Tehokas loikkatreeni juoksijalle

Erehdyin eilen sanomaan Ramille, että olisi kiva treenata jotakin, mutta en jaksaisi lähteä salille. Rami näki tilaisuutensa koittaneen ja ehdotti mulle loikkatreeniä. Hän oli tehnyt saman treenin aiemmin samalla viikolla ja ehdotti, että tekisin saman treenin.

Treeni saattaa vaikuttaa helpolta, mutta vaatii aika paljon keskittymistä ja kehonhallintaa. Ainakin minulta. Kaksi viimeistä loikkasarjaa teki todella tiukkaa. Suunnon näytölle ilmestyi viimeisten sarjojen lopussa päivän maksimisyke: 170.

Alkulämmittelynä pyöräilimme urheilukentälle ja juoksin kentällä pari kierrosta, että sain lihakset kunnolla lämpimiksi. Ennen varsinaista treeniä tein vielä liikkuvuusharjoituksia ja venytyksiä, etten reväyttäisi lihaksia koleassa syyssäässä. Sen jälkeen loikin ja hypin ja loikin satoja kertoja. Tässä tulee treeni, tee perässä!

Lämmittely
Juokse lihakset lämpimiksi ja sen jälkeen verryttele lihakset auki myös tekemällä liikkuvuusliikkeitä ja venyttelemällä. Katso vinkkejä liikkuvuusliikkeisiin täältä.

1. Heitä kuntopalloa 10 kertaa alakautta.

2. Heitä kuntopalloa 10 kertaa pään yli.

3. Heitä kuntopalloa alakautta pään yli taakse.

4. Juokse 3 x 100 metriä rennon kovaa (ei täysillä), kävelypalautus.

5. Pohjehyppyjä 6 x 20 metriä, kävelypalautus.

6. Vuoroloikkia 6 x 20 metriä.

7. Yhden jalan loikat 3 x 20 metriä /jalka, kävelypalautus.

8. Askelkyykkykävely 6 x 20 metriä (polvi maahan asti), kävelypalautus.

9. Kyykkyhypyt 6 x 20 metriä (kunnolla kyykystä asti), kävelypalautus.

Treenin jälkeen olo on kaikkensa antanut. Tällä treenillä saat jalat takuuvarmasti kipeäksi. Tältä minä näytin treenin jälkeen. 😀

Treenissä täytyy laittaa kaikki peliin ja viedä jokainen sarja viivan yli. Jos haluat treeniin vielä lisätehoja, niin tee palautukset hölkäten. Itse en vielä siihen pystynyt.

*Kuvissa näkyvät treenivaatteet saatu: 2XU: trikoot & paita

2 thoughts on “Tehokas loikkatreeni juoksijalle”

  1. Kiitos treenistä! Tein viime maanantaina ja olin viikon kipeä:):)
    Lähdin vähän soitellen sotaan asenteella, kyllähän tän nyt kuka tahansa vetäisee. Voi apua. Oli rankka mutta hyvä.

    Nyt mukana juoksuhaasteessa. Kivaa. Lisää näitä.

    1. Ihan samat oli mun fiilikset ennen tuota treeniä, mutta se olikin yllättävän raskas ja treenin jälkeen fiilis oli kuin voittajalla!

      Tosi kiva kuulla, että tykkäsit ja että oot mukana juoksuhaasteessa! Näitä on kiva tehdä, eli lisää on luvassa. 🙂

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *