*Saimme kilpailuun osallistumisen ilmaiseksi
Viime lauantaina Helsingin kadulla kirmasi satapäin seikkailunhaluisia kaupunkisuunnistajia. Lauantaina järjestettiin toista kertaa Helsingissä City Survivors -seikkailukilpailu. Olin viime vuonna ystäväni kanssa tapahtumassa mukana yhdellä rastilla jakamassa juomaa. Silloin mietimme, että kisa näyttää hauskalta ja olisi siistiä osallistua kisaan.
Tapahtuma-aamuna letitimme toisillemme hollantilaiset letit ja puimme päästä varpaisiin samanlaiset asut (kiitos 2XU ja New Balance). Vielä ihan viime hetkillä päätimme, että syödään nyt vielä puurot, että jaksamme juosta. Onneksi söimme, sillä meillä meni kisan suorittamiseen aikaa lähes neljä tuntia.
Lähdön lähestyessä jännitys kasvoi, eikä vähiten siksi, koska mun jalat olivat loikkatreenistä yllättävänkin kipeät. TFW:n pojat pisti lähtöalueella kilpailijoihin lämpöä pintaan ja ennen lähtökäskyä saimme ensimmäisen vihjeen. Tuijotimme lapussa lukevia kirjaimia aivan nollat taulussa ja mieleen hiipi epätoivo: selviämmekö tästä? Onneksi Marulla oli nämä hommat paremmin hallussa ja hän hoksasi, että meidän tulee juosta telakkapuistoon. Seuraava rasti olikin jo helpompi, saimme kuvavihjeen rakennuksesta, jonka tunnistin Aleksanterin teatteriksi. Lähes jokaisella rastilla oli jokin päättelytehtävä ja sen lisäksi välillä saimme suorittaa konkreettisempia tehtäviä, kuten palapeli ja mysteerilaatikon avaaminen.
Tehtävät tuntuivat vaikeilta, koska lähdimme ratkomaan tehtäviä aina vähän liian vaikean kautta, kunnes löysimme oikean tavan ratkaista tehtävän. Kisan loppuvaiheilla erään missitehtävän äärelle kerääntyi isompi porukka, jonka kanssa yritimme yhdessä ratkaista koodia lukittuun laatikkoon. Nauratti, turhautti ja oli jo nälkäkin. Yhteinen epätoivo sai meidät epäilemään saammeko koodia lainkaan ratkaistua, vaikka lopullinen ratkaisu olisi ollut ihan helposti pääteltävissä. Olimme jälleen lähtenyt ratkaisemaan tehtävää vähän turhan kaukaa haetulla ratkaisulla. Jatkoimme koko loppumatkan samalla porukalla yhdessä tehtäviä ratkoen ja toisiamme kannustaen.
Matkalla tuli tietysti muutama turhan pitkä reittivalinta ja tehtävien ratkomiseen meni pisimmillään yli puoli tuntia aikaa. Tunsin itseni paikoitellen tosi tyhmäksi, mutta oikean ratkaisun löytäminen tuntui aina yhtä hyvältä. Kisan loppupuolella tuntui, että kunto loppuu ja nälkä vaivasi. Emme osanneet varautua näin pitkään kisaan. Olisi pitänyt ymmärtää ottaa jotain evästä tai geelejä reppuun mukaan. Tapahtuma oli tosi hyvin järjestetty ja kaikki sujui järjestelyiden puolesta vimpan päälle.
Maaliin saapui seistsemän iloista naista! Oli mahtava kokemus! Sykemittarin mukaan matkaa kertyi lähes 19 kilometriä ja aikaa meni 3:56’20. Jalka kesti tämän yllättävän ok, vaikka seuraavat kaksi päivää jalat olivat todella kipeät!
