Minusta tehtiin vuosi sitten esittelyteksti Intersportin sivuille ja ajattelin jakaa saman tekstin myös blogissani, sillä sisältö ei ole vanhentunut.
SINÄ
Kuka olet?
Olen 35-vuotias äiti-ihminen Espoosta (kohta 36, synttärit on helmikuussa).
Mistä sinut tunnetaan?
Kirjoitan Endorfiinikoukussa-nimistä blogia, jonne hehkuttelen liikkumisesta saatua hyvää oloa ja oivalluksia hyvinvoinnista ja terveellisistä elämäntavoista.
Mitä ihmiset eivät tiedä sinusta?
Olen kahdeksanlapsisen perheen toiseksi vanhin.
Omasta mielestäsi tärkein urheilusaavutuksesi?
Ei ehkä tärkein, mutta huikein ja sellainen suoritus, josta olen edelleenkin ylpeä: elämäni toinen täysmaraton oli alusta loppuun aivan täydellinen juoksu. Kokemuksen kruunasi ennätysaika, saavuin maaliin ajassa 3:45.
URHEILU
Mistä innostuksesi urheiluun on lähtenyt?
Ensimmäistä lasta odottaessani kiinnostuin terveellisistä elämäntavoista. Havahduin, että myös minun täytyy olla kunnossa, että jaksan olla virkeä äiti sekä tulevaisuudessa hyvä roolimalli lapsilleni.
Miten ja kuinka paljon liikut?
Liikun lähes viikon jokaisena päivänä edes jonkin verran. Käyn kolmena päivänä viikossa salilla, pyöräilen, kävelen tai juoksen työmatkat, käyn lasteni kanssa uimassa tai lenkillä ja pyrin juoksemaan yhden pitkän lenkin viikonloppuna.
Kenen kanssa haluaisit päästä treenaamaan/juoksemaan?
Olisi mahtavaa päästä Eva Wahlströmin kanssa treenaamaan. Haluaisin tietää jaksaisinko edes 15 minuuttia treenata mukana. Juoksijoista Usain Boltin tapaaminen olisi mieletöntä.
Mistä saat motivaatiota urheiluun?
Urheilu on osa mun elämää, se on mulle yhtä normaalia kuin hampaidenpesu, tosin sillä erotuksella, että urheilusta tulee hyvä olo. Urheilu on mulle välttämätöntä jaksamisen kannalta ja kroppa pysyy kivuttomana ja ryhdikkäänä sen avulla. Erilaiset tavoitteet tuovat treeneihin mielekkyyttä ja tavoitteellisuutta. Motivaatio-ongelmia mulla ei ole juuri koskaan.
Liikut paljon luonnossa. Mitkä ovat mielestäsi juoksijan / retkeilijän must-kohteet Suomessa?
Suomi on täynnä toinen toistaan upeampia paikkoja, joista vielä moni paikka on minulta kokematta. Melkein kaikilla on edes jonkinlainen metsä tai meren-/järvenranta lähellä kotia. Usein ihan lähimetsäkin tarjoaa ihanan rauhoittumispaikan keskellä kiireistä arkea. Mutta kyllä silti Kilpisjärvi teki lähtemättömän vaikutuksen minuun.
ELÄMÄ JA VAPAA-AIKA
Blogiasi lukiessa voi välillä ihmetellä, miten aikasi riittää kaikkeen. Mistä siis nipistät aikaa?
Arjen suunnittelu on kaikki kaikessa. Jos vaihtoehtoina on bussimatka, joka kestää 30 minuuttia ja toinen vaihtoehto on taittaa sama matka pyörällä lähestulkoon samassa ajassa, valitsen aina pyörän. Säästän samalla myös rahaa 100 euroa kuukaudessa ja talletan mittaamattoman rahamäärän omaan hyvinvointipankkiin. Olen opetellut heräämään aikaisin, aloitan työt seitsemän-puoli kahdeksan aikoihin. Olen huomannut olevani aamulla tehokkaimmillani. Aikaisen heräämisen ansiosta työpäiväkin loppuu aikaisemmin, jolloin ehdin suorittaa treenitkin siihen mennessä, jolloin moni vasta sulkee työpaikan ovea. Treenin jälkeen on kotitöiden ja yhdessäolon vuoro. Löhöily alkaa klo 21 lasten peittelemisen jälkeen, jolloin on aikaa bloggaamiselle ja telkkarin katselulle. Nukkumaan menen viimeistään 22.30.
Sinulla on kolme tytärtä. Miten rohkaiset heitä liikkumaan ja mitä haluaisit urheilun antavan heille?
Rohkaisen tyttöjäni ulkoilemaan päivittäin. En varsinaisesti patista heitä urheilemaan, vaan enemmän nauttimaan ulkoilmasta ja touhuamaan juttuja ulkona. Olen monta kertaa itse heidän kanssa ulkoillessa havainnut, miten hyvää se tekee meille kaikille ja olen kehoittanut heitä tunnistamaan sen hyvän olon tunteen, jonka ulkoilu ja yhdessä touhuaminen tuo. Pallopelien, pyöräilyn ja pihaleikkien lomassa tulee oltua läsnä ja juteltua monenlaisia asioita. Toivoisin, että urheilu on heille luonnollinen osa elämää, josta saa nautintoa. Urheilun avulla oppii myös kehonhallintaa ja kehontuntemusta.
Missä haluaisit olla 5 vuoden päästä?
Jos olen viiden vuoden päästä yhtä onnellinen ja tyytyväinen elämääni kaikilta osin, niin kaikki on hyvin. Haluan toki kehittyä koko ajan ja mennä eteenpäin.
Mitä teet silloin kun et treenaa?
Katson telkkaria, nautin hyvästä ruoasta, olen perheen tai ystävien kanssa tai luen blogeja.
Miten syöt?
Hyvin. 😀 Syön ihan tavallista kotiruokaa. Lämpimät ruoat ovat pitkälti gluteenittomia esikoisen keliakian vuoksi.
Mottosi?
Älä koskaan luovuta.
URHEILUVARUSTEET JA -VAATTEET
Miksi Suunto?
Suunnon urheilukellot ovat yksinkertaisesti parhaita ja parhaimman näköisiä. Olen ylpeä saadessani edustaa brändiä, jonka takana seison sataprosenttisesti. Ranteessani olisi ilman brändilähettilään rooliakin aina Suunto.
Jos joutuisit autiolle saarelle ja saisit ottaa mukaan yhden urheiluvälineen niin minkä ottaisit?
Hmm. Ottaisin tässä tapauksessa uimalasit, niillä näkisi parhaiten vedenlaista maailmaa. 🙂
Mikä on lempitreenivaatteesi?
Salomonin superohut hupullinen juoksutakki, joka ei päästä vettä läpi.