*Mainos: Reima kutsui meidät Kidventure-seikkailulle ja tarjosi meille kaikki elämykset
Olen nuorimman tyttäreni kanssa Reiman Kidventure-reissulla Kuusamossa. Täällä on mukana lapsia ja aikuisia 15 eri maasta. Meidän joukossa on bloggareita, toimittajia ja #millionhoursofjoy-kilpailun kautta reissun voittaneita. Meitä on hellitty mitä mahtavimmilla elämyksillä päivä toisensa jälkeen. Jokainen reissuun päässyt lapsi on puettu päästä varpaisiin Reiman vaatteisiin ja vaatteita onkin sitten testattu näissä olosuhteissa oikein huolellisesti. Päivät on vietetty pääasiassa ulkona, eli ilman kunnollisia varusteita tänne ei olisi asiaa. Säät ovat Kuusamon näkökulmasta leudot, mutta meille etelän vetelille -7°C on ihan riittävän kylmä viettää koko päivä ulkona.
Toisena seikkailupäivänä ajoimme bussilla Lammintuvalle, jossa pääsimme ensin huskysafarille. Koiratarhalla oli hurja hakkuminen käynnissä ja valmiiksi valjastetut koirat eivät malttaneet odottaa kirmaamaan pääsemistä. Liinat irroitettiin ja huudettiin aja ja koirat ampaisivat matkaan. Tyttäreni meni rekeen istumaan ja minä jalaksille ohjastamaan. Jännittävää! Siellä me hurjastelimme keskellä tykkylumisia puita. Seuraavaksi kävelimme lumisen satumetsän halki porotarhalle, jossa odotti kolme poroa rekineen. Pääsimme syöttämään poroja ja poroajelulle.
Poroajelun jälkeen pidimme pienen evästauon Lammintuvan kahvilalla. Söimme parhaat muurinpohjaletut ikinä. Jo letun paistamisen katsominen oli oma elämyksensä, se oli ihan oma taiteenlajinsa. Lettujenpaistoa oli kuulemma harjoiteltu jo parikymmentä vuotta.
Lammintuvalta meidät kyydittiin Joulupukin kesämökille tapaamaan joulupukkia. Ennen joulupukin tapaamista laskettiin mäkeä tonttujen kanssa, syötiin makkarat ja juotiin kuumat mehut kodassa. Joulupukin kesämökillä joulupukki kertoi meidän kirjavalle joukolle vähän Suomesta ja opetti joululaulun suomeksi. Lopuksi jokainen lapsi sai nimikoidun lahjan. Väittäisin, että varsinkin pienemmille vierailijoille tämä oli ikimuistoinen juttu. Minäkin pääsin joulupukin syliin. 😉
Olemme kokeneet niin paljon mieleenpainuvia elämyksiä, etten vielä oikein pysty kunnolla edes pukemaan sanoiksi kaikkea tätä kokemaamme. Parasta tässä reissussa on ehdottomasti lasten ilo ja se, että kaikki elämykset on mietitty niin, että lapset nauttivat tästä reissusta mahdollisimman paljon! Iltaisin päivän kuvasaldoa selatessa herkistyy, kun miettii näitä elämän kestäviä muistoja, joita tuo minun pikkuiseni (ja ne monet muut lapset) tästä reissusta saa.
Olen lapsuudessani käynyt Rukalla monet kerrat, mutta kokemukseni Rukasta on jäänyt laskettelurinteisiin ja lähiravintoloihin, korkeintaan Kuusamo Tropiikkiin. En tiennyt, että Kuusamossa voi kokea näin paljon kaikenlaista ja että luonto on näin upea.
Nyt lähdemme pirpanan kanssa rinteeseen. Mukavaa päivää!