Olen viime aikoina havahtunut haaveilemasta. Tänään pysähdyin miettimään asioita, joista haaveilen. Haaveita ja unelmia on erilaisia. On pitkän tähtäimen unelmia, joiden saavuttamista varten on laadittu tavoitteet. On haaveita ja sitten on vielä arvoja. Kaikki nämä niputtaa helposti samaan, mutta itse erittelisin näitä jotenkin siten, että unelmat ovat kaukaisia, melkein saavuttamattomia. Unelmien saavuttamiseksi täytyy tehdä välitavoitteita, joiden avulla se unelma alkaa vähitellen piirtyä tarkkarajaiseksi kuvaksi, jonka yksityiskohdat rupeavat näkymään koko ajan selvemmin. Minulle haaveilu on sellaista kepeää ja ohimenevää – nyt olisi kiva tehdä sitä tai tätä. Mielestäni kaikki haaveilu ja unelmointi heijastaa niitä arvoja, joita sinä vaalit.
Haaveilun ja unelmoinnin sivutuotteena tulee usein kateus. Kateus on pahinta myrkkyä ihmismielelle! Pyrin tunnistamaan itsessäni syyn, miksi tunnen kateutta jotakin toista kohtaan. Kateus tulee usein ulos vihamielisyytenä, ylimielisyytenä tai muuten negatiivisena suhtautumisena. Kateellinen vähättelee toisen saavutuksia ja saavutusten eteen tehtyä työmäärää tai pahimmillaan iloitsee toisen vastoinkäymisistä. Kateus ei auta mitään, se vain myrkyttää. Miksi kadehtia ketään, jos voi itse pyrkiä muuttamaan elämäänsä sellaiseen suuntaan, joka miellyttää itseään enemmän?
Kateuden tunteen edessä on hyvä miettiä mitä oikeastaan kadehtii. Kannattaisi yrittää arvioida mitä se kateuden kohde on joutunut tekemään ja uhraamaan saavuttaakseen sen jota sinä kahdehdit. Lähes aina kateuden kohteena on jotain sellaista, mitä on vaikea saada tai saavuttaa. Väittäisin myös, että tällaisten asioiden eteen on joutunut tekemään melkoisen paljon töitä ja ehkä uhraamaan aikaa tai jopa ihmissuhteita. Maallinen omaisuus ei ilmesty tyhjästä, ei ura, menestys tai koulutus. Ihmissuhteidenkin eteen täytyy tehdä töitä, jotta ne pysyy kunnossa.
Olen tullut siihen lopputulokseen, että ketään ei kannata kadehtia. Kaikilla ihmisillä on omat huolet ja murheet. Tuskin kenenkään elämä on yhtä ruusuilla tanssimista, jolle kaikki vain ilmestyy ilmaiseksi eteen.
Minä haaveilen…
Viikon yhtäjaksoisesta purjehduksesta äitini kanssa. Tämä kuva on neljän vuoden takaa, jolloin purjehdimme Oulusta Ahvenanmaalle lähestulkoon yhtäjaksoisesti.
Vaelluksesta tuon maailman parhaan tyypin kanssa.
Yhdessäolosta koko perheen kanssa.
Reissuista tämän tyypin kanssa. Haaveilen myös koko perheen yhteisestä reissusta ja jokaisen tytön kanssa erikseen tehdystä kahdenkeskisestä reissusta.
Asioita oppii arvostamaan ihan eri tavalla, jos niitä ei pidä itsestään selvinä. Vaikeuksien kautta oppii iloitsemaan pienistä, koska pienistä hyvistä hetkistä koostuu onnellinen arki.
Ps. Unelmoin minäkin lihavammasta tilistä, nousujohteisesta urasta, isommasta asunnosta ja sähköautosta, mutta näitä varten on välitavoitteet.
