailla, että vaan olisi ja rentoutuisi. Pitäisi näyttää paikkaa, jonne on matkustanut. Tehdä sisältöä ja kertoa kohteen parhaat palat. Rannalla kirjan lukeminen tuntui suorastaan syntiseltä. Pitkään nukkuminen tuntui väärältä. Joutilaisuus tuntui piinaavalta. Läsnäolo puuttui.

Kunnes ymmärsin, että kaikki se, josta ennen podin syyllisyyttä, on juuri sitä mitä tarvitsen. Ja vihdoinkin osaan myös nauttia siitä. Enää en halua palata takaisin siihen, että kuljen koko ajan kamera kädessä taltioimassa hetkiä ja jakamassa jokaista elämän käännettä internetiin.

On ihanaa, kun saa viettää kiireettömästi aikaa toisen seurassa. Nauraa tyhmille jutuille. Saa seurata lempeällä katseella puolisoa, joka kävelee uimaan, totuttelee veteen ja nauttii aalloista. Työntää jalat hiekkaan ja istua. Käydä pitkiä keskusteluja elämästä tai olla vaikka puoli päivää aivan hiljaa. Lukea kirjaa toisen vierellä ja lukea välillä ääneen kohtia, jotka on saanut nauramaan.

Tänne lomalle lähtiessäni ajattelin, että tällä kertaa voisin valokuvata ja kirjoittaa enemmän. Otin oikein kaksi kameraa mukaan, mutta kumpaakaan en ole käyttänyt vielä kertaakaan (kuvat on kännykällä otettuja). Vasta täällä ymmärsin kuinka väsynyt olen kuluneen syksyn jäljiltä. Nyt tarvitsen vain lepoa.

Kirjojen lukeminen on muuten ihanaa. Lukemalla rentoudun, mutta samalla lukeminen ruokkii luovuutta. Nyt minulla on kesken kirja, jonka nimi on Naiset joita ajattelen öisin (Mia Kankimäki). Ihana kirja, jota luen tarkoituksella tosi hitaasti. En halua, että se loppuu.